Mauri

Ulkomaat

Pietari siirsi päätöstä Leningradin piiritysmuseosta: Suomalaisten ehdotus jatkoon, seuraavaksi kysytään veteraaneilta

Julkaistu:

Arkkitehtikilpailun tuomaristo päätti, ettei se julistakaan voittajaa vielä perjantaina.
Leningradin puolustuksen ja piirityksen uusi museo on Pietarissa niin herkkä ja tärkeä aihe, että kutsukilpailun tuomariston päätös pitkittää valintaa ei tullut perjantai-iltana yllätyksenä.

Uutispalvelu Fontankan mukaan tuomaristo päätti kuitenkin valita kilpailun yhdeksästä työstä neljä, jotka jatkavat yhä kilpailua.

Seuraavaksi tarkoitus on kysyä Leningradin piirityksen kokeneilta ihmisiltä heidän omaa mielipidettään. Pietarin rakennusvalvontaviranomaisten mukaan nimenomaan piiritysveteraanien oma mielipide tulee ratkaisemaan kisan lopullisesti. Näin Pietari haluaa varmasti välttää vastaavanlaisen kohun ja kiistan, joka syntyi taannoin Mannerheimin muistolaatasta Pietarissa.

Suomalaisittain suurena osavoittona voi pitää jo sitä, että arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäen työ pääsi ainoana ulkomaalaisena työnä kilpailussa jatkoon.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

IS kertoi jo aiemmin perjantaina, että suomalaisten ehdotus on vahvoilla kisassa, ainakin asiantuntijoiden ja veteraanien piirissä. Osa pietarilaisista isänmaallisista aktivisteista oli kuitenkin vastustanut suomalaisten, saksalaisten ja norjalaisten ehdotuksia kisassa jo pelkästään sillä perusteella, ettei piirityksen ”ylläpitäjien” saisi antaa suunnitella museota.

Lahdelma & Mahlamäen lisäksi kilpailussa pääsivät jatkoon pietarilainen arkkitehtitoimisto Zemtsov, Kondiain & Partners, pietarilainen Studija 44 sekä pietarilainen Mihail Mamoshinin arkkitehtitoimisto.

Pietari aikoo rakentaa uuden Leningradin puolustuksen ja piirityksen museon Smolnan katedraalin lähelle Nevan rantaan, ja sen on on määrä valmistua jo vuoden 2019 alussa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  2. 2

    Ohikulkija teki järkyttävän havainnon Hernesaarenrannassa: ”Toivoin, että tämä olisi jonkinlainen vitsi”

  3. 3

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  4. 4

    Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

  5. 5

    Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

  6. 6

    Brittinainen murhattiin raa’asti kesken melontaretken Brasiliassa – kyläläinen kertoo järkyttävistä viimeisistä hetkistä

  7. 7

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  8. 8

    Taas törkytemppu SM-liigassa – Ässien kultakypärä löi kyynärpäällä päähän

  9. 9

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  10. 10

    Antti Holma lopetti yllättäen suositun some-tilinsä – taustalla surullinen syy

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  2. 2

    Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

  3. 3

    Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

  4. 4

    Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

  5. 5

    Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

  6. 6

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  7. 7

    Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

  8. 8

    Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

  9. 9

    Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

  10. 10

    Yleisön reaktio NHL-pelissä sai Sauli Niinistön suun leveään hymyyn – presidentti IS:lle: ”Se oli aika yllättävää”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  6. 6

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  2. 2

    Ohikulkija teki järkyttävän havainnon Hernesaarenrannassa: ”Toivoin, että tämä olisi jonkinlainen vitsi”

  3. 3

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  4. 4

    Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

  5. 5

    Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

  6. Näytä lisää