Reija

Ulkomaat

WP: Trumpin neuvonantaja ”kiinnostuksen kohde” Venäjä-tutkinnassa

Julkaistu:

Yhdysvaltalaislehden mukaan Trumpin lähipiiriin kuuluvan henkilön mahdolliset Venäjä-yhteydet kiinnostavat.
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin lähipiiriin kuuluva henkilö on ”kiinnostuksen kohde” Trumpin kampanjaväen Venäjä-yhteyksien tutkinnassa, The Washington Post uutisoi. Lehden mukaan kyseessä on Trumpin läheinen neuvonantaja, mutta tutkintaa lähellä oleva lähde ei ole paljastanut neuvonantajan nimeä.

The Washington Postin lähteiden mukaan tutkijat ovat yhä kiinnostuneita myös niistä ihmisistä, joilla on ollut vaikutusvaltaa Trumpin presidenttikampanjassa ja hallinnossa, mutta eivät enää ole osana niitä. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi helmikuussa irtisanoutunutta entistä turvallisuusneuvonantajaa Michael Flynniä ja Trumpin entistä kampanjapäällikköä Paul Manafortia.

Flynn joutui irtisanoutumaan helmikuussa, kun The Washington Post paljasti hänen valehdelleen Venäjä-kytköksistään hallinnolle. Lehti paljasti, että Flynn oli keskustellut Venäjän Yhdysvaltain-suurlähettilään Sergei Kisljakin kanssa pakotteista, toisin kuin oli aiemmin väittänyt.

Kampanjapäällikkö joutui korruptioskandaalin keskelle

Uutistoimisto Reuters kertoi torstaina, että Flynn ja muut Trumpin kampanjatyöntekijät vaihtoivat Venäjän hallintoon kytköksissä olevien ihmisten kanssa useita puheluita ja sähköposteja seitsemän viimeisen kampanjakuukauden aikana. Kuusi yhteydenotoista liittyi Reutersin mukaan Kisljakin yhteydenpitoon Trumpin neuvonantajien kanssa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Manafort joutui jättämään kampanjapäällikön pestin jo viime vuoden elokuussa, kun The New York Times oli uutisoinut miehen saaneen pimeästi miljoonia dollareita Ukrainan ex-presidentin Viktor Janukovitshin venäläismieliseltä puolueelta. Viime kuussa uutistoimisto AP uutisoi, että sen haltuunsa saamat dokumentit osoittivat ainakin osan väitetyistä rahansiirroista todella tapahtuneen.

Manafort on kiistänyt kytköksensä Venäjään.

NY Times julkaisi uutta tietoa Trumpin ja venäläisten keskustelusta

The Washington Postin uutinen julkaistiin samoihin aikoihin, kun The New York Times kertoi lisätietoja Trumpin keskustelusta Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin ja suurlähettiläs Kisljakin kanssa. Lehden saaman asiakirjan mukaan Trump antoi ymmärtää erottaneensa FBI:n johtajan James Comeyn tämän Trumpille asettaman paineen takia.

– Erotin juuri FBI:n johtajan. Hän oli hullu, kunnon sekopää, The New York Times uutisoi Trumpin sanoneen venäläisille.

Reutersin mukaan Valkoinen talo on kommentoinut lehtiväitteitä sanoen, että Comeyn ”huomionhakuisuus” ja Venäjä-tutkinnan ”politisointi” vahingoittivat diplomaattisia ponnisteluja Moskovan kanssa.

FBI käynnisti jo viime vuonna tutkinnan Trumpin kampanjaväen kytköksistä Venäjään. Lisäksi Venäjä-yhteyksiä on selvitetty myös edustajainhuoneen ja senaatin tiedustelukomiteoissa.

Eilen yöllä uutisoitiin, että FBI:ta vuosina 2001–2013 johtanut Robert Mueller asetettiin valvomaan Venäjä-tutkintaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Alkoholiuudistus eduskunnassa – mikä muutti vihreiden mielen?

    2. 2

      Yllätysratkaisu: Virpi Sarasvuo ei jatka Ylen asiantuntijana

    3. 3

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    4. 4

      Trump uhkasi YK:ssa tuhota tarvittaessa koko Pohjois-Korean – ”Rakettimies on suorittamassa itsemurhatehtävää”

    5. 5

      Erikoiskoirat saivat hälytyksen Lintulan kadonneen nunnan etsintöihin

    6. 6

      Venäläismedia: Hurja tilanne tallentui videolle – armeijan helikopteri ampui kohti siviilejä Venäjän Zapad-harjoituksessa

    7. 7

      Tv-katsojat järkyttyivät: Viehkeä kirjailija kertoi ruudussa ainutlaatuisen rakkaustarinansa – käytti ovelia keinoja

    8. 8

      Lääkäri kertoo: Oletko aina torjunut päätäit väärin? Näin syöpäläisistä pääsee helposti eroon

    9. 9

      HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

    10. 10

      Suuri poliisioperaatio Jalasjärven Koskuella – Omakotitalosta löytyi haavoittunut nainen ja pihasta kuollut mies

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    3. 3

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    4. 4

      Tältä Krista Kosonen näytti teininä – sopimattomat vaatteet huvittavat jälkeenpäin: ”90% enkeli”

    5. 5

      Näitkö tämän pizzataksin? Soita hätänumeroon!

    6. 6

      Pitävätkö Touko Aallon kommentit turvapaikkapolitiikasta paikkansa? Viranomaiset vastaavat

    7. 7

      Lionel Messi myi autonsa Petteri Koposelle – futistähden viesti auton kunnosta huvitti suomalaista

    8. 8

      HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

    9. 9

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    10. 10

      Tolppakamera räpsähti – syyttäjä päätti olla nostamatta syytettä auton omistajaa vastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    8. 8

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    9. 9

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    10. 10

      Jari Sillanpään fanit järkyttyivät laulajan huume-epäilystä – rajua tilitystä Facebookissa: ”Nyt meni kuppi nurin”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Alkoholiuudistus eduskunnassa – mikä muutti vihreiden mielen?

    2. 2

      Yllätysratkaisu: Virpi Sarasvuo ei jatka Ylen asiantuntijana

    3. 3

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    4. 4

      Trump uhkasi YK:ssa tuhota tarvittaessa koko Pohjois-Korean – ”Rakettimies on suorittamassa itsemurhatehtävää”

    5. 5

      Erikoiskoirat saivat hälytyksen Lintulan kadonneen nunnan etsintöihin

    6. Näytä lisää