Alma

Ulkomaat

Valikko

Ovensuukysely Hollannista: Pääministerin puolueelle 31 paikkaa parlamenttiin – äärioikeistolainen vapauspuolue saamassa 19 paikkaa

Julkaistu: , Päivitetty:

Liberaalit näyttäisivät saavan eniten paikkoja Hollannin parlamenttiin. Ovensuukyselyt eivät kuitenkaan vielä ole lopullinen totuus vaalituloksesta, sillä ihmiset eivät välttämättä äänestä sitä puoluetta, jonka kyselyssä mainitsevat.
Pääministeri Mark Rutten liberaalit ovat saamassa eniten paikkoja Hollannin parlamenttiin. Ovensuukyselyjen mukaan liberaalit saisivat 31 paikkaa 150-paikkaiseen parlamenttiin. Puolue näyttää menestyneen vaalissa odotettua paremmin.

Äärioikeistolainen Geert Wildersin vapauspuolue olisi kyselyjen mukaan saamassa 19 paikkaa.

Hollannin yleisradion NOS:n mukaan myös kristillisdemokraattinen CDA-puolue saisi 19 paikkaa. Puoluetta on povattu liberaalien hallituskumppaniksi.

19 paikkaan olisi ovensuukyselyjen mukaan päätymässä myös sosiaaliliberaalinen D66-puolue.

Rutten keskustaoikeistolainen VVD näyttäisi säilyttävän paikkansa suurimpana puolueena, mutta puolue olisi kuitenkin menettämässä neljänneksen paikoistaan.

Ulkomaalaisvastaisen Geert Wildersin johtama vapauspuolue näyttäisi voittavan muutamia paikkoja, mutta jäävän selvästi Rutten taakse. Puolueen menestystä on seurattu tarkoin, sillä Hollanti avasi keskiviikkona tärkeän vaalivuoden. Brexitin ja Yhdysvaltain presidentinvaalien jälkeen Euroopassa jännitetään, jatkuuko populistien voittokulku myös Ranskan ja Saksan vaaleissa.

Suurin vaalivoitto on menossa vihervasemmiston Groenlinks -puolueelle, joka ovensuukyselyjen mukaan saisi parlamenttiin 16 paikkaa. Lisäystä on peräti 12 paikkaa.

Työväenpuolue on kokemassa järisyttävän vaalitappion ja oli romahtamassa toiseksi suurimmasta puolueesta vain yhdeksään paikkaan. Tämä tarkoittaa näillä näkymin myös sitä, että euroryhmän puheenjohtaja vaihtuu. Ryhmää on neljä vuotta johtanut työväenpuolueen Jeroen Dijsselbloem.

Ovensuukyselyt eivät kuitenkaan ole lopullinen tulos. Äänestäjät eivät välttämättä äänestä sitä puoluetta, jonka kyselyssä mainitsevat.

Vaaleissa äänestettiin erittäin vilkkaasti: äänestysprosentti oli noin 81. Ennätys on 88 prosenttia vuodelta 1977.

Wildersin kova retoriikka oli liikaa

Rotterdamin juna-asemalla äänestänyt Stella Nieuwamerongen kertoi äänestävänsä pääministeripuolue VVD:tä, koska hallituksen työ jäi yhä kesken. Myös Wildersin äänestäminen kävi hänen mielessään, koska maahanmuuttoa jyrkästi kritisoivalla populistijohtajalla on myös hyviä ajatuksia.

– Meidän pitää auttaa maahanmuuttajia pärjäämään itse elämässään sen sijaan, että vain tuemme heitä, Tammisaaresta lähtöisin oleva Nieuwamerongen perusteli STT:lle.

Wildersin tapa esiintyä ja hänen ääriajatuksensa olivat suomalais-hollantilaiselle kuitenkin liikaa. Wilders on puhunut marokkolaisista "roskasakkina" ja esittänyt muun muassa moskeijoiden sulkemista ja koraanin myynnin kieltämistä.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

  2. 2

    Pikkulapset katosivat kotoa Teksasissa – löytyivät kuolleina kuumasta autosta

  3. 3

    80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

  4. 4

    Tässä on Loton oikea rivi – suuri summa 6+1 -tuloksesta

  5. 5

    Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

  6. 6

    Armeija ja islamistit taistelevat luodein ja raketein kaupungin kaduilla Filippiineillä – ”Näin Isisin siellä”

  7. 7

    Suomen lentopallomiehet löylytti Espanjaa – MM-kisapaikalle sinetti sunnuntaina?

  8. 8

    Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

  9. 9

    10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

  10. 10

    Pamela Andersonilla upea edustusasu – rinta oli vilahtaa iltapuvun "halkiosta"

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

  2. 2

    Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

  3. 3

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  4. 4

    Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

  5. 5

    Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

  6. 6

    Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

  7. 7

    Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

  8. 8

    Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

  9. 9

    Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

  10. 10

    Parisuhdebloggaaja Sami Minkkinen paljastaa yksityiskohtia uudesta rakkaastaan – kohuerolla karut seuraukset

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  4. 4

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  5. 5

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  6. 6

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  7. 7

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  8. 8

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  9. 9

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  10. 10

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

  2. 2

    Pikkulapset katosivat kotoa Teksasissa – löytyivät kuolleina kuumasta autosta

  3. 3

    80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

  4. 4

    Tässä on Loton oikea rivi – suuri summa 6+1 -tuloksesta

  5. 5

    Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

  6. Näytä lisää