Armas

Ulkomaat

Valikko

Venäläislehti hehkuttaa Suomea esimerkillisenä naapurina – länteen suuntaavat ”pesevät autonsa viimeistään Viipurissa”

Suomea ironisesti imartelevaa kolumnia on jaettu ahkerasti Venäjän sosiaalisessa mediassa.
Mitä tulisi suuresta Venäjästä ilman pieniä eurooppalaisia naapureita – esimerkiksi ilman suomalaisia?

Venäjän sosiaalisessa mediassa on jaettu ahkerasti Suomea suitsuttavaa kolumnia, jonka on kirjoittanut Novaja Gazeta -lehden Anastasia Mironova. Kirjoittaja pohtii kolumnissaan Venäjän lähinaapureiden, etenkin Suomen, kulttuurivaikuttamista ja -vuorovaikutusta Venäjän lähialueilla ja esittää varsin rohkeita päätelmiä:

– Mitä Pietarista olisi tullut, ellei Suomea olisi 200 kilometrin päässä? Millainen olisi syntyperäisten pietarilaisten hallitsema maamme ilman suomalaisia? Harva on panostanut Venäjään saman verran kuin nykysuomalaiset. Suomen ansiosta saimme liittovaltion viranomaiset, jotka jo nuoruudesta lähtien olivat tietoisia siitä, mitä ovat eurooppalainen siisteys, eurooppalaiset tavat sekä eurooppalainen laatu. Mikäli vallan kahvaan olisi tarttunut pietarilaisen sijaan jaroslavilainen tai kirovilainen klaani, niin pelkään pahoin, että itkua tulisi nykyistä enemmän, Mironova kirjoittaa.

Hän viittaa ”pietarilaisilla liittovaltion viranomaisilla” siihen, että presidentti Vladimir Putin ja iso osa hänen lähipiiristään on alun perin kotoisin Pietarista.

Novaja Gazeta tunnetaan yhtenä harvoista Venäjän vapaista medioista.

Moni havainto pitää paikkansa

Mironovan mukaan tavalliset venäläiset valmistautuvat huolellisesti matkoihin ulkomaille ja pesevät autonsa viimeistään Viipurissa. Naisetkin vaihtavat turkistakkinsa toppatakeiksi sopeutuakseen paremmin eurooppalaiseen katukuvaan. Venäläisen on tärkeä näyttää Euroopassa sivistyneeltä – edes päältä päin.

Kotonakin halutaan olla eurooppalaisempia: naapurissa nähtyä kivaa ja kätevää tavaraa tuodaan ahkerasti omaan kotiin. Listaan mahtuu rakennusteknologiaa, pohjoismaista sisustus- sekä puutarhan koristelutyyliä kanervineen ja maisema-aitoineen sekä saniteettitilojen välineitä bideesuihkuja myöten.

Vaikka koko kolumnin ja etenkin loppukappaleen sävy on ironinen, moni Mironovan esittämä havainto pitää paikkansa: ostosmatkat Baltiaan ja Suomeen ovat vaikuttaneet pietarilaisten käsityksiin omasta arjesta, ja kätevyyttä arvostetaan.

Mironovan kolumni on julkaistu kokonaisuudessaan myös viidellä muulla sivustolla. Kolumnistin päätelmät eivät ole miellyttäneet kaikkia lukijoita: esimerkiksi newsland.com-sivustolla lähes 200 kommenttia kerännyt kolumni leimattiin muun muassa russofobiseksi.

Eniten kiisteltiin Mironovan väittämästä, että venäläiset oppivat Suomessa ymmärtämään ruoan laadun päälle. Eurooppalaisen siisteyden ylistys sai lukijat julkaisemaan kuvia saastuneista eurooppalaisista kaupungeista.

Kaikesta propagandasta huolimatta Suomella näyttää olevan venäläisten sielumaisemassa oma tärkeä paikka: Suomi ei ole ainoastaan naapurimaa ja entinen osa Venäjän keisarikuntaa tai entinen vihollinen sodassa, mutta myös eräänlainen ”rinnakkaistodellisuus”, kuva siitä, millaiseksi Venäjä olisi voinut kehittyä, jos vuonna 1917 historia olisi kääntynyt toisille raiteille.

Matkailubloggari Aleksandr Belenkii otsikoi lämpimän kirjoituksensa Haminan kaupungista lauseella ”Sata vuotta ilman Venäjää: miltä näyttävät suomalaiset perukat?” ja suorastaan vertailee Haminaa tyypillisiin venäläisiin ”perukoihin”, jotka eivät hänen mielestään pärjää Haminalle millään.

Hän myös tekee suoran kuvavertailun, jossa Svetogorskia vertaillaan Imatraan. Vertailu keräsi yli 500 kommenttia – osa kommentoijista väittää, että eroa kuvien välillä ei ole, jotkut taas myöntävät pesevänsä autonsa ennen rajan ylitystä ja ostavansa melkein kaikki päivittäistavaransa Suomen puolelta.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ferrarin entinen tallipomo vaatii Kimi Räikköstä ulos tallista – ”On aika päättää hänen seikkailunsa”

  2. 2

    Suursijoittaja Rune Andersson myi kaikki osakkeensa: ”Tilanne on sairas”

  3. 3

    Tee se itse -mies myi rakentamansa talon: uusilla omistajilla sokkeli petti ja rakennus kallistui – useita virheitä

  4. 4

    Tiilimuuri kaatui itsestään koulun pihalla Torniossa – ”Se on hyvin mystinen tapahtuma”

  5. 5

    Järeät turvatoimet sulkevat koko Helsingin ilmatilan – syynä Kiinan presidentin vierailu

  6. 6

    Siskon kotona odotti hirvittävin mahdollinen – Bulevardin perhesurman uhrin veli kertoo tapahtuneesta uudessa kirjassa

  7. 7

    Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

  8. 8

    Ranuan jääkarhunpentu laskee autuaana liukumäkeä – emolla tekemistä pienen seikkailijan kaitsemisessa

  9. 9

    Radio Suomipopin Aamulypsy uudistuu: Näyttelijä Antti Luusuaniemi juontajaksi!

  10. 10

    Ruotsin ”Alko” lähetti Euroopan komissiolle kirjeen suomalaisten ankarista juomatavoista – vastustaa Suomen uutta alkoholilakia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  2. 2

    Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

  3. 3

    Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

  4. 4

    Liisa on saanut 560 e/kk ilmaista rahaa vuoden alusta saakka – näin perustulokokeilu vaikutti elämään

  5. 5

    Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

  6. 6

    Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

  7. 7

    Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

  8. 8

    HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

  9. 9

    Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

  10. 10

    Turvapaikanhakija livahti naisten puolelle uimahallissa Oulussa – alastomat naiset hämmentyivät

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  5. 5

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  6. 6

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  7. 7

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  8. 8

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  9. 9

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  10. 10

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ferrarin entinen tallipomo vaatii Kimi Räikköstä ulos tallista – ”On aika päättää hänen seikkailunsa”

  2. 2

    Suursijoittaja Rune Andersson myi kaikki osakkeensa: ”Tilanne on sairas”

  3. 3

    Tee se itse -mies myi rakentamansa talon: uusilla omistajilla sokkeli petti ja rakennus kallistui – useita virheitä

  4. 4

    Tiilimuuri kaatui itsestään koulun pihalla Torniossa – ”Se on hyvin mystinen tapahtuma”

  5. 5

    Järeät turvatoimet sulkevat koko Helsingin ilmatilan – syynä Kiinan presidentin vierailu

  6. Näytä lisää