Kaapo, Gabriel

Ulkomaat

Valikko

Seksiväitteet, Meksikon muuri, Venäjä... IS kokosi keskeiset asiat Trumpin kiihkeästä lehdistötilaisuudesta

Yhdysvallat
Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump piti keskiviikkona ensimmäisen tiedotustilaisuutensa. IS listasi tilaisuuden pääaiheet.
Donald Trumpin lehdistötilaisuutta odotettiin Yhdysvalloissa jo kauan. Kyseessä oli ensimmäinen kerta vaalituloksen vahvistumisen jälkeen, kun Trump asteli median eteen vastaamaan kysymyksiin.

Kohusta toiseen kampanjansa ja vaalien aikana kulkeutunut Trump saikin vastata moniin toimittajia askarruttaneisiin kysymyksiin illan aikana. Keskiöön keskustelussa nousivat viime päivien Venäjä-raportin aiheuttama kohu.

Risuja ja ruusuja lehdistölle

Tilaisuuden alussa Trumpin edustaja Sean Spencer kritisoi kovalla kädelle Venäjä-raportista uutisoineita mediataloja Buzzfeediä, sekä CNN:ää. Spencerin mukaan kyseessä on törkeä poliittinen noitajahti, jonka takana ovat Trumpin poliittiset vastustajat. Raportin sisällön ja tietojen hän kertoi olevan täysin keksittyjä valeuutisia.

Myös varapresidentiksi nouseva Mike Pence käytti oman puheenvuoronsa alun median kritisoimiseen valeuutisen tiimoilta sekä poliittisen ajojahdin törkeyteen vedoten.


Donald Trump itse aloitti puheensa kertomalla, kuinka kunnioittaa mediataloja, jotka eivät raportoineet valeuutisesta. Hän kertoi kannattavansa voimakkaasti lehdistön sananvapautta ja arvostavansa mediaa yleisellä tasolla suuresti.

– Jos herra Putinilla olisi minusta jotain salaisia tietoja, hän olisi jo julkaissut ne, Trump totesi.

Trump kritisoi myös tiedusteluviranomaisia tilaisuuden alussa kovin sanoin.

Myönsi Venäjän yhteyden hakkerointiin

Tilaisuuden ensimmäinen kysely koski Venäjä-raporttia sekä Yhdysvaltain presidentinvaaleihin liittynyttä hakkerointia sekä Venäjän osallisuutta siinä. Trumpilta myös tiedusteltiin, mistä raportti vuosi julkisuuteen.

– Venäjä-raportti on saattanut vuotaa julkisuuteen joltain tiedustelupalvelulta, mikä on erittäin häpeällistä, Trump sanoi.

Hän kuitenkin ilmoitti perjantaisen tiedustelupalvelujen kanssa käydyn kokouksen jälkeen uskovansa, että Venäjä oli hakkeroinnin takana. Myöhemmin keskustelussa Trump kuitenkin kertoi pitävänsä myös mahdollisena, että syyllinen olisi joku muu maa.

Suhde Vladimir Putiniin

Trumpin mukaan tieto siitä, että Vladimir Putin pitäisi häntä parempana presidenttinä kuin Hillary Clintonia on ainoastaan hyvä asia, eikä ongelma. Trump totesi maiden välisten suhteiden tarvitsevan pikaisesti parannusta.

– Jos Putin pitää minusta, se on erittäin hyvä asia. Se on etu, Trump kommentoi.


Trump jatkoi kertoen kuinka huonot suhteet mailla tällä hetkellä on. Trumpin mukaan on vielä aikaista sanoa, kuinka Putin tähän suhtautuu, mutta hän toivoo, että he tulevat toimeen.

– En tiedä tulemmeko toimeen Putinin kanssa. Toivon, että tulemme, mutta on mahdollista, että emme tule, Trump jatkoi.

Trump jatkoi keskustelua Venäjän ja Yhdysvaltain välisistä suhteista tuoden esiin presidentinvaalit hävinneen Hillary Clintonin.

– Luuletteko todella, että Hillary Clinton olisi kovempi Putinia vastaan? Trump kysyi

Liittyen kohuttuun Venäjä-raporttiin Trump kiisti aamusta alkaen kaikki yhteydet Venäjälle. Hän ilmoitti, ettei hänellä ole tällä hetkellä minkäänlaisia kytkyjä maan kanssa.

– Minulla ei ole sopimuksia Venäjällä. Minulla ei ole mahdollisia sopimuksia siellä, sillä olemme pysyneet poissa. Minulla ei myöskään ole lainoja Venäjällä.

Trump toi myös esille Venäjän presidentin lausunnon, jossa tämä on kertonut kohutun raportin olevan täyttä valetta.

Yhtiö siirtyy Trumpin pojille

Yksi suurimmista kysymyksistä ennen Trumpin virkaanastujaisia oli nimenomaan se, kuinka hän hoitaisi mahdollisen eturistiriidan yhtiönsä kanssa. Tilaisuudessa Trump paljasti ratkaisun olevan hänen poikansa Don ja Eric, jotka nousevat yhtiön johtoon.

– Kykenisin hyvin toimimaan samanaikaisesti presidenttinä ja johtamaan yhtiötäni. Koska olen hyvä siinä, mutta en aio tehdä sitä, Trump sanoi.


Hän myös kertoi siitä, kuinka torjui vain vähän aikaa sitten dubailaiselta liikemieheltä samaansa 2 miljardin arvoisen sopimuksen välttääkseen eturistiriidat. Trump myös ilmoitti, ettei aio julkistaa verotietojaan.

Kielsi seksivideon olemassaolon

Eräs kohutun Venäjä-raportin sisällöistä kerrotaan vahvistamattomien tietojen mukaan olevan seksivideo, jonka venäläiset tiedusteluviranomaiset ovat kuvanneet Trumpista tämän vieraillessa Moskovassa. Videolla Trumpin kerrotaan olevan hotellihuoneessa prostituoitujen kanssa.

Miestenlehti Penthouse on ilmoittanut maksavansa miljoona dollaria mahdollisesta seksivideosta.

– Olen korkean profiilin henkilö. Aina kun matkustan mukanani on paljon ihmisiä ja turvamiehiä, hän kommentoi.

Trumpin mukaan hän varoittaa aina kanssaan matkustavia käytöksestä, sillä ulkomailla edessä voi aina olla kameroita. Hänen mukaansa on oltava hyvin varovainen, tai voi löytää itsensä illalla televisiosta.

– Kaiken lisäksi olen bakteerikammoinen, Trump totesi naurahtaen.

Obamacare oli suuri virhe

Jo vaalikampanjansa aikana Trump ilmoitti aikovansa poistaa terveydenhoitojärjestelmä Obamacaren. Hänen mukaansa järjestelmä tullaan korvaamaan uudella ja paremmalla heti, kun uusi terveysministeri on nimitetty virkaansa.

– Obamacare on täydellinen katastrofi, Trump sanoi.

Hän myös kertoi miettineensä, että antaisi järjestelmän romahtaa omatoimisesti vuoden 2017 aikana, mutta päätti kuitenkin korvata sen uudella heti kun mahdollista.

Obamacare toi miljoonat köyhät perusterveydenhuollon piiriin Yhdysvalloissa. Samalla keskiluokan vakuutusmaksut nousivat.

Meksiko maksaa muurin rakentamisen

Hyvin kiinnostava osa Trumpin kampanjointia oli myös puhe muurin rakentamisesta Yhdysvaltain ja Meksikon rajalle. Trumpin mukaan tällä saadaan pysäytettyä laittomien maahanmuuttajien saapuminen ja luodaan työpaikkoja yhdysvaltalaisille.

– Kyllä aiomme rakentaa muurin, Trump vastasi toimittajan kysymykseen.


Muurin aikatauluista tuleva presidentti kertoi sen verran, ettei aio odottaa vuotta tai puoltatoista vuotta ennen kuin rakentaminen voidaan aloittaa. Hänen mukaansa tuleva varapresidentti Mike Pence on jo käynyt asiasta keskusteluja eri tahojen kanssa, jotta rakentaminen voitaisiin aloittaa mahdollisimman pian.

– Meksiko tulee maksamaan muurin tavalla tai toisella. Onko se maksu vai verotus, sitä en vielä osaa sanoa, Trump vastasi kysymykseen siitä, kuka muurin maksaa.

Rajavero maasta muuttaville yrityksille

Keskustelussa Trump toi myös esille kovan verotuksen, jonka aikoo ottaa käytäntöön maasta pois muuttaville yhtiöille. Tällä on tarkoitus estää teollisuuden karkaaminen maasta. Trumpin mukaan osavaltiosta toiseen muuttaminen ei tuo ongelmia, mutta rajojen ylitys tuo.

– Yhtiöt, jotka aikovat siirtää tehtaansa ulos Yhdysvalloista, joutuvat maksamaan hyvin suuren rajaveron, Trump jyrähti.

Kiista toimittajan kanssa

Lehdistötilaisuuden lopulla Trump päätyi sanaharkkaan CNN:n toimittaja Jim Acostan kanssa. Acosta koitti saada presidenttiä vastaamaan tämän esittämään kysymykseen, sillä Trump ja hänen edustajansa kritisoivat CNN-uutissivustoa kovin sanoin.

– Organisaationne on kamala. Älä ole epäkohtelias, Trump torjui toimittajan kysymykset.

CNN:n toimittaja jatkoi kysymyksen tavoittelua, kunnes Trump lopulta totesi ennen paikalta poistumistaan pitävänsä tämän työnantajaa valeuutisten levittäjänä.

– Te olette valeuutissivusto, Trump totesi.

Kommentillaan Trump viittasi CNN:n uutisointiin liittyen nyt kohuttuun Venäjä-raporttiin. Buzzfeedin ohella CNN oli yksi ainoista uutistoimistoista, jotka kertoivat raportista ensimmäisinä. CNN oli myös ensimmäinen uutistoimisto, joka kertoi, että presidentti Obama ja Trump olivat saaneet tiedon raportista tiedusteluviranomaisilta.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Valvira varoittaa lääkäreitä valepotilaista – ”Vakava vaara”

  2. 2

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  3. 3

    Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

  4. 4

    Poliisi löysi alastoman vainajan lattialta Keravalla – epäillyn vangitsemis­oikeudenkäynnissä erikoinen episodi

  5. 5

    Reuters: Venäjä siirsi tankkeja aivan Ukrainan rajan tuntumaan

  6. 6

    Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

  7. 7

    Yksi Euroopan vaarallisimmista etsintäkuulutetuista jäi kiinni – piilotteli kotiinsa kätketyn bunkkerin salatilassa

  8. 8

    Asiakas hämmästyi Nordean avokonttorissa – kuuli virkailijan ja lainanhakijan yksityiskohtaisen keskustelun

  9. 9

    Au pair -Sanna, 19, tyrmistyy yksinhuoltajaisän kodin törkyisyydestä – keittiön sekasotku on viimeinen niitti: ”Ihan järkyttäviä!”

  10. 10

    HS: Ilmavoimat perusti kaikessa hiljaisuudessa uudet erikoisjoukot

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  2. 2

    Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

  5. 5

    Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

  6. 6

    Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

  7. 7

    Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

  8. 8

    Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

  9. 9

    Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

  10. 10

    Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  3. 3

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  6. 6

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  9. 9

    Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

  10. 10

    Prinssi Williamin uudenlainen käytös huolestuttaa kehonkielen asiantuntijaa – jännittyneet välit Catherinen kanssa: ”Kuin temppujaan katuva koira”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Valvira varoittaa lääkäreitä valepotilaista – ”Vakava vaara”

  2. 2

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  3. 3

    Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

  4. 4

    Poliisi löysi alastoman vainajan lattialta Keravalla – epäillyn vangitsemis­oikeudenkäynnissä erikoinen episodi

  5. 5

    Reuters: Venäjä siirsi tankkeja aivan Ukrainan rajan tuntumaan

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  2. 2

    Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

  5. 5

    Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  3. 3

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  6. Näytä lisää