Juha, Janne, Jani

Ulkomaat

Valikko

Trump vahvisti: James ”Hullu koira” Mattis puolustusministeriksi – muistetaan näistä rajuista sitaateista

Julkaistu:

Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump on vahvistanut valinneensa puolustusministeriksi eläköityneen kenraalin James Mattisin.
Valinnasta kertoi jo aiemmin Washington Post -lehti lähteidensä mukaan.

Washington Postin mukaan kongressin täytyy ohittaa liittovaltion laki, jotta Mattis voi nousta puolustusministeriksi. Lain mukaan puolustusministeri ei ole voinut toimia aktiivipalveluksessa edellisen seitsemän vuoden aikana. Mattis eläköityi vuonna 2013.

Ylläolevalla videolla käydään läpi 10 rajua sitaattia, joista Mad Dog (Hullu koira) -lempinimen saanut Mattis muistetaan.

Lehden mukaan kongressi on myöntänyt tämänkaltaisen poikkeuksen vain kerran aiemmin, kun kenraali George C. Marshall nimitettiin tehtävään vuonna 1950.

"Paljastin salaisuuden"

Trump kertoi valinnastaan torstaina paikallista aikaa puhuessaan suurelle yleisölle Cincinnatissa Ohiossa.

– Tulemme nimittämään "Mad Dog" Mattisin puolustusministeriksemme, Trump sanoi.

Mattisia on kutsuttu lisänimellä "Mad Dog" kovapuheisuutensa takia.

– Hän on parhaimmistoamme. Sanotaan, että hän on lähimpänä (toisen maailmansodan) kenraali George Pattonia, Trump sanoi.

Trump ilmoitti valintansa päiviä etukäteen. Tulevan presidentin siirtymäkauden tiimi oli jo ehtinyt ilmoittaa, ettei tällä viikolla saada enää ilmoituksia uusista valinnoista. Myös viestintäjohtaja Jason Miller ehti aiemmin torstaina kiistää Washington Postin uutisen Mattisin valinnasta.

– Okei, paljastin pienen salaisuuden. Ihmiseni todennäköisesti sanovat, ettei minun olisi pitänyt tehdä sitä, Trump jatkoi.

CNN:n mukaan virallinen ilmoitus asiasta tehdään ensi viikolla.

Palveli vuosikymmeniä merijalkaväessä

Mattis, 66, on eläköitynyt kenraali, joka palveli yli neljä vuosikymmentä Yhdysvaltain merijalkaväessä. Hän johti uransa aikana muun muassa useita operaatioita Lähi-idässä. Eläköitymisensä jälkeen Mattis on toiminut muun muassa konsulttina.

Washington Postin mukaan Mattis kannattaa Trumpin tavoin kovempia otteita niitä maita kohtaan, joiden kanssa Yhdysvalloilla on ollut hankalat suhteet. Näihin lukeutuvat Mattisin kirjoissa erityisesti Iran. Esimerkiksi huhtikuussa Mattis sanoi puheessaan, että Iran on yksi pysyvimmistä uhkista Lähi-idän rauhalle.

Hänen mukaansa Yhdysvaltain seuraava presidentti perii "sotkun" mitä tulee muun muassa Iraniin. Hän myös sanoi, että presidentti Barack Obaman hallinnon allekirjoittama ydinsopimus Iranin kanssa voi vähentää maan innokkuutta ydinaseeseen, muttei vie sitä kokonaan pois.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Leskiprinsessa ja 7 tytärtä pitivät orjia luksushotellissa – tuomittujen palvelusväkeä pidettiin epäinhimillisissä olosuhteissa

  2. 2

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  3. 3

    Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

  4. 4

    Video: NHL:n supertähdet yllättivät suomalaislupauksen – ”Sydän alkoi hakata pirun kovaa”

  5. 5

    Väkivaltainen välienselvittely Tampereella – ravintolan edessä ammuttiin käsiaseella

  6. 6

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  7. 7

    David Hasselhoff esiintyi Raumalla – yleisö sekosi amerikkalaistähdestä, kotimaiset suosikit villitsivät: ”Ihan fiilareissa!”

  8. 8

    Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

  9. 9

    Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

  10. 10

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  4. 4

    Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

  5. 5

    Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

  6. 6

    Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

  7. 7

    Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

  8. 8

    Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

  9. 9

    Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

  10. 10

    Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  3. 3

    8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

  4. 4

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  7. 7

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  8. 8

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  9. 9

    Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

  10. 10

    Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Leskiprinsessa ja 7 tytärtä pitivät orjia luksushotellissa – tuomittujen palvelusväkeä pidettiin epäinhimillisissä olosuhteissa

  2. 2

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  3. 3

    Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

  4. 4

    Video: NHL:n supertähdet yllättivät suomalaislupauksen – ”Sydän alkoi hakata pirun kovaa”

  5. 5

    Väkivaltainen välienselvittely Tampereella – ravintolan edessä ammuttiin käsiaseella

  6. Näytä lisää