Olli, Olavi

Ulkomaat

Maailman korkeimman padon rakennustyöt alkoivat – kärjistyykö kiista vesivarannoista?

Julkaistu:

Padon vesivoimalan on määrä tuottaa sähköä vuoden 2018 lopulla.
Tadzhikistanissa aloitettiin lauantaina maailman korkeimman padon, Rogunin padon rakennustyöt, kertoo uutistoimisto Reuters.

Rogunin padosta on tuleva 335-metrinen jättiläinen, joka valmistuessaan jättää varjoonsa niin ikään Tadzhikistanissa sijaitsevan, 300 metriä korkean Nurekin padon.

Valmiina padon sähkövoimala tuottaa sähköä 3 600 megawatin teholla. Tämän perusteella se olisi maailman kolmanneksi tehokkain. Edelle yltävät Gurin pato Venezuelassa (10 300 MW) ja Kolmen rotkon pato Kiinassa (22 500 MW).

Patourakkaa suorittamaan valittiin italialainen Salini Impregilo -yhtiö. Sopimuksen arvo on 3,9 miljardia dollaria eli noin 3,55 miljardia euroa.

Rakennustöitä alettiin valmistella jo 1970-luvulla. Neuvostoliiton hajoaminen keskeytti työt 1990-luvulla aina vuoteen 2008 saakka.

PATO RAKENNETAAN Vahsh-joen varrelle. Rakennusaikeet ovat kiristäneet Tadzhikistanin ja Vahshin alajuoksulla sijaitsevan Uzbekistanin välejä. Uzbekistanin puolella joki virtaa Amudarjana.

The Diplomatin mukaan Uzbekistanin presidentti Islam Karimov kommentoi jo vuonna 2012 kovin sanoin projektin mahdollisia vaikutuksia.

– Kaikki tämä voi johtaa vakavien seurausten lisäksi jopa sotiin, Karimov kommentoi.

Uzbekistanin maa- ja puuvillatalous ovat erittäin riippuvaisia Amudarjan virtauksesta. Joen veden käyttö keinokasteluun on yksi merkittävä syy Araljärven kuivumiselle.

Padon avajaisissa nähtiin myös Tadzhikistanin presidentti Emomalii Rahmon, joka heilutteli kaivinkoneen hytin ovenraosta paikalle saapuneille sadoille ihmisille. Karnevaalitunnelmaa loivat ilmapallot ja liehuvat liput.

Padon vesivoimalan on määrä tuottaa sähköä vuoden 2018 lopulla.

Jutun otsikkoa korjattu kello 1.53: Pato on maailman korkein, ei suurin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Räikkönen taistelee paalupaikasta huippuvauhtisella Ferrarilla – IS seuraa livenä Unkarin aika-ajoja

    2. 2

      Poliisi: Näin Helsingin yliajon tapahtumat etenivät – epäiltyä kuultu alustavasti

    3. 3

      Katariina Souri, 48, julkaisi meikittömän selfien: nauttii kesästä luonnonkauniina – Eliya-vaimo ahertaa töissä

    4. 4

      Jari-Matti Latvala koki huiman yllätyksen – koira jolkotteli auton eteen

    5. 5

      Hanna Sumari ”meni sekaisin” mystisestä hajusta vessassaan – äimistyi tajuttuaan syyn: ”Olen kuurannut mielipuolisesti”

    6. 6

      Vertaa omiin tuloihisi: Tämän summan keskimääräinen suomalainen saa käteen

    7. 7

      Hätkähdyttävä muutos: Salkkarit-tähti poseeraa lähes tunnistamattomana – faneilta kärkkäitä kommentteja: ”Mitä oot mennyt tekemään...”

    8. 8

      Luurankomaiseksi laihtunut American Pie -kaunotar pelmahti gaalaan – järkytys levisi: Läpinäkyvä asu paljasti valtaisat rinnat

    9. 9

      Kuvat ennen ja nyt: Näin HIM:n musiikkivideolla vuonna 1999 esiintynyt kaunotar on muuttunut – Ninja, 35, on upea plusmalli

    10. 10

      Putinin adjutantin toiminta herätti kysymyksen: oliko ydinasesalkku mukana terassilla Punkaharjulla?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Luurankomaiseksi laihtunut American Pie -kaunotar pelmahti gaalaan – järkytys levisi: Läpinäkyvä asu paljasti valtaisat rinnat

    2. 2

      Vertaa omiin tuloihisi: Tämän summan keskimääräinen suomalainen saa käteen

    3. 3

      Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

    4. 4

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    5. 5

      Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

    6. 6

      Oivallatko sinä? Hyvin simppeli optinen arvoitus leviää vauhdilla – "Alle 60 sekuntia on todella vaikuttava tulos"

    7. 7

      Kuvat ennen ja nyt: Näin HIM:n musiikkivideolla vuonna 1999 esiintynyt kaunotar on muuttunut – Ninja, 35, on upea plusmalli

    8. 8

      Mies ajoi päin väkijoukkoa Helsingin keskustassa – 1 kuollut, 4 sairaalaan, useita muita loukkaantunut

    9. 9

      Putinin adjutantin toiminta herätti kysymyksen: oliko ydinasesalkku mukana terassilla Punkaharjulla?

    10. 10

      Nämä asiat tiedetään Helsingin yliajotapauksesta, näitä selvitetään – Mitä epäilty kuski teki ennen keskustaan saapumista?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    4. 4

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    5. 5

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    6. 6

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    7. 7

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    8. 8

      Luurankomaiseksi laihtunut American Pie -kaunotar pelmahti gaalaan – järkytys levisi: Läpinäkyvä asu paljasti valtaisat rinnat

    9. 9

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    10. 10

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Räikkönen taistelee paalupaikasta huippuvauhtisella Ferrarilla – IS seuraa livenä Unkarin aika-ajoja

    2. 2

      Poliisi: Näin Helsingin yliajon tapahtumat etenivät – epäiltyä kuultu alustavasti

    3. 3

      Katariina Souri, 48, julkaisi meikittömän selfien: nauttii kesästä luonnonkauniina – Eliya-vaimo ahertaa töissä

    4. 4

      Jari-Matti Latvala koki huiman yllätyksen – koira jolkotteli auton eteen

    5. 5

      Hanna Sumari ”meni sekaisin” mystisestä hajusta vessassaan – äimistyi tajuttuaan syyn: ”Olen kuurannut mielipuolisesti”

    6. Näytä lisää