Ilpo, Tuure

Ulkomaat

Valikko

Pakolaisvirta Mosulista kiihtyi

Irakissa ihmisten pakeneminen Mosulista lisääntyy, kertoivat viranomaiset keskiviikkona.
Tiistaina yli 3 000 ihmistä haki turvaa hallituksen joukoilta, mikä oli suurin määrä vajaat kaksi viikkoa sitten alkaneen hyökkäyksen aikana.

YK:n mukaan Mosulista ja sen lähiseuduilta on tähän mennessä paennut yli 10 000 ihmistä. Luvut ovat vielä kaukana kansainvälisen yhteisön ennakoimasta satojentuhansien joukkopaosta, mutta toisaalta hyökkäys on vasta alkuvaiheissaan.

Valtaosa pakolaisista on Niniven maakunnasta, jonka pääkaupunki Mosul on, mutta joukossa on myös väkeä Kirkukista ja Salaheddinista.

YK:n pakolaisjärjestö on varautunut noin 150 000 pakolaisen tuloon Mosulin operaation vuoksi.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

  2. 2

    Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

  3. 3

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  4. 4

    Hyvän mielen lappu porraskäytävässä nosti taloyhtiön tunnelmaa: näyttelijä ilmoitti 90-vuotisjuhlistaan – ”voi kuulua meteliä”

  5. 5

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  6. 6

    Kevätmyräkkä iskee Suomeen lauantaina: Tuulenpuuskat 20 m/s – merellä myrskyä ja 4-metrisiä aaltoja

  7. 7

    Tästä eivät asut enää niukemmaksi muutu: Jennifer Lopez, 47, purjehti punaiselle matolle lähes kaiken paljastavissa hepeneissä

  8. 8

    Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

  9. 9

    Olli Lindholm katoaa vessaan ennen Vain elämää -vetoa – palaa korva veressä illalliselle: ”Sä oot hullu!”

  10. 10

    Rovaniemen taposta epäilty mies surmasi jo 2010: Toistakymmentä iskua kahdella Mora-puukolla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

  3. 3

    Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

  4. 4

    Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

  5. 5

    NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

  6. 6

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  7. 7

    Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

  8. 8

    Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

  9. 9

    Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

  10. 10

    Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  2. 2

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  3. 3

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  4. 4

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  5. 5

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  6. 6

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  7. 7

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  8. 8

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  9. 9

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  10. 10

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

  2. 2

    Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

  3. 3

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  4. 4

    Hyvän mielen lappu porraskäytävässä nosti taloyhtiön tunnelmaa: näyttelijä ilmoitti 90-vuotisjuhlistaan – ”voi kuulua meteliä”

  5. 5

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  6. Näytä lisää