Heidi

Ulkomaat

Se olikin liian hyvää ollakseen totta – USA:ssa sankariksi nousseesta pyylevästä miehestä paljastui törkyä

Julkaistu:

Yhdysvallat
Vaaliväittelyssä kansan sydämet valloittaneen Ken Bonen Reddit-historia ei ole mukavaa luettavaa.
Hillary Clintonin ja Donald Trumpin välisen maanantaiaamun vaaliväittelyn ”todelliseksi voittajaksi” julistetun Kenneth Bonen, 34, menneisyydestä on paljastunut erittäin kiusallisia yksityiskohtia.

Yhdysvaltalaiset rakastuivat presidenttiehdokkailta energiapoliittisen kysymyksen esittäneeseen Boneen – pyylevään, silmälasipäiseen mieheen punaisessa villapaidassaan. Sosiaalisessa mediassa innostuttiin etenkin Bonen persoonasta ja pukeutumisesta. Miehen Twitter-seuraajien lukumäärä on kasvanut seitsemästä jo lähes 250 000:een.

Bone on vieraillut tällä viikolla useissa televisio-ohjelmissa, mutta The Daily Beastin mukaan miehen maine on nyt vaakalaudalla netin törkykommenttien takia.

Bone pyydettiin mukaan vastaamaan ihmisten kysymyksiin verkkosivusto Redditin Ask Me Anything -sessiossa, ja mies erehtyi käyttämään samaa aliasta kuin aiemmissa kommenteissaan parin viime vuoden aikana.

Jos yllä oleva twiitti ei näy, voit käydä katsomassa sen täältä.

– Ehkä hänen olisi pitänyt olla varovaisempi kuviensa kanssa, mutta pahoja poikia ovat yhä ne, jotka etsivät ne käsiinsä ja katsoivat niitä. Sillä tarkoitan minun kaltaisiani poikia. Näin hänet p----reikänsä. Pidin siitä, Bone oli kommentoinut esimerkiksi näyttelijä Jennifer Lawrencen hakkeroituja alastonkuvia.

Lisäksi kävi ilmi, että Bone oli osallistunut säännöllisesti useisiin keskusteluihin, jotka eivät kestä päivänvaloa. Eräs niistä oli omistettu raskaana oleville naisille uimapuvuissa, ja mies kuvaili naisia ”kauniiksi ihmissukellusveneiksi”. Bone jopa myönsi syyllistyneensä ”törkeään vakuutuspetokseen”.

Kenties tökeröin kommentti koski kuitenkin mustan teinipojan Trayvon Martinin vuonna 2012 Floridassa tapahtunutta surmaa. Bone kuvaili George Zimmermanin tekoa ”laillisesti oikeutetuksi”.
  • USA:n vaalit 2016

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tarja, 50, näki hymyilevän Putinin vilkuttavan – ”Jäätävät silmät sieltä katsoivat”

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putin saapui Olavinlinnaan

    3. 3

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    4. 4

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    5. 5

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    6. 6

      Anna-Kristiina Mikkonen emännöi Putinia: ”Nyt on perhosia vatsassa”

    7. 7

      Kadonnut nainen löytyi poikkeuksellisella tavalla Floridassa – oli säilönyt tuoksuaan purkkiin

    8. 8

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    9. 9

      Mike Tyson väitti McGregorin kuolevan kehään kohuottelussa – näin vapaaottelutähti kuittasi legendalle

    10. 10

      Lennot kestävät nykyään pidempään kuin samoilla reiteillä vuosikymmeniä sitten – tästä se johtuu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    3. 3

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    4. 4

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    5. 5

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    6. 6

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putin saapui Olavinlinnaan

    7. 7

      Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

    8. 8

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    9. 9

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    10. 10

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tarja, 50, näki hymyilevän Putinin vilkuttavan – ”Jäätävät silmät sieltä katsoivat”

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putin saapui Olavinlinnaan

    3. 3

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    4. 4

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    5. 5

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    6. Näytä lisää