Mauri

Ulkomaat

Yhdysvaltojen sota-alusta päin ammuttiin ohjuksilla Jemenistä

Julkaistu:

Jemenin huthikapinallisten hallitsemilta alueilta yritettiin ampua sunnuntaina Yhdysvaltojen sota-alusta kahdella ohjuksella, Yhdysvaltojen laivasto kertoi maanantaina.
Laivaston tiedotteen mukaan alus oli "tavanomaisissa toimissaan kansainvälisillä vesillä". Laivaston mukaan miehistö ja laiva selvisivät vahingoittumattomina.

Huthikapinallisten mukaan väitteet olivat perättömiä.

Yhdysvaltojen tukema Saudi-Arabia johtaa Jemenissä liittoumaa, joka taistelee huthikapinallisia vastaan. Sodassa on kuollut jo 6 700 ihmistä.

Lauantaina Jemenin pääkaupungissa Sanaassa tehtiin 140 kuolonuhria vaatinut isku hautajaisiin. YK on vaatinut riippumatonta tutkintaa iskusta.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  2. 2

    Juha Tapion ja Sannin välille laskeutui kiusallinen jännite – hittikappaleen ilkkuva sanoitus aiheutti ongelmia

  3. 3

    Eduskunnan turvallisuusjohtaja: Näin tapahtumat eduskuntatalon portailla etenivät – ”Sitten he tekevät itselleen minkä tekevät”

  4. 4

    Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

  5. 5

    Mikä syksy? Katso, kuinka punainen lämpöaalto vyöryy Suomeen – luvassa jopa 20 astetta!

  6. 6

    Ahvenanmaan edustaja vastusti suomen kielen aseman vahvistamista: ”Kyse oli taktiikasta”

  7. 7

    Helsingissä kadonnut intialainen löytyi merestä

  8. 8

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  9. 9

    Kaksi vaarallista vankikarkuria saatiin kiinni – löytyivät neljän kilometrin päästä vankilasta

  10. 10

    Ensitreffit alttarilla -Marilta palaa käpy sulhas-Petrin käytökseen – kiitää pois paikalta: riidan syynä kebab

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  2. 2

    Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

  3. 3

    Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

  4. 4

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  5. 5

    Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

  6. 6

    Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

  7. 7

    Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

  8. 8

    Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

  9. 9

    Jokerit-huumaa! Amanda Harkimo julkaisi harvinaisen kuvan 90-luvulta äitinsä kanssa – ”Tietää, mistä kauneus on lähtöisin”

  10. 10

    Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  6. 6

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  2. 2

    Juha Tapion ja Sannin välille laskeutui kiusallinen jännite – hittikappaleen ilkkuva sanoitus aiheutti ongelmia

  3. 3

    Eduskunnan turvallisuusjohtaja: Näin tapahtumat eduskuntatalon portailla etenivät – ”Sitten he tekevät itselleen minkä tekevät”

  4. 4

    Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

  5. 5

    Mikä syksy? Katso, kuinka punainen lämpöaalto vyöryy Suomeen – luvassa jopa 20 astetta!

  6. Näytä lisää