Akseli

Ulkomaat

Valikko

Saksan karmea vauvalöytö: 22-vuotiaalla äidillä mielenterveysongelmia

Hannoverilaisesta asunnosta löydettiin viikko sitten matkalaukku, jossa oli elävä vauva ja kuolleen vauvan jäänteet. 22-vuotiaalla äidillä kerrotaan olevan psyykkisiä ongelmia.
Koko Saksa järkyttyi viikko sitten perjantaina tehdystä löydöstä. Hannoverilaisesta asunnosta löytyi matkalaukku, jossa oli kuolleen vauvan jäänteet ja elossa oleva vauva.

Laukun löysi 19-vuotias mies, joka soitti poliisille. Saksalaislehti Bildin mukaan vauvojen äiti on miehen 22-vuotias asuinkumppani, joka oli löydön aikaan jo lähtenyt töihin.

Elävä vauva kiidätettiin sairaalaan ja hänen tilansa on viranomaisten mukaan nyt vakaa. Tyttövauva on vain parin viikon ikäinen. Vauva on huostaanotettu ja viranomaisten mukaan myös pysyy viranomaisten huostassa. Norddeutscher Rundfunk kertoo, että tässä vaiheessa ei ole merkitystä, vaikka 19-vuotias mies mahdollisesti olisikin lasten isä.

Kuolleen vauvan kuolinsyy ei ole vielä selvillä. Viranomaisten mukaan on myös mahdollista, että vauva syntyi kuolleena.

Viranomaiset tutkivat tapausta tappona ja tapon yrityksenä. NDR kertoo, että syyttäjänviraston tiedottajan mukaan epäilty nainen vaikenee tapauksesta. Tällä hetkellä nainen on lääketieteellisissä tutkimuksissa, jossa selvitetään muun muassa hänen syyntakeisuuttaan.

Hannoversche Allgemeine kertoo, että naisen äiti on palkannut tyttärensä ylimääräiseksi puolustusasianajajaksi korkean profiilin oikeusjutuista tunnetun Matthias Waldraffin. Waldraff toimi muun muassa kahden ruotsalaislapsen murhasta tuomitun saksalaisnaisen asianajajana, kun tämä valitti myöhemmin saamastaan tuomiosta. Tapauksista uutisoitiin Arbogan lapsimurhina ruotsalaisen tapahtumapaikan mukaan.

Waldraffin mukaan nyt tutkintavankeudessa oleva 22-vuotias saksalaisnainen kärsii mielenterveysongelmista.

– Tyttö on psyykkisesti hyvin järkkynyt ja saa hoitoa, Waldraff kertoi.

Nainen pidätettiin työpaikaltaan tapauksen paljastuttua. Asianajaja ei kuitenkaan kommentoinut itse epäiltyä tekoa tai sen taustoja.

NDR:n jutussa naisen toinen asianajaja Björn Nordmann varoittaa liian nopeista johtopäätöksistä.

– Nuorta naista ei saa tuomita ennalta ja esittää hirviönä, hän kirjoitti Facebookiin.
Näitä luetaan!
  1. 1

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

  2. 2

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  3. 3

    Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

  4. 4

    Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

  5. 5

    Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

  6. 6

    Jatkoaika: Raimo Summanen menetti malttinsa ja haukkui vastustajan valmentajaa pedofiiliksi

  7. 7

    ”Maailman seksikkäin poliisi” poseeraa dominoivassa lateksiasussa – Samanthasta, 32, tuli palvottu seksisymboli

  8. 8

    Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

  9. 9

    Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

  10. 10

    Tavoitteena rautaiset vatsalihakset? Personal trainer paljastaa yleisen virheen, johon moni sortuu

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

  2. 2

    5,7 miljoonan potti aiheutti akaalaismiehelle kolmen viikon ”painajaisen” – Eurojackpot-voittaja avautuu Veikkauksen haastattelussa

  3. 3

    Äitiä ja kaksosvauvoja oltiin heittämässä pois lennolta – tuntematon auttoi sydäntä lämmittävällä tavalla

  4. 4

    Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

  5. 5

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  6. 6

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  7. 7

    Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

  8. 8

    Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

  9. 9

    Puukotus yöjunan ravintolavaunussa – matkustaja kertoo: nuori lääkäri ryhtyi heti auttamaan uhria

  10. 10

    Jelena Välbe antoi naishiihtäjille säälimätöntä palautetta: ”Hänen painollaan on mahdotonta hiihtää”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

  3. 3

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  4. 4

    Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

  5. 5

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  6. 6

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

  9. 9

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

  10. 10

    Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

  2. 2

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  3. 3

    Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

  4. 4

    Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

  5. 5

    Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

  6. Näytä lisää