Mauno, Maunu

Ulkomaat

Venäjällä kohutaan jälleen huostaanotosta Suomessa: ”Uhriksi” mainitaan Seinäjoella asuva kolmen lapsen äiti

Julkaistu:

Venäjän media on jälleen kerran napannut hampaisiinsa Suomen lastensuojelun: uutistoimisto Tassin mukaan Seinäjoella asuvan Venäjän kansalaisen Viktoria Medvedevan kaikki kolme lasta ”vietiin lastensuojelulaitokseen”.
Venäläiselle medialle asiasta kertoi ja sitä kommentoi Johan Bäckman.

Useassa Venäjän median levittämässä uutisessa toistetaan samat seikat. Muun muassa painotetaan, että kiireellisen sijoituksen syyksi äidille on kerrottu se, että vanhempi lapsi valitti koulun opettajalle äitinsä ”läpsäyttäneen” häntä. Toinen Venäjän median ahkerasti painottama seikka on, että kaikki kolme lasta ovat tällä hetkellä ”sairaita”, ja sijoituspaikan olosuhteet ovat heidän kuntoonsa nähden huonot. Tarkemmin lapsen kunnosta sekä sijoituspaikasta ei kuitenkaan kerrottu. Äiti on omien sanojensa mukaan täysin tietämätön sijoituksen syistä.

– Olen nyt yhteydessä avustajaani, ehkä hän saa jotain selville. En tiedä, mitä on tapahtunut, eikä kukaan ole selittänyt minulle mitään, kommentoi Viktoria Medvedeva gazeta.ru-uutispalvelulle. Avustajan nimeä ei mainittu.

Gazetan mukaan vanhempi 10-vuotias lapsi vietiin kotoa jopa ”repien” äidin sylistä.

Tapausta fontanka.ru -nettilehdelle kommentoinut Turun Venäjän konsulaatin edustaja kertoi muun muassa, että kyseessä ovat eronneet vanhemmat ja että vanhemmille on tarjottu asianmukaista apua.

Aluemedia Gubernia-daylin mukaan tapauksen taustalla on erotilanteessa olevan venäläistaustaisen yrittäjäperheen riita. Gubernian haastatteleman perheen isän Aleksei Medvedevin mukaan perheen äiti asui viime aikoina enimmäkseen Venäjällä. Viktoria haki Venäjällä avioeroa perheen isän asiasta tietämättä, kun Aleksei hoiti lapsia Suomessa.

Aleksein mukaan lapset eivät kokeneet äidin seuraa turvalliseksi. Hänen mukaansa 10-vuotias tytär on valittanut koulussa, että mieluummin karkaa kotoa kuin menee äidin luo. Tämän jälkeen sosiaaliviranomaiset ottivat perheeseen yhteyttä. Aleksein mukaan kiireellisen sijoituksen syyksi tuli vanhempien ilmiriita sosiaaliviranomaisten läsnä ollessa. Lastensuojelun työntekijät katsoivat parhaaksi sijoittaa lapset kiireellisesti perheen ulkopuolelle, kunnes tilanne tutkitaan.

Tapausta Life -televisiokanavalle kommentoinut Venäjän lapsiasiainvaltuutettu Anna Kuznetsova väläytti mahdollisia neuvotteluja suomalaisen tahon kanssa ”ongelman ratkaisemiseksi”.

– Eikä kyse ole ainoastaan tästä tapauksesta, sillä venäläisten lasten huostaanottoja on tapahtunut Suomessa useita kertoja, Kuznetsova korosti.

Venäjän Ulkoasiainministeriö on myös seuraamassa tapausta. Suomessa asiasta ensimmäisenä uutisoi Verkkouutiset.

Suomea koskevia lapsikiistoja on noussut esiin Venäjän mediassa tasaiseen tahtiin. Esimerkiksi viime vuonna Venäjällä levitetyn tiedon mukaan Jämsässä asuvan venäläisäidin 13-vuotias tytär oli viety lastensuojelulaitokseen. "Virallisena syynä" kerrottiin olevan äidin ja tyttären välinen riita.

Toissa vuonna Vantaalla asuvan venäläissyntyisen naisen 10-vuotias tytär oli venäläismedian mukaan viety kesken koulupäivän ja sijoitettu kiireellisesti sijaisperheeseen, kertomatta tästä etukäteen äidille. Kertomus sijoituksen syystä vaihteli eri medioissa. Pitivät tarinat paikkansa tai ei, se ei estänyt venäläisiä medioita uutisoimasta asiaa totena.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

  2. 2

    Poliisi ampui puukottajaa alavartaloon – Sairaanhoitopiirin johtaja: ”Jos luoti osuu nivusen alueelle, verenvuoto voi olla runsasta”

  3. 3

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  4. 4

    KRP: Puukotuksesta lisätietoja piakkoin

  5. 5

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  6. 6

    Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Taloyhtiö ei suostunut maksamaan 5000:ta euroa vesivahingosta – riidasta tulikin lähes kymmenkertainen lasku

  9. 9

    Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

  10. 10

    Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys selviämässä, terrorismia ei suljeta pois – useita otettu kiinni

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  5. 5

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  6. 6

    Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

  7. 7

    Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

  8. 8

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  9. 9

    Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

  10. 10

    Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  6. 6

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  7. 7

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  8. 8

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  9. 9

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  10. 10

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

  2. 2

    Poliisi ampui puukottajaa alavartaloon – Sairaanhoitopiirin johtaja: ”Jos luoti osuu nivusen alueelle, verenvuoto voi olla runsasta”

  3. 3

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  4. 4

    KRP: Puukotuksesta lisätietoja piakkoin

  5. 5

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  6. Näytä lisää