Pasi

Ulkomaat

Valikko

Silminnäkijä Lontoon puukotuksista: ”Tekijä yritti paeta moottoripyörällä”

Julkaistu: , Päivitetty:

Teosta epäillään 19-vuotiasta meistä, joka on saatu kiinni ja hän on nyt sairaalassa.
Silminnäkijät kertovat Lontoon puukotuksesta Britannian mediassa. Puukon kanssa ihmisten kimppuun hyökännyt mies tappoi yhden ja haavoitti viittä muuta ihmistä Lontoossa myöhään keskiviikkoiltana. Kuolonuhri oli 60-vuotias nainen.

Mies riehui Russell Squarella viime yönä noin puoli yhdeltätoista illalla paikallista aikaa, eli noin puoli yhdeltä Suomen aikaa.

Poliisi on jo pidättänyt miehen. Poliisin mukaan terrorismi on vielä tässä vaiheessa yksi mahdollinen selitys veriteolle. The Guardian kertoo, että pidätetyllä 19-vuotiaalla olisi mielenterveysongelmia.

The Daily Mailin mukaan, mies oli ilmeisesti hyökännyt ryhmään, johon kuului noin 20-vuotiaita espanjaa puhuvia henkilöitä.

Yksi silminnäkijöistä kertoo, että tekijä olisi yrittinyt paeta moottoripyörällä. Poliisi käytti kiinniotossa etälamautinta. Mies joutui sairaalahoitoon.

BBC:n Lontoon radiolähetykseen soitti Paul-niminen mies, joka oli ollut tyttöystävänsä kanssa elokuvissa lähellä tapahtumapaikkaa.

– Käännyimme kadunkulmassa ja siellä oli aseistettuja poliiseja. Poliiseja oli valtavasti paikalla. Maassa makasi ruumis viltillä peitettynä, Paul kertoi.

Poliisi kertoi ensimmäisessä tiedotustilaisuudessa, että poliisit turvaavat ihmisten liikkumista alueella torstaiaamuna.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Elinkautisvanki Kaj Linna pääsee vankilan muurien ulkopuolelle ensimmäistä kertaa liki 13 vuoteen

  2. 2

    Syrjäkylän pikkumökissä kituuttaneen pariskunnan pankkitileiltä löytyi jymy-yllätys – juristi kertoo Suomessa yleistyvästä ilmiöstä

  3. 3

    Kuva: Tämä merkki korvalehdessä voi paljastaa aivoinfarktiriskin

  4. 4

    Facebook-kaverilista kannattaa salata – tässä syy

  5. 5

    EU:n komissio esittää kaikkia autoilijoita koskevaa kilometrimaksulakia – täytäntöön pikavauhtia

  6. 6

    Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

  7. 7

    Hotelli Keurusselän ostaja selvisi

  8. 8

    Kemikaalein kirkastettu Littoistenjärvi sameni nopeasti – tutkija kertoo nyt, mitä se tarkoittaa

  9. 9

    Rikollinen esiintyi oikeana lohjalaispoliisina – 5 tapausta: Näin valepoliisi yrittää huijata

  10. 10

    Therese Johaugin apujoukoilla kovat keinot käytössä – yrittävät kumota kilpailukiellon

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

  2. 2

    Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

  3. 3

    Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

  4. 4

    11-vuotiaasta tytöstä jaettiin seksuaalisia kuvia internetiin – äiti stailasi ja tuttava kuvasi

  5. 5

    Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

  6. 6

    Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

  7. 7

    Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

  8. 8

    Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

  9. 9

    Kuva: Tämä merkki korvalehdessä voi paljastaa aivoinfarktiriskin

  10. 10

    Temptation Island loppui: Jonne avasi samantien Elämänpeli-blogin – paljastuksia tv-sarjan kulisseista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  4. 4

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  5. 5

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  6. 6

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  7. 7

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  8. 8

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  9. 9

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  10. 10

    Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Elinkautisvanki Kaj Linna pääsee vankilan muurien ulkopuolelle ensimmäistä kertaa liki 13 vuoteen

  2. 2

    Syrjäkylän pikkumökissä kituuttaneen pariskunnan pankkitileiltä löytyi jymy-yllätys – juristi kertoo Suomessa yleistyvästä ilmiöstä

  3. 3

    Kuva: Tämä merkki korvalehdessä voi paljastaa aivoinfarktiriskin

  4. 4

    Facebook-kaverilista kannattaa salata – tässä syy

  5. 5

    EU:n komissio esittää kaikkia autoilijoita koskevaa kilometrimaksulakia – täytäntöön pikavauhtia

  6. Näytä lisää