Iivari, Iivo

Ulkomaat

Bostonin poliisi esitteli uuden autohankintansa – 79 000 euron arvoisen jäätelöauton!

Julkaistu:

Yhdysvallat
Bostonin poliisilaitoksen autovalikoima kasvoi maanantaina yhdellä, mutta kyseessä ei ollut uusi partioauto tai pakettiauto.
Boston Globe -lehden mukaan Bostonin poliisin uusi jäätelöauto esiteltiin näyttävästi päämajassa järjestetyssä lehdistötilaisuudessa. Sen jälkeen kaupungin pormestari Marty Walsh ja poliisipäällikkö William B. Evans jakoivat jäätelöitä lapsille.

– Kun ajatellaan lähipoliisitoimintaa, mieleen tulee suhteet ihmisiin kadulla. Tämä on tapa, jolla poliisi ja nuoret ihmiset ovat vuorovaikutuksessa positiivisessa mielessä, totesi Walsh.

Bostonin poliisisäätiön lahjoittama auton arvo on 89 000 dollaria eli noin 79 000 euroa. Sen kyljessä lukee teksti ”ilmaista jäätelöä”.

Autoa käytetään osana ”Hoodsie Cup” -operaatiota, jonka yhteydessä on jaettu jo 120 000 ilmaista jäätelökuppia vuoden 2010 jälkeen.

– Usein poliisien ja yhteiskunnan välillä on jonkinlainen stigma. Tämä on erinomainen tapa kaventaa kuilua, Tobinin nuorisotalon edustaja John Jackson sanoi.

Jäätelöt saadaan lahjoituksena paikalliselta yritykseltä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Räikköset aiheuttivat megayllätyksen Helsingissä! Pikku-Robin, 2, varasti huomion lavalla – myös Minttu mukana

    2. 2

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    3. 3

      Isis yritti räjäyttää Barbie-nukkeen ja lihamyllyyn kätketyt pommit lentokoneessa – matkatavaroiden ylipaino esti terrori-iskun

    4. 4

      Bussikuski kuoli bussin ja rekan kolarissa Länsiväylällä Espoossa

    5. 5

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    6. 6

      Kaksi Turun puukotusten uhria edelleen tehohoidossa – tarvitsevat tukea hengitykseen

    7. 7

      Kuva kertoo kaiken Therese Johaugin tuskasta: ”Tunnen itseni väärin kohdelluksi”

    8. 8

      Saksan sisäministeriö IS:lle: Turun puukottaja oleskeli Saksassa 2015–2016

    9. 9

      Laria, 18, kutsutaan Paratiisihotellissa nimellä Mr Too Big – lempinimi osoittautui osuvaksi: ”Olisi pitänyt varautua niillä isommilla”

    10. 10

      Säilytätkö oikein? Nämä ruuat pitäisi panna jääkaappiin ja nämä ruuat se pilaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    2. 2

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    3. 3

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    4. 4

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    5. 5

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    6. 6

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    7. 7

      80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

    8. 8

      Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

    9. 9

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    10. 10

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Räikköset aiheuttivat megayllätyksen Helsingissä! Pikku-Robin, 2, varasti huomion lavalla – myös Minttu mukana

    2. 2

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    3. 3

      Isis yritti räjäyttää Barbie-nukkeen ja lihamyllyyn kätketyt pommit lentokoneessa – matkatavaroiden ylipaino esti terrori-iskun

    4. 4

      Bussikuski kuoli bussin ja rekan kolarissa Länsiväylällä Espoossa

    5. 5

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    6. Näytä lisää