Sauli, Saul

Ulkomaat

Valikko

Vangit pakenivat sellistä pelastaakseen sairauskohtauksen saaneen vartijan hengen Texasissa

Poliisipäällikkö kiittelee sellistään murtautuneita vankeja neuvokkaasta toiminnasta.
Yhdysvaltain Texasissa viranomaiset ovat kertoneet tapauksesta, jossa vangit pakenivat väliaikaissellistä auttaakseen tajuntansa menettänyttä vartijaa.

Valvontakameran nauhalle tallentunut tapaus sattui Parkerin piirikunnan vankilassa kesäkuun 23. päivänä. CBS Newsin mukaan ainakin kahdeksan vankia oli säilöttynä väliaikaisesti vankilan kellarissa sijaitsevaan selliin, kun he havaitsivat sellin ulkopuolella olleen aseistautuneen vartijan menevän veltoksi ja lyyhistyvän tuoliinsa.

Ote valvontakameran nauhasta löytyy jutun yläpuolella olevalta videolta.

Vangit ryhtyivät huutamaan apua. Lopulta he murtautuivat ulos sellistä ja hakkasivat ovia kiinnittääkseen toisten vartijoiden huomion.

Vartijat ryntäsivät kellariin, paimensivat vangit takaisin selliinsä ja hälyttivät ambulanssin. Ensihoitajat onnistuivat elvyttämään vartijan, jonka kerrotaan toipuvan edelleen kotonaan saamastaan sydänkohtauksesta.

Parkerin piirikunnan poliisipäällikkö Mark Arnett kiitteli vankien neuvokasta toimintaa ja kertoi, että ilman heidän apuaan olisi voinut kulua ainakin 15 minuuttia, ennen kuin paikalle olisi tullut muita vartijoita.

– Olin vähän huolissani, koska tiesin heidän tulevan alas aseet osoitettuina meitä kohti. Mutta en ajatellut hetkeäkään sitä, että hän kantoi asetta ja virkamerkkiä vaan sitä, että jos hän putoaa, me autamme häntä, kertoi Nick Kelton -niminen vanki Reutersin mukaan.

CBS Newsin mukaan samassa vankilassa sattui helmikuussa tapaus, jossa miespuolinen vanki menehtyi lyyhistyttyään vankilan vastaanottoalueella. Julkisella paikalla päihtyneenä esiintymisen vuoksi pidätetyn miehen nähtiin valvontakameran videolla anelevan apua ennen kohtauksen saamista.

Surmansa saaneen miehen perhe on haastanut vankilan oikeuteen. Perheen mukaan vankilan henkilökunta osoitti ”tarkoituksellista välinpitämättömyyttä liittyen miehen vakaviin lääketieteellisiin tarpeisiin”.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    2. 2

      Suuri teollisuuskiinteistö palaa Vantaan Valimotiellä – sammutustyöt yhä käynnissä

    3. 3

      NHL:n suomalaisvahti on vastannut kriitikoille – Patrik Laine joutui sivuun

    4. 4

      Verstappen puhui Räikkös-jahdistaan – huolestuttavia merkkejä uhkakuvan toteutumisesta

    5. 5

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    6. 6

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    7. 7

      Hyytävä väite: Murhasiko Hollywoodin seksisymboli Lana Turner rakastajansa? Puistattavia yksityiskohtia julki

    8. 8

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    9. 9

      Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parien esitykset – kaksi tähtitanssijaa ylitse muiden: ”Harkittu herkku!”

    10. 10

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    3. 3

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    4. 4

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    5. 5

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    6. 6

      Sebastian Vettel upeaan voittoon F1-kauden avauksessa! Bottas palkintopallille vahvalla ajolla

    7. 7

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    8. 8

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    9. 9

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    10. 10

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    2. 2

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    3. 3

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    4. 4

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    7. 7

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    10. 10

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    2. 2

      Suuri teollisuuskiinteistö palaa Vantaan Valimotiellä – sammutustyöt yhä käynnissä

    3. 3

      NHL:n suomalaisvahti on vastannut kriitikoille – Patrik Laine joutui sivuun

    4. 4

      Verstappen puhui Räikkös-jahdistaan – huolestuttavia merkkejä uhkakuvan toteutumisesta

    5. 5

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    6. Näytä lisää