Usko

Ulkomaat

Valikko

Norjassa pelastettiin yli 150 uppoavasta laivasta

Kaikki laivalla olleet saatiin pelastettua.
Norjassa yli 150 ihmistä on pelastettu uppoavasta laivasta. Onnettomuus tapahtui Oslonvuonossa Nesodden kunnan alueella.

Norjan pelastusviranomaiset saivat tiedon aluksen merihädästä eilen hieman ennen iltakymmentä paikallista aikaa.

Uponnut alus oli vuokrattavissa oleva purjevene. Niitä käyttävät muun muassa juhlaseurueet. Kaikki laivalla olleet 156 ihmistä saatiin pelastettua.

Norjalaisen VG-lehden mukaan Johanna-niminen alus ajoi karille ja alukseen alkoi tulla runsaasti vettä. Onnettomuuden syy ei ole toistaiseksi tiedossa. Poliisi tutkii tapausta.

Uponnut Johanna oli yksi vanhimmista Norjan vesillä seilaavista aluksista. Se oli rakennettu vuonna 1892. Laivaan mahtui enimmillään 200 ihmistä.

Päivitys kello 1.18: Uutista täydennetty uusilla tiedoilla.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

  2. 2

    Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

  3. 3

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  4. 4

    Kiira Korpi kuuli 15-vuotiaana lausumansa kommentin: ”Herranjestas, olenko mä sanonut noin?”

  5. 5

    Naistenklinikkaa remontoitiin 48 miljoonalla, tiloissa heti vesivahinko: ”Siinä on asentajalle sattunut moka”

  6. 6

    Entinen teini-idoli Pikku G palasi lavalle 10 vuoden tauon jälkeen! Liput myytiin loppuun alle tunnissa: ”Ensimmäinen reaktio oli, että ei”

  7. 7

    Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

  8. 8

    Yli 100 kadonnutta löytänyt Reino Savukoski saapuu etsimään 38-vuotiasta Valtteria

  9. 9

    Lauri Ylösen talosuunnitelmat kyseenalaistanut professori sai yllätyssoiton ja vieraili muusikon kotona: ”Rauhanpiiput paloivat”

  10. 10

    Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  2. 2

    Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

  3. 3

    Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

  4. 4

    Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

  5. 5

    Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

  6. 6

    Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

  7. 7

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  8. 8

    25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

  9. 9

    Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

  10. 10

    Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  5. 5

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  6. 6

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  7. 7

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  8. 8

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  9. 9

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  10. 10

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

  2. 2

    Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

  3. 3

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  4. 4

    Kiira Korpi kuuli 15-vuotiaana lausumansa kommentin: ”Herranjestas, olenko mä sanonut noin?”

  5. 5

    Naistenklinikkaa remontoitiin 48 miljoonalla, tiloissa heti vesivahinko: ”Siinä on asentajalle sattunut moka”

  6. Näytä lisää