Pasi

Ulkomaat

Valikko

Kaataako Skotlanti Brexitin? Pääministeri väläyttää veto-oikeutta

Julkaistu:

Itsenäisyyshankkeen kannatus kasvaa Skotlannissa.
Skotlannin pääministeri Nicola Sturgeon katsoo, että Skotlannin parlamentti voi pyrkiä estämään Britannian eron EU:sta.

Sturgeon sanoo BBC:n haastattelussa, että eron on saatava hyväksyntä myös Skotlannin parlamentissa. Sitä ei todennäköisesti siellä annettaisi, koska Skotlannissa kansalaiset äänestivät 62 prosentin enemmistöllä EU-jäsenyyden puolesta.

Skotlannin on omalta osaltaan hyväksyttävä EU-lainsäädäntö Britanniassa, mutta on epäselvää, onko sillä veto-oikeutta jäsenyysasiassa.

– Kysymys on, tarvitaanko suostumus lainsäädännölle, joka irrottaa Britannian EU:sta. Johdonmukaisesti ajatellen minusta on vaikea nähdä, että tätä suostumusta ei vaadittaisi. Mutta epäilen, että Britannian hallituksen näkemys on toinen ja meidän on katsottava, mihin lopputulokseen päädymme.

Sturgeon kertoo pyrkivänsä suojelemaan Skotlannin intressejä unionissa ja aloittavansa neuvottelut EU:n kanssa pikimmiten. Sturgeonin johtama Skotlannin kansallispuolue on suurin puolue Skotlannin parlamentissa. Sillä on 63 paikkaa kaikkiaan 129:stä.

Sturgeon totesi BBC:lle, että sitä Britanniaa, johon kuulumisesta skotit äänestivät toissa vuonna, ei enää ole. Ero olisi Skotlannille haitaksi, hän sanoi.

– Haluan yrittää suojella Skotlantia siltä, Sturgeon sanoi.

Daily Mailin haastattelemat EU-virkamieslähteet kumoavat Sturgeonin suunnitelmat veto-oikeuden käyttämisestä. Lehti kertoo, että EU-komissio on linjannut, ettei EU:sta voi irtautua alueittain, vaan koko valtio tekee sen kerralla. Näin yksi alue ei voisi jallittaa päätöksen tekemistä.

Samat lähteet kertovat, että Skotlannin itsenäistyessä sitä ei miellettäisi automaattisesti EU-maaksi. Skottien tulisi anoa EU-jäsenyyttä samalla menettelyllä, kuin muutkin jäsenmaat ovat tehneet.

Itsenäisyyshanke taas esillä

Brexit-äänestyksen jälkeen itsenäistymisen kannatus on noussut roimasti Skotlannissa.

Skotlantilaisen Sunday Post -lehden kyselyn mukaan itsenäistymistä kannattaa 59 prosenttia skotlantilaisista. Kun itsenäistymisestä äänestettiin kaksi vuotta sitten, kannatus oli 45 prosenttia.

Myös toinen, Sunday Timesin tekemä kysely näyttää itsenäistymiselle yli 50 prosentin kannatusta.

Timesin kyselyyn vastanneista itsenäistymistä kannatti 52 prosenttia. Kun sama kysely tehtiin huhtikuussa, vastaava osuus oli vain 30 prosenttia.

Sturgeonin mukaan uusi itsenäisyysäänestys on erittäin todennäköinen seuraavan kahden vuoden sisällä.

Kansanäänestys pidettiin torstaina
  • Iso-Britannia äänesti Euroopan unionista eroamisesta (Brexit) tai sinne jäämisestä (Bremain) neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä 23.6.
  • Äänestystulos ratkesi perjantaiaamuna. 52 prosenttia briteistä äänesti eron puolesta, 48 prosenttia sitä vastaan.
  • Markkinoilla tulos aiheutti rajun reaktion: pörssikurssit lähtivät jyrkkään laskuun ja punnan kurssi putosi alimmilleen yli 30 vuoteen.
  • Äänestyksen jälkeen Britannian pääministeri David Cameron ilmoitti eroavansa tehtävästään lokakuussa.
  • Eroprosessi alkaa vasta, kun Britannian seuraava pääministeri ilmoittaa asiasta Eurooppa-neuvostolle.

  • Brexit

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Syrjäkylän pikkumökissä kituuttaneen pariskunnan pankkitileiltä löytyi jymy-yllätys – juristi kertoo Suomessa yleistyvästä ilmiöstä

    2. 2

      HS: Perussuomalaiset kaatoivat alkoholilain uudistusta koskevan kompromissin

    3. 3

      EU:n komissio esittää kaikkia autoilijoita koskevaa kilometrimaksulakia – täytäntöön pikavauhtia

    4. 4

      Facebook-kaverilista kannattaa salata – tässä syy

    5. 5

      Kuva: Tämä merkki korvalehdessä voi paljastaa aivoinfarktiriskin

    6. 6

      Kemikaalein kirkastettu Littoistenjärvi sameni nopeasti – tutkija kertoo nyt, mitä se tarkoittaa

    7. 7

      Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

    8. 8

      Johnny Deppin tyrmäävän kaunis tytär täytti 18 vuotta – julkaisi rohkean syntymäpäiväkuvan: kuin ilmetty äitinsä!

    9. 9

      Vuosi Temptation Island 2 -kaudesta: Sikailevana Mikana tutuksi tullut Mika, 40, puhuu suunsa puhtaaksi tosi-tv:stä ja suhteensa tilasta

    10. 10

      Tältä rannalta siivottiin 5,3 miljoonaa kiloa roskaa – katso hämmästyttävät kuvat ennen ja nyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    2. 2

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

    3. 3

      Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

    4. 4

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    5. 5

      11-vuotiaasta tytöstä jaettiin seksuaalisia kuvia internetiin – äiti stailasi ja tuttava kuvasi

    6. 6

      Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

    7. 7

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    8. 8

      Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

    9. 9

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    10. 10

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    5. 5

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    6. 6

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    7. 7

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    8. 8

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    9. 9

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    10. 10

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Syrjäkylän pikkumökissä kituuttaneen pariskunnan pankkitileiltä löytyi jymy-yllätys – juristi kertoo Suomessa yleistyvästä ilmiöstä

    2. 2

      HS: Perussuomalaiset kaatoivat alkoholilain uudistusta koskevan kompromissin

    3. 3

      EU:n komissio esittää kaikkia autoilijoita koskevaa kilometrimaksulakia – täytäntöön pikavauhtia

    4. 4

      Facebook-kaverilista kannattaa salata – tässä syy

    5. 5

      Kuva: Tämä merkki korvalehdessä voi paljastaa aivoinfarktiriskin

    6. Näytä lisää