Jarkko, Jere, Jarno

Ulkomaat

Valikko

Poliisi: Vanhempien ”lahjoittama” amish-tyttö pelastettiin 51-vuotiaan miehen kotoa USA:ssa

Julkaistu:

Yhdysvallat
Miehelle luettiin syytteet raiskauksesta, sillä tyttö oli synnyttänyt tälle kaksi lasta.
Yhdysvalloissa Pennsylvanian osavaltiossa on paljastunut tapaus, jossa vanhemmat olivat ”lahjoittaneet” 14-vuotiaan tyttärensä miehelle, joka oli auttanut vanhempia näiden talousongelmissa. Tyttö, nykyisin 18, oli synnyttänyt miehelle kaksi lasta.

51-vuotias epäilty Lee Kaplan on saanut syytteet raiskauksesta ja muun muassa alaikäiseen sekaantumisesta. Vanhempia syytetään muun muassa salaliitosta lasten vaarantamiseksi. Poliisin lausunnon mukaan vanhemmat olivat selittäneet tyttären lahjoittamista sillä, että Kaplan oli pelastanut heidät pinteestä, kun he olivat vaarassa menettää maatilansa.

Tapauksella on kytkökset osavaltion tiukan uskonnolliseen amish-yhteisöön, sillä tytön perhe kuului siihen aiemmin. Toistaiseksi tuntemattomasta syystä perhe oli kuitenkin erotettu yhteisöstä, jolloin sekä vanhemmat että heidän yhdeksän muuta lastaan olivat muuttaneet Kaplanin luokse.

Poliisin mukaan tapaus alkoi purkaantua nimettömän vihjeen perusteella, ja poliisi saapui 51-vuotiaan kotiin viime torstaiaamuna. He löysivät paikalta yhteensä 12 tyttöä, joiden iät olivat 6 kuukaudesta 18 vuoteen. Kaikkien uskotaan olevan amisheja.

Miehen pidätyksen yhteydessä 18-vuotias tyttö kertoi olevansa talosta löytyneen puolivuotiaan sekä 3-vuotiaan tytön äiti.

Kaikki lapset on pikahuostaanotettu, ja Kaplan sekä tyttärensä lahjoittanut pariskunta on vangittu. Poliisin mukaan yksikään lapsista ei ilmeisesti ole käynyt koulua ja he ovat puhuneet Kaplanista arvostavasti, ikään kuin aivopestyinä.

Poliisi on pyytänyt paikallisten amish-yhteisön tuntevien sosiaaliviranomaisten apua lasten haastatteluun.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

  2. 2

    Teemu löysi kesämökkinsä alta surkean näköisen kissapedon – kuravettä lipittävä laiha ilves ei edes pelännyt ihmistä

  3. 3

    Arvaamaton sadealue jyräämässä +30 asteen helleaallon – meteorologilta lohduttavat sanat tämän viikon sateista: ”Hyvä puoli on se”

  4. 4

    Lassista, 4, tuli ”vituhippi”: ”On kuulemma kertonut päiväkodissakin uutta ilosanomaansa”

  5. 5

    Kaula-aukkoja ja kurveja! Bet Awards -gaalan punaisella matolla ei jätetty juuri mitään arvailun varaan

  6. 6

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  7. 7

    Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

  8. 8

    Yllättävä hitti: Kolmen kirjaimen tekniikkalyhenteestä tuli koko kansan suosikki

  9. 9

    Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

  10. 10

    Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

  2. 2

    Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

  3. 3

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  4. 4

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  5. 5

    Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

  6. 6

    Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

  7. 7

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  8. 8

    Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

  9. 9

    Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

  10. 10

    Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  7. 7

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  8. 8

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  9. 9

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  10. 10

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

  2. 2

    Teemu löysi kesämökkinsä alta surkean näköisen kissapedon – kuravettä lipittävä laiha ilves ei edes pelännyt ihmistä

  3. 3

    Arvaamaton sadealue jyräämässä +30 asteen helleaallon – meteorologilta lohduttavat sanat tämän viikon sateista: ”Hyvä puoli on se”

  4. 4

    Lassista, 4, tuli ”vituhippi”: ”On kuulemma kertonut päiväkodissakin uutta ilosanomaansa”

  5. 5

    Kaula-aukkoja ja kurveja! Bet Awards -gaalan punaisella matolla ei jätetty juuri mitään arvailun varaan

  6. Näytä lisää