Akseli

Ulkomaat

Valikko

Fallujassa huutava nälänhätä – Reuters: Isis värvää taistelijoita ruokapalkalla

Äärijärjestö Isis on ruvennut värväämään Fallujan piiritetyn kaupungin asukkaita riveihinsä ruokaa vastaan.
Fallujan kaupunki on tällä hetkellä Irakin joukkojen ja äärijärjestö Isisin välisten taisteluiden kuumin rintama. Irakin joukot ovat piirittäneet kaupungin ja moukaroineet sitä ankarilla tykistökeskityksillä.
  • Yllä olevalla Reutersin videolla kuvaa elintarvikkeiden säännöstelystä Fallujan tuntumassa.
Kaupungista paenneet asukkaat ovat kertoneet uutistoimisto Reutersille kaupungin hirvittävistä oloista. Piirityksen jatkuessa jo kolmatta viikkoa ruokatarpeet ovat huvenneet. Isisin taistelijat ovat hamunneet ruokavarastot omiin tarkoituksiinsa.

Paenneet asukkaat ovat kertoneet Reutersille, että Isis värvää kaupungista riveihinsä nälkiintyneiden perheiden miehiä. Terroristit ovat kierrelleet ovelta ovelle.

– He sanoivat naapurillemme, että he antaisivat hänelle jauhosäkin, jos hänen poikansa liittyisi heihin. Hän kieltäytyi ja kun he olivat poistuneet, hän pakeni kaupungista perheensä kanssa, kaupungista paennut Hanaa Mahdi Fayadh, 23, kertoi Reutersille.

Hänen oma perheensä pakeni kaupungista ruuan ja polttopuiden puutteen vuoksi. Lisäksi pommitukset osuivat usein lähelle heidän taloaan.

Fayadhin mukaan jäljellä olevissa kaupoissa on enää vain taateleita ja nekin ovat erittäin kalliita. Reutersin mukaan asukkaat ovat kertoneet, että ihmiset joutuvat tulemaan toimeen taateleilla ja vedellä, sillä riisiä, jauhoja ja ruokaöljyä ei enää saa enää sellaiseen hintaan, että sen pystyisi maksamaan.

Yhä 50 000 siviilin loukku

Reuters haastatteli Fayadhia Garman kylän koululle perustetussa pakolaisleirissä. Hän oli paennut perheensä ja naapureidensa kanssa neljä päivää uusimman hyökkäyksen alkamisen jälkeen.

Koulussa on lähinnä naisia ja lapsia, sillä Irakin armeija tutkii miehet terroristiyhteyksien varalta. Fayadh odottaa kahta veljeään takaisin tutkinnasta.

Mitä ahtaammalle Isisiä on ajettu, sen kovemmin se on tuntunut siviiliväestössä. Kun Isis on ilmaiskut ovat tuhonneet Isisin öljyinfrastruktuuria ja mustanpörssin bisnes on kärsinyt, se on kiristänyt hallitsemiensa alueiden asukkailta maksuja ja ”veroja”.

Irakin hallinto lopetti palkkojen maksamisen ihmisille, jotka työskentelevät Isisin hallitsemilla alueilla, jotta terroristit eivät pystyisi ”verojaan” keräämään. Isis on myös käyttänyt Fallujan asukkaita törkeästi hyväkseen myös ihmiskilpinä.

Yhdysvaltain armeijan arvion mukaan Fallujassa on 500–700 Isisin taistelijaa. Iranin tukemien shiiajoukkojen arvion mukaan terroristeja olisi lähemmäs 2500. Yhdistyneet kansakunnat on arvioinut, että Fallujassa olisi 50 000 siviiliä loukussa.

Asukkaat yrittävät paeta henkensä uhalla, sillä Isis on ottanut pakenijat erityiskohteeksi, ja ampunut heitä.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

  2. 2

    ”Maailman seksikkäin poliisi” poseeraa dominoivassa lateksiasussa – Samanthasta, 32, tuli palvottu seksisymboli

  3. 3

    Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

  4. 4

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  5. 5

    Lontoon iskussa kuollut poliisi oli aviomies ja isä – ”Monet ovat elämänsä ja turvallisuutensa velkaa rohkeudellesi”

  6. 6

    Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

  7. 7

    Jatkoaika: Raimo Summanen menetti malttinsa ja haukkui vastustajan valmentajaa pedofiiliksi

  8. 8

    Tavoitteena rautaiset vatsalihakset? Personal trainer paljastaa yleisen virheen, johon moni sortuu

  9. 9

    Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

  10. 10

    Uhkeat mallikaunottaret Tash Oakley ja Devin Brugman Helsingissä – Daniel, 24: ”Olimme ainoat jäbät siellä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

  2. 2

    5,7 miljoonan potti aiheutti akaalaismiehelle kolmen viikon ”painajaisen” – Eurojackpot-voittaja avautuu Veikkauksen haastattelussa

  3. 3

    Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

  4. 4

    Äitiä ja kaksosvauvoja oltiin heittämässä pois lennolta – tuntematon auttoi sydäntä lämmittävällä tavalla

  5. 5

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  6. 6

    Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

  7. 7

    Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

  8. 8

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  9. 9

    Puukotus yöjunan ravintolavaunussa – matkustaja kertoo: nuori lääkäri ryhtyi heti auttamaan uhria

  10. 10

    Jelena Välbe antoi naishiihtäjille säälimätöntä palautetta: ”Hänen painollaan on mahdotonta hiihtää”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

  3. 3

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  4. 4

    Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

  5. 5

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  6. 6

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

  9. 9

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

  10. 10

    Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

  2. 2

    ”Maailman seksikkäin poliisi” poseeraa dominoivassa lateksiasussa – Samanthasta, 32, tuli palvottu seksisymboli

  3. 3

    Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

  4. 4

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  5. 5

    Lontoon iskussa kuollut poliisi oli aviomies ja isä – ”Monet ovat elämänsä ja turvallisuutensa velkaa rohkeudellesi”

  6. Näytä lisää