Vesa

Ulkomaat

Koe onnistui Hollannissa – kasvihuoneessa kypsyy avaruustomaatteja

Julkaistu:

Tiedemiehet etsivät keinoja ihmisten ruokkimiseksi avaruudessa
Hollantilaisen Wageningenin yliopiston kasvihuoneissa kypsytellään satoa erikoisissa olosuhteissa. Yleensä tomaatteja, herneitä ja krasseja hemmotellaan ravinteilla, mutta nämä satokasvit saavat pärjätä aavikkohiekassa ja tulivuorentuhkassa.

– Kuuhun ja Marsiin matkustavien ihmisten täytyy syödä, ja on helpompaa kasvattaa ravinto itse, selittää Wageningenin maataloustieteellisen yliopiston tutkija Wieger Wamelink.

Hän uskoo ryhmänsä ottaneen ensimmäiset askeleet ruokakasvien viljelyn mukauttamisessa avaruuden oloihin.

Wageningenin tutkijat kasvattavat tomaattejaan maa-aineksissa, jotka jäljittelevät mahdollisimman tarkasti Kuun ja Marsin vastaavia. Ne toimittaa yliopistolle Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa. Kuuta imitoidaan Arizonan aavikon hiekalla, Marsin punaista maaperää tulivuoresta Havaijilla kerätystä maasta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Ensimmäistä kertaa ruokakasvien istutusta kokeiltiin vuonna 2013. Kävi ilmi, että kunhan kasveja kasteltiin, ne viihtyivät hyvin.

– Varsinkin ”Mars-mullassa” kasvavat kasvit kasvoivat todella nopeasti ja hyvin. Ne alkoivat jopa kukkia, mitä emme olleet osanneet edes odottaa, Wamelink sanoo.

Avaruudessakin kastelun pitäisi Wamelinkin mukaan onnistua, sillä sekä Marsista että Kuusta on löydetty jäätä.

50 päivää kestäneestä kokeilusta kerrottiin tiedejulkaisu PLOS Onessa elokuussa 2014.

Vielä ei ole varmaa, olisiko avaruusvihanneksista ihmisravinnoksi. Taivaankappaleiden pinnalla – kuten Nasan imitaatiomullissakin – saattaa piillä kasveille harmittomia mutta ihmisille tappavia raskasmetalleja.

Kaikki kemialliset, mikrobiologiset ja fysiologiset seikat, jotka vaikuttavat kasveihin avaruuden oloissa on ymmärrettävä ja kartoitettava.

Jos testeissä käy ilmi, että hollantilaisissa kuutomaateissa on arsenikkia, elohopeaa tai liikaa rautaa, Wamelinkillä on idea testattavaksi. Maaperä voitaisiin ehkä puhdistaa kasvattamalla ensin myrkkyjä imeviä kasveja kuten orvokkeja.

Tutkittavaa riittää. Avaruuden kylmyyden, säteilyn ja paine-erojen takia ruokaa voitaisiin kasvattaa vain suljetuissa ja kontrolloiduissa oloissa – pitäisi kehittää avaruudenkestävä kasvihuone.

Tomaatilla ja ihmisellä vielä pitkä matka Marsiin

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa suunnittelee miehitettyä matkaa Marsiin 10–15 vuoden kuluessa. Samankaltaisia suunnitelmia on myös yksityisellä hollantilaisyrityksellä Mars Onella ja miljardööri Elon Muskilla.

– Ennen kuin Marsiin voidaan todella lähettää ihmisiä tai perustaa siirtokuntia, tulee kuitenkin ratkaista vielä monta ongelmaa – eikä niistä ensimmäisiä ole viljelyn mahdollistaminen paikan päällä paikallisessa maaperässä, sanoo Euroopan avaruusjärjestö Esan asiantuntija Christophe Lasseur.

Hänen mukaansa avaruudessa selviytymisen kannalta tärkeämpää on varmistaa esimerkiksi vihannesten kasvattamisen mahdollisuus laboratorioissa.

– Meidän on nähtävä kasvi teknologiana, joka on ensin ymmärrettävä kauttaaltaan. Kaikki kemialliset, mikrobiologiset ja fysiologiset seikat, jotka vaikuttavat kasveihin avaruuden oloissa on ymmärrettävä ja kartoitettava. Emme voi ottaa riskejä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aku Louhimiehen ala-asteikäinen poika palasi kesälomalta kouluun – järkyttynyt opettaja soitti heti kotiin: ”Sain sitten selittää”

    2. 2

      Onko boarding-passissasi salainen koodi SSSS? 4 kirjainta, joita et halua nähdä

    3. 3

      Trump: Sotilaallinen isku Pohjois-Koreaan on mahdollinen ja tuhoisa

    4. 4

      Hoitaja parjasi maahanmuuttajia videolla – asiakas hämmästyi: ”Hän oli terveysaseman paras pistäjä”

    5. 5

      Uhkaava tilanne suomalaisten lomalennolla – matkustaja hyökkäsi kohti henkilökuntaa

    6. 6

      Laboratoriohoitaja kertoo videolla satuttavansa tahallaan maahanmuuttajia – HUSLab: ”Olen hyvin järkyttynyt”

    7. 7

      Sanna, 21, kuihtui syömishäiriössä vain 34-kiloiseksi: ”Näen kuvassa luurangonlaihan ja surullisen tytön”

    8. 8

      MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

    9. 9

      Anni Hautala julkaisi harvinaisen kuvan yhdessä Niko Kivelän kanssa – ”Komia pari”

    10. 10

      Kommentti: Sipilän hehkuttama työllisyysihme on harhaa – näin työttömiä katoaa tilastoista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    2. 2

      Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

    3. 3

      MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

    4. 4

      Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

    5. 5

      Tänne suomalaiset matkustavat syys­lomalla – häikäisevän kaunis kaupunki, oluttuoppi 1,25 €

    6. 6

      Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

    7. 7

      Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

    8. 8

      Onko boarding-passissasi salainen koodi SSSS? 4 kirjainta, joita et halua nähdä

    9. 9

      Aku Louhimiehen ala-asteikäinen poika palasi kesälomalta kouluun – järkyttynyt opettaja soitti heti kotiin: ”Sain sitten selittää”

    10. 10

      Aku Hirviniemi riudutti itsensä Hietasen rooliin: Laihtui 13 kiloa kahdessa kuukaudessa – näin äärimmäinen prosessi tapahtui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    3. 3

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    4. 4

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    5. 5

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    8. 8

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    9. 9

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    10. 10

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aku Louhimiehen ala-asteikäinen poika palasi kesälomalta kouluun – järkyttynyt opettaja soitti heti kotiin: ”Sain sitten selittää”

    2. 2

      Onko boarding-passissasi salainen koodi SSSS? 4 kirjainta, joita et halua nähdä

    3. 3

      Trump: Sotilaallinen isku Pohjois-Koreaan on mahdollinen ja tuhoisa

    4. 4

      Hoitaja parjasi maahanmuuttajia videolla – asiakas hämmästyi: ”Hän oli terveysaseman paras pistäjä”

    5. 5

      Uhkaava tilanne suomalaisten lomalennolla – matkustaja hyökkäsi kohti henkilökuntaa

    6. Näytä lisää