Uuno

Ulkomaat

Valikko

Uusi paljastuskirja Venäjän johdon sisäpiiristä – miten Putin suhtautuu Suomeen?

Julkaistu:

Mihail Zygarin mukaan Putinilla ei ole Suomen varalle mitään ”suurta suunnitelmaa” – mutta taipumus äkkipikaisiin päätöksiin tekee hänestä arvaamattoman.

PRESIDENTTI Vladimir Putinin sisäpiiristä paljastuskirjan kirjoittanut toimittaja Mihail Zygar saapui keskiviikkona Suomen-vierailulleen tuntikausia myöhässä, sillä hänen lentokonettaan ei päästetty ilmaan Moskovasta.

Kyse ei ollut silti mistään henkilökohtaisesta, vaan koko Moskovan ilmatila oli suljettu toukokuun voitonpäivän paraatin lentoharjoitusten vuoksi.

– Tämä on meillä ihan normaalia. Täytyyhän paraatia toki harjoitella, Zygar naurahti pyytäessään anteeksi myöhästymistään.
  • Yllä olevalla HSTV:n videolla Zygar kertoo arvioitaan Putinista (englanniksi).
Tapahtuneeseen liittyy pientä ironiaa, sillä juuri voitonpäivän mahtipontinen juhlinta on yksi niistä isänmaallisista pr-tempuista, joilla Kreml on onnistunut vahvistamaan entisestään Putinin valtaa.

Eli siis koirat haukkuvat ja karavaani kulkee – vai pitäisikö sanoa pikemminkin, että Zygar voi kyllä hieman räksyttää kirjassaan, mutta Venäjällä tahdin määrää silti Putinin paraati!

ZYGARIN kehuttu kirja Putinin sisäpiiri – Nyky-Venäjän lyhyt historia on juuri ilmestynyt suomeksi Otavalta Jukka Mallisen kääntämänä.

Vaikka kirjassa ei ole suuria yksittäisiä uutisia, se on kunnianhimoinen yritys mennä Putinin pään ja päätöksentekokoneiston sisälle. Suuri osa kirjasta perustuu nimettömille lähteille, sillä Zygarin mukaan se oli ainoa tapa saada Putinin lähipiiriläiset puhumaan.

Suomalaisen lukijan kannalta kirja on kuitenkin pieni pettymys siinä mielessä, että sen ainoa Suomi-viittaus liittyy Putinin ystävien eli Gennadi Timtshenkon ja Boris Rotenbergin Suomen kansalaisuuteen. Zygarin mukaan suomalaisten kannattaisi silti ehkä pikemminkin olla iloisia siitä, ettei Suomi ole liiaksi esillä.

– Olen varma, ettei Putinilla ole Suomen suhteen mitään suurta suunnitelmaa, sillä Putinilla ei ylipäätään ole strategisia suunnitelmia. Kaikki hänen päätöksensä ovat taktisia nopeita reaktioita eteen tuleviin tilanteisiin, Zygar kuvailee.

– Ja toivon, että ette ajatellut kysyä, aikooko Venäjä hyökätä Suomeen, mutta sanon tämän silti: Putin ei suunnittele hyökätä Suomeen.

SAMAAN hengenvetoon Zygar ottaa kuitenkin esille esimerkin, joka kertoo siitä, kuinka nopeasti kaikki voi muuttua Putinin ollessa kyseessä.

Marraskuun puolivälissä 2015 Putin kävi Turkissa G20-kokouksessa ja oli maan johdon kanssa ylintä ystävää. Mutta sitten Turkki ampui alas rajoillaan härnäilleen venäläisen rynnäkkökoneen – ja ennen kuin marraskuu ehti edes loppuun asti, Putin jo oli käynnistänyt täysimittaisen kauppa- ja sanasodan Turkkia vastaan.

– Turkki-konfliktia ei siis missään nimessä ollut suunniteltu Kremlissä etukäteen, mutta kun tilanne tuli eteen, Putin reagoi erittäin tunteenomaisesti. Se juuri on hänelle tyypillistä.

Zygarin mukaan Putinin ajattelua ohjaa se, että hän aivan aidosti uskoo Yhdysvaltain ”hyökänneen” Venäjää vastaan ja yrittävän syrjäyttää hänet pois vallasta. Toinen Putinin syvän epäluulon kohde on Nato – ja juuri siihen liittyy yksi mahdollinen syy, mikä voisi muuttaa Kremlin suhtautumista Suomeen.

– Jos Suomessa alettaisiin puhua Nato-jäsenyydestä aktiivisesti, heissä heräisi huoli, Zygar muotoilee.

ZYGARIN mukaan Putinin lähellä oleva päätöksentekokoneisto muistuttaa kalaparvea, joka mutkittelee vedessä kuin yhtenä kiinteänä oliona.

– Tähän "kollektiiviseen Putiniin" kuuluu tuhansia ihmisiä, joilla on kyky ja halu aavistella etukäteen sitä, mitä Putin haluaa. Heille ei tarvitse enää edes antaa erillisiä käskyjä.

Putin itse uskoo puolestaan Zygarin mukaan siihen, että hän on erehtymätön.

– Putin uskoo tietävänsä vastaukset kaikkiin kysymyksiin. Hän on omasta mielestään kaikkein osaavin poliitikko maailmassa eikä hän tee virheitä.
  • Venäjä
  • Putin

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

    2. 2

      Jenni, 40, laihdutti 70 kiloa – halusi mahtua Powerparkin vuoristorataan

    3. 3

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    4. 4

      Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

    5. 5

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    6. 6

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    7. 7

      Automatkustaja: Älä tee tätä vaarallista virhettä – voi olla kohtalokas!

    8. 8

      Donald Trump kimpaantui Barack Obamalle – väittää edeltäjänsä tietäneen Venäjän vaalihakkeroinnista: ”Hänen olisi pitänyt tehdä jotain”

    9. 9

      Kaikki vieraat putkaan, kanttori kännissä, sulhanen iski kaason... Hurjimmat käänteet suomalaisista häistä

    10. 10

      Kolme T-34-panssaria ajoi Ihantalassa kohti Taisto Tähkämaata – pst-mies teki ratkaisun, joka pelasti hänen henkensä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    2. 2

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    3. 3

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    8. 8

      Unohda perinteinen lankku! Nämä keskivartaloliikkeet ovat paljon parempia selälle

    9. 9

      Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

    10. 10

      Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    10. 10

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

    2. 2

      Jenni, 40, laihdutti 70 kiloa – halusi mahtua Powerparkin vuoristorataan

    3. 3

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    4. 4

      Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

    5. 5

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    6. Näytä lisää