Mauri

Ulkomaat

72-vuotias isoäiti harhaili koirineen Arizonan metsissä yli viikon – risuista koottu hätäviesti toi pelastajat paikalle

Julkaistu:

Metsään Arizonassa Yhdysvalloissa eksynyt nainen selvisi juomalla vettä lammesta ja syömällä kasveja.
Metsään eksyneen naisen yhdeksän päivän ajan jatkunut etsintä päättyi onnellisesti Arizonassa Yhdysvalloissa. Lastenlapsiaan tapaamaan matkalla ollut 72-vuotias isoäiti Ann Charon Rodgers päätyi koiransa kanssa harhailemaan metsään sen jälkeen, kun hänen autostaan oli loppunut polttoaine syrjäisellä tiellä 31. maaliskuuta.

Katso yllä olevalta videolta, mitä Rodgers kertoo koettelemuksestaan. Video on tekstitetty suomeksi.

Rodgers oli lähtenyt autoltaan etsimään paikkaa, jossa saisi matkapuhelimensa toimimaan, mutta ei löytänyt enää takaisin tielle. Pelastajat löysivät auton kolme päivää myöhemmin, mutta Rodgersista ei näkynyt jälkeäkään.

Lopulta yhdeksän päivää katoamisen jälkeen pelastajat löysivät Rodgersin koiran sekä havaitsivat helikopterista maahan kyhätyn hätäviestin, jossa luki ”APUA”. Maassa hätäviestin vierestä löytyi käsin kirjoitettu suunnitelma, jossa Rodgers kertoi suunnitelmastaan jatkaa kävelyä kanjonia pitkin. Paikalta löydettiin myös hylätty suojakatos.

Myöhemmin etsijät havaitsivat Rodgersin helikopterista.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Hänet havaittiin seisomassa merkkitulen vierestä ja heiluttamassa kättään helikopterille, etsintään osallistuneet viranomaiset kuvailivat lausunnossaan.

Rodgers kertoi selvinneensä metsässä juomalla vettä lammesta ja syömällä kasveja. Hän oli löydettäessä kohtalaisessa kunnossa ja kykeni kävelemään itse helikopterille. Paikallisen NBC-kanavan mukaan myös koira oli kunnossa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    2. 2

      Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

    3. 3

      Hyvinkään ABC:n katto tuhoutui täysin rajussa tulipalossa

    4. 4

      Uho Pohjois-Korean ja USA:n välillä jatkuu – Kim Jong-un varoitti USA:n maksavan kalliisti Trumpin uhkausten takia

    5. 5

      Pelipaitainen Sauli Niinistö asteli jäälle Minnesotan ja Winnipegin kohtaamisessa – sai raikuvat aplodit yleisöltä

    6. 6

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    7. 7

      Suuri vaarallisen aineen onnettomuus Kouvolassa – kaksi junavaunua törmäsi, 10 tonnia vetyperoksidia vuoti maahan

    8. 8

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    9. 9

      Sauli Niinistö ja Mikael Granlund tapasivat Minnesotan ottelun alla – katso kuvat nauravasta kohtaamisesta

    10. 10

      HS: Helsingissä teinien seksikauppa on nuorten kanssa työskenteleville ammattilaisille tuttu ilmiö – jopa 10-vuotiailta yritetään ostaa seksiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    2. 2

      Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

    3. 3

      Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

    4. 4

      Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

    5. 5

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    6. 6

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    7. 7

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    8. 8

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    9. 9

      ”Rakasteluun kelpasi vaikka vaja” – Kalle Päätalon elämään kuuluivat värikäs seksielämä, salasuhteet ja 17-vuotias rakastajatar

    10. 10

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    9. 9

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    2. 2

      Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

    3. 3

      Hyvinkään ABC:n katto tuhoutui täysin rajussa tulipalossa

    4. 4

      Uho Pohjois-Korean ja USA:n välillä jatkuu – Kim Jong-un varoitti USA:n maksavan kalliisti Trumpin uhkausten takia

    5. 5

      Pelipaitainen Sauli Niinistö asteli jäälle Minnesotan ja Winnipegin kohtaamisessa – sai raikuvat aplodit yleisöltä

    6. Näytä lisää