Leo

Ulkomaat

Valikko

Isisin kynsistä paenneet paljastavat karmeat keinot, joilla terroristit saavat lapset tottelemaan

Julkaistu:

Isisin hallitsemilta alueilta paenneet lasten vanhemmat kertovat The Independent -lehdelle, mitä kouluissa ja päiväkodeissa Isisin hallitsemilla alueilla tapahtuu.
Terroristijärjestö Isis aivopesee lapsia ja opettaa heitä itsemurhapommien laukaisijoiksi Irakissa. Näin kertovat Isisin hallitsemilta alueilta pakenemaan päässet lasten vanhemmat The Independent -lehdelle.

– Isis pilaa oikeat koulut tekemällä niistä paikkoja, joissa opetetaan pojille terroritekoja ja kauko-ohjattavien tienvarsipommien ja itsemurhaiskujen tekemistä, yksi lehden haastattelema äiti kertoo.

Maailman ihmisoikeustilannetta tarkkailevan Human Rights Watch -järjestön eli HRW:n tutkijoiden mukaan esimerkiksi 12-vuotiaille pojille opetetaan Isisin hallitsemilla alueilla uskonnollisen opetuksen lisäksi pommien tekemistä. Tutkijoiden tiedot perustuvat Isisin kynsistä pakoon päässeen perheen kertomuksiin.

Independent kertoo myös karuista keinoista, joilla Isis saa hallitsemiensa alueiden ihmiset omien uskonkappaleidensa kannattajiksi: Isis yrittää aivopestä ja pakottaa ihmisiä kidutuksen tai silpomisen uhalla.

Yhdysvaltain tukemat joukot ovat vapauttaneet Isisin aiemmin hallussaan pitämiä alueita Irakissa.

Terroristien lähdön jälkeen Shirqatissa ja Hawijassa on paljastunut lisää Isisin julmuuksia. Human Rights Watch selvitti muun muassa, että Isis oli pitänyt tyttöjä seksiorjina terrorisoimillaan alueilla.

HRW:n tutkija Skye Wheeler kertoo lehdessä, että Isis pakottaa kaikki pojat osallistumaan sotilaskoulutukseen. Perheet ovat alkaneet kieltää lapsiaan menemästä kouluun ja jopa yrittävät estää alle kouluikäisiä lapsia päätymästä lastentarhoihin, jottei lapsista tehtäisi Isisin aivopesemiä tappajia.

– Ennen Isisiä meillä oli alakouluja ja lastentarhoja tytöille ja pojille Shirqatissa. Nyt kouluissa ei ole mitään muita kirjoja kuin Koraani, 51-vuotias nainen kertoi Skye Wheelerille Independentin mukaan.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

  2. 2

    Poliisiauto varastettiin aseella uhaten Pirkkalassa – poliisit ampuivat omaa autoaan

  3. 3

    Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

  4. 4

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  5. 5

    Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

  6. 6

    F1-tähti Max Verstappenin huumoria koetellaan – Mika Salo: ”Aikamoinen isku vyön alle”

  7. 7

    Satu Tuomiston ja kihlatun koti yhä kaupan – hintapyyntö lähentelee miljoonaa: oma kuntosali, viinikellari ja tontti järvinäkymällä

  8. 8

    Oletko mennyt liian pitkälle? 9 merkkiä, jotka kertovat henkisestä pettämisestä

  9. 9

    Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

  10. 10

    Thomas Röhlerin hirmuvire jatkuu – kiskaissut jo kahdesti yli 91 metriä!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  2. 2

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  3. 3

    ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

  4. 4

    17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

  5. 5

    Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

  6. 6

    Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

  7. 7

    Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

  8. 8

    Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

  9. 9

    Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

  10. 10

    ”Legioonalainen Peters” on poissa: Kyösti Pietiläisen uskomaton elämä – merimiehestä palkkasoturiksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  5. 5

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  6. 6

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  7. 7

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  8. 8

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  9. 9

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  10. 10

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

  2. 2

    Poliisiauto varastettiin aseella uhaten Pirkkalassa – poliisit ampuivat omaa autoaan

  3. 3

    Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

  4. 4

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  5. 5

    Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

  6. Näytä lisää