Usko

Ulkomaat

Valikko

Poliisi pidätti 4 ihmistä Ranskassa – yhdellä epäillyllä yhteyksiä Isisiin?

Terrorismi
Ranskan terrorisminvastainen poliisi on pidättänyt keskiviikkona neljä ääri-islamistista radikaalia.
Ranskan sisäministeri Bernard Cazeneuve on vahvistanut, että Ranska on pidättänyt neljä ihmistä terrorismiepäilyihin liittyen. Aikaisemmin televisiokanava TF1 uutisoi, että heidät pidätettiin ”välittömän terrori-iskun suunnittelusta Pariisin keskustaan”.

Cazeneuve on hillinnyt puheita välittömästä väkivallan uhasta. Hän on sanonut muun muassa uutistoimisto Reutersille, että viranomaiset saivat tiedon yhdestä ihmisestä, joka saattaisi tehdä väkivaltaisia hyökkäyksiä Ranskassa. Ministerin mukaan hänellä epäillään olevan yhteyksiä Syyriaan ja äärijärjestö Isisiin.

– Hänet ja kolme ihmistä hänen seurueestaan pidätettiin tänä aamuna ja tutkinta on meneillään. Kehotan kaikkia olemaan äärimmäisen varovaisia mitä tulee kiertäviin kertomuksiin välittömästä väkivallanteosta, sisäministeri sanoi.

Uutistoimisto AFP kertoo, että pidätyksen yhteydessä ei olisi löytynyt aseita, mutta poliisi olisi takavarikoinut tietokoneen. Nelikko oli poliisille ennestään tuttu, ja he olivat ”mahdollisen hyökkäysvaaran” vuoksi tarkkailussa. Yksi heistä on ollut AFP:n poliisilähteiden mukaan kotiarestissa.

Kolme miestä ja yksi nainen pidätettiin aamulla Pariisissa lähellä Seine-Saint-Denisin lähiötä. Turvallisuusjoukoilla oli ennestään tietoja heidän islamistikytköksistään.

Syyttäjät ja poliisi eivät ole kommentoineet asiaa tarkemmin. Independent siteeraa TF1:en tietoa, jonka mukaan kaksi pidätetyistä olisi tunisialaistaustaisia ranskalaisveljeksiä.

Valmius aiempien hyökkäysten vuoksi

Ranskan terrorisminvastainen poliisi on ollut korkeassa valmiudessa siitä lähtien, kun jihadistit tappoivat Pariisissa 130 ihmistä marraskuussa 2015.

Saint-Denisin lähiössä oli viime vuonna valtava piiritysoperaatio, joka johti marraskuisten terrori-iskujen pääsuunnittelijan Abdelhamid Abaaoudin kuolemaan.

Tammikuussa kaksi jihadistia taas hyökkäsi satiirilehti Charlie Hebdon toimitukseen ja tappoivat 12 ihmistä. Kolmas jihadisti hyökkäsi samoihin aikoihin kosherruokakauppaan ja tappoi yhteensä viisi ihmistä.

Eilen taas yksi terrorismista epäilty ammuttiin Belgian Brysselissä terrorisminvastaisessa ratsiassa. Ratsia liittyi Pariisin marraskuisiin ammuskeluihin ja pommituksiin. Brysseliä on epäilty äärijärjestö Isisin iskujen suunnittelijoiden yhdeksi päämajaksi.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

  2. 2

    Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

  3. 3

    Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

  4. 4

    Matti Nykästä vaadittiin allekirjoittamaan raittiussopimus tv-sarjaa varten – Katsoi vain vierestä, kun muut urheilijat joivat alkoholia

  5. 5

    Hannu Manninen lähtee tavoittelemaan olympiamitalia kovalla projektilla – ”Tunteet ovat pelonsekaiset”

  6. 6

    Luksusrivari aiheutti lihavan riidan – ostaja haki vahingonkorvausta, tulikin mojova lasku

  7. 7

    Tiesitkö? Joka kodista löytyvä ihmeaine taikoo valkoiset tennarit taas hohtaviksi

  8. 8

    KL: Cheek uhattiin tappaa Hartwall-areenalle – poliisilta mittavat turvatoimet keikalle

  9. 9

    HU: Kelan päätös yllätti espoolaismiehen – ”Joudun hakemaan asuntoa, jollaista ei ole olemassakaan”

  10. 10

    20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

  2. 2

    Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

  3. 3

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  4. 4

    Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

  5. 5

    Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

  6. 6

    Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

  7. 7

    Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

  8. 8

    Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

  9. 9

    Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

  10. 10

    25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  5. 5

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  6. 6

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  7. 7

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  8. 8

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  9. 9

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  10. 10

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

  2. 2

    Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

  3. 3

    Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

  4. 4

    Matti Nykästä vaadittiin allekirjoittamaan raittiussopimus tv-sarjaa varten – Katsoi vain vierestä, kun muut urheilijat joivat alkoholia

  5. 5

    Hannu Manninen lähtee tavoittelemaan olympiamitalia kovalla projektilla – ”Tunteet ovat pelonsekaiset”

  6. Näytä lisää