Joni, Joonas, Jouni

Ulkomaat

Valikko

Valkopartaisen miehen johtama joukko kaatoi 100-vuotiaita arvopuita keskellä kirkasta päivää USA:ssa – ”Olemme varsin vihaisia”

Puut
Varkaat kaatoivat puita historiallisella paikalla Barbertonissa.
Ohion osavaltiossa Yhdysvalloissa kaadettiin tällä viikolla kymmenen 100-vuotiasta pähkinäpuuta.

15-metriset arvopuut koristivat Barbertonin kaupungin edesmenneen perustajan, ”Tulitikkukuningas” O.C. Barberin entisen kartanon maita.

Barbertonin historiallisen seuran puheenjohtajan Steve Kelleherin mukaan puut kaadettiin maanantaina keskellä kirkasta päivää. Kaatajajoukkoa johti mies, jolla oli pitkä valkoinen parta.

Joukko jätti tukit paikalle, ja Kelleher uskoo, että ne oli määrä hakea myöhemmin ja myydä eteenpäin. Naapuri kuitenkin ilmoitti asiasta seuralle.

Kelleherin mukaan varkaat katkaisivat kaikki kymmenen puuta 3,6-metrisiksi tukeiksi, joista jokainen painaa noin kaksi tonnia. Hän arvioi puutavaran arvoksi noin 12 000 dollaria eli 10 600 euroa.

Barbertonin poliisi on tehnyt alueella tutkimuksia, ja historiallinen seurakin tekee töitä syyllisten löytämiseksi.

– Olemme varsin vihaisia tästä, ja meillä ihmiset tutkivat alueen puutavarayrityksiä. He todella tunsivat puut. Kesällä mustajalopähkinän pystyy tunnistamaan lehdistä, mutta nyt lehtiä ei ole, joten he tunnistivat puut kuoresta, kommentoi Kelleher.

Hänen mukaansa historiallinen seura aikoo nyt pyydä puut – vastahakoisesti.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Patrik Laine nousi ratkaisijaksi – Joel Armia taiteili huiman maalin

  2. 2

    Tunnistaisitko? David Beckham julkaisi rujon kuvan naamastaan – fanit kauhistuivat näystä: ”Mitä sinulle on tapahtunut?”

  3. 3

    Siepattu ruotsalainen YK-työntekijä löydettiin kuolleena

  4. 4

    Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

  5. 5

    Teemu Selänne harmissaan parhaan tutkaparinsa puolesta: ”Surullista, että hän on erittäin katkera jääkiekolle”

  6. 6

    Alastomuutta saunassa vaativille suomalaisille löytyi yllättävä sukulaiskansa

  7. 7

    Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

  8. 8

    Vartiointikuluissa hillitön piikki – veronmaksajat vaativat Melania Trumpia muuttamaan Valkoiseen taloon

  9. 9

    Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

  10. 10

    Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

  2. 2

    Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

  3. 3

    Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

  4. 4

    HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

  5. 5

    Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

  6. 6

    Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

  7. 7

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  8. 8

    Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

  9. 9

    Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

  10. 10

    Kirsi-Kaisa Sinisalo hakee eroa Eppu-kitaristi Pantse Syrjästä: ”Uusi elämä on nyt aluillaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  3. 3

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  4. 4

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  5. 5

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  6. 6

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  7. 7

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  8. 8

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  9. 9

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  10. 10

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Patrik Laine nousi ratkaisijaksi – Joel Armia taiteili huiman maalin

  2. 2

    Tunnistaisitko? David Beckham julkaisi rujon kuvan naamastaan – fanit kauhistuivat näystä: ”Mitä sinulle on tapahtunut?”

  3. 3

    Siepattu ruotsalainen YK-työntekijä löydettiin kuolleena

  4. 4

    Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

  5. 5

    Teemu Selänne harmissaan parhaan tutkaparinsa puolesta: ”Surullista, että hän on erittäin katkera jääkiekolle”

  6. Näytä lisää