Usko

Ulkomaat

Valikko

Raportti: Venäjä tuo superohjuksensa Itämerelle – Nato vastasi pelotteeseen heti

sotilasmahdit
Venäjän uudet ilmatorjuntaohjukset voivat pudottaa Naton koneet Baltian yllä. Uusien ohjusten toimintasäde on peräti kaksinkertaistunut.
Arvostetun brittiläisen IISS-tutkimuslaitoksen The Military Balance 2016 -raportin mukaan Venäjä on tuomassa uudet superilmatorjuntaohjuksensa Itämerelle.

Venäjän ohjuspelotteen vuoksi Nato on jo päättänyt vastata ja vahvistaa läsnäoloaan Baltian maissa sekä Puolassa lisätäkseen pelotetta Venäjää vastaan. Yhdysvallat ja Britannia ovat luvanneet lähettää lisää kalustoa ja joukkoja Itä-Eurooppaan. Myös harjoitustoimintaa alueella lisätään.

Yhdysvallat aikoo nelinkertaistaa rahoituksensa Euroopan turvallisuuden vahvistamiseen. Britannia lupaa lähettää viisi sota-alusta Itämerelle.

IISS:n sotilasilmailuasiantuntija Douglas Barrie huomauttaa Naton toimintakyvyn olevan nyt uhattuna Baltian ilmatilassa ja Itämeren laivaliikenteessä.

– Venäjä voi uuden ohjusteknologiansa ansiosta tehdä erittäin vaikeaksi Naton lentokoneiden liikkumisen Baltian ilmatilassa ja sotalaivojen kulun Itämerellä, Barrie toteaa Ilta-Sanomille.

Venäjän S400 –ilmapuolustusjärjestelmä koostuu eri toimintasäteen omaavista ohjuksista. Lyhimmillään S400-järjestelmän ohjus toimii vain kolmen kilometrin säteellä. Tähän asti pisin toimintasäde on ollut 48N6-ohjuksella, jonka maksimitoimintasäde on noin 200 kilometriä.

– Tosin 200 kilometrin päässä ohjus pystyy tuhoamaan enää ison lentokoneen, joka ei pysty tekemään väistöliikkeitä. Nopeita hävittäjiä tuhotessa toimintasäde on huomattavasti lyhyempi, Barrie painottaa.

Venäjä on ottamassa tai jo ottanut käyttöön 40N6-ohjuksen, jonka toimintasäde on peräti 400 kilometriä. Venäjällä on ilmatorjuntapatteristot ainakin Kaliningradissa ja Pietarissa. Kun näistä kohteista piirtää karttaan ympyrän 400 kilometrin säteellä, peittyy iso osa Baltiaa – ja myös merkittävä pala Suomen ilmatilasta.

Douglas Barrie ihmettelee Venäjän superohjuksen hurjaa toimintasädettä. Maapallon kaarevuuden vuoksi ohjuksen tutka ei voi nähdä 400 kilometrin päähän.

– Silloin ohjuksen täytyy saada tiedot kohteesta jonkin kolmannen osapuolen järjestelmän kautta. En ole saanut tähän kysymykseen tyydyttävää vastausta venäläisiltä, Barrie toteaa.

Venäjä on testannut jo pitkään 40N6-ohjusta. Sen operatiivisesta käyttöönotosta liikkuu ristiriitaisia tietoja.

– Jos se on käytössä, niin pienissä määrin. Ohjus on hyvin lähellä täyttä käyttöönottoa, mutta ei ehkä ihan vielä, Barrie arvioi.

Venäjällä on Kaliningradin laivastotukikohdassaan käytössään S400 -ilmapuolustusohjusten lisäksi Bastion-rannikkopuolustusjärjestelmä. Venäjä on ilmoittanut Bastion-ohjusten kantaman olevan hieman alle 300 kilometriä.

Brittiasiantuntija uskoo Bastion-ohjusten kantaman olevan todellisuudessa huomattavasti pitempi, ainakin Venäjällä käytössä olevien ohjusten. Muihin maihin myytävissä ohjuksissa kantama voi ollakin ilmoitettu vajaat 300 kilometriä.

– Uskon että venäläisen version toimintasäde yltää 300–400 kilometriin, Barrie arvioi.

400 kilometrin toimintasäteellä Venäjä pystyisi Bastion-ohjuksilla sulkemaan koko Itämeren, sillä Kaliningradista on matkaa Ruotsin rannikolle selvästi alle 400 kilometriä.

Barrien mukaan Bastion-ohjusjärjestelmä asettaakin merkittävän uhan Naton Itämerellä liikkuville sotilaslaivoille.

– Jos olet Bastionin toiminta-alueella, etkä ole varautunut suojautumaan siltä, se olisi suuri riski.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    2. 2

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    3. 3

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    4. 4

      Kiira Korpi kuuli 15-vuotiaana lausumansa kommentin: ”Herranjestas, olenko mä sanonut noin?”

    5. 5

      Naistenklinikkaa remontoitiin 48 miljoonalla, tiloissa heti vesivahinko: ”Siinä on asentajalle sattunut moka”

    6. 6

      Entinen teini-idoli Pikku G palasi lavalle 10 vuoden tauon jälkeen! Liput myytiin loppuun alle tunnissa: ”Ensimmäinen reaktio oli, että ei”

    7. 7

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    8. 8

      Yli 100 kadonnutta löytänyt Reino Savukoski saapuu etsimään 38-vuotiasta Valtteria

    9. 9

      Lauri Ylösen talosuunnitelmat kyseenalaistanut professori sai yllätyssoiton ja vieraili muusikon kotona: ”Rauhanpiiput paloivat”

    10. 10

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    2. 2

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    3. 3

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    4. 4

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    5. 5

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    6. 6

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    7. 7

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    8. 8

      25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

    9. 9

      Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

    10. 10

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    2. 2

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    3. 3

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    4. 4

      Kiira Korpi kuuli 15-vuotiaana lausumansa kommentin: ”Herranjestas, olenko mä sanonut noin?”

    5. 5

      Naistenklinikkaa remontoitiin 48 miljoonalla, tiloissa heti vesivahinko: ”Siinä on asentajalle sattunut moka”

    6. Näytä lisää