Kaapo, Gabriel

Ulkomaat

Valikko

Kommentti: Unohtakaa Trump ja Cruz, nyt jyrää Rubio

Republikaanien presidenttikisa on nyt kolmen kauppa, ja Marco Rubiota ympäröi voittajan aura, kirjoittaa Ilta-Sanomien ulkomaan uutisten tuottaja Jari Alenius.
– Tänä iltana tämän mahtavan osavaltion ihmiset lähettivät selkeän viestin. Olemme ottaneet ensimmäisen askeleen kohti näiden vaalien voittoa.

Ei, puhuja ei ole Ted Cruz eikä varsinkaan Donald Trump, vaan Yhdysvaltain republikaanien presidenttikisan ensimmäisen erän kolmanneksi sijoittunut Marco Rubio.

Rubio piti kannattajilleen tiistaiaamuna Suomen aikaa perinteisiä poliittisia kliseitä vilisseen kiitospuheen. Ja osui joka sanalla todennäköisesti oikeaan.

Yhdysvaltain vaalivuoden aloittaneen Iowan esivaalin tuloksista ei pitäisi tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, mutta alustava arvaus on, että Rubio raivaa vielä tiensä republikaanien presidenttiehdokkaaksi.

Rubio selitti itse miksi:

– Tätä ei muka pitänyt ikinä tapahtua. Kuukausien ajan sanottiin, että meillä ei ole mitään mahdollisuuksia. Että meillä ei ole tukea ja että hiukseni eivät ole tarpeeksi harmaat, Rubio sanaili voitonriemuisena.

Selkeä tuloslista

Iowassa voittaa perinteisesti republikaanien konservatiivisin oikeistoänkyrä. Neljä vuotta sitten hän oli Rick Santorum, tänä vuonna Ted Cruz. Cruzin kampanja kantaa varmasti pitemmälle kuin Santorumin aikoinaan, mutta Cruzin suurimpana esteenä presidenttitiellä on hänen äärikonservatiivisuutensa. Sen kanssa hänellä tulee ongelmia seuraavissa esivaaleissa.

Donald Trumpille Iowan kakkostila on takaisku. Trump nousee vielä, eikä kisan ykkösnimeä pidä missään tapauksessa aliarvioida, mutta Trumpin voittamaton imago koki ensimmäisen kolauksen.

Siksi Rubio. Hänen luonnehdintansa Iowan tuloksesta oli osuva: Jos nousee mielipidemittausten selvästä altavastaajasta aivan Trumpin kantaan kolmanneksi ja tekee sen vielä epätyypillisellä kannatusalueellaan, sillä on Yhdysvaltain vaalikamppailun logiikassa valtava merkitys.

Vielä suurempi merkitys on Iowan republikaanikisan kokonaistuloslistalla: Jeb Bush 2,8 prosenttia äänistä, sijoitus kuudes. John Kasich 1,9 prosenttia äänistä ja kahdeksas. Chris Christie 1,8 prosenttia ja kymmenes. Karu totuus on, että tällaisilta sijoituksilta ei ole käytännössä koskaan modernina aikana noustu voittoon.

Siksi Rubio. Hänellä on nyt kliseisesti sanottuna tuhannen taalan paikka jyrätä republikaanien niin sanotun maltillisen siiven ykkösehdokkaaksi haastamaan vaikea Cruz ja kiistelty Trump. Republikaanien presidenttikisa on nyt kolmen kauppa. Ja Rubiota ympäröi voittajan aura.

Huono uutinen Clintonille

Rubion menestys on huono uutinen Hillary Clintonille, joka pyristeli demokraattien kisassa Bernie Sandersia vastaan. Jos oletetaan että Clinton kuitenkin raivaa tiensä demokraattien ehdokkaaksi ja saa vastaansa Rubion varsinaisissa vaaleissa ensi marraskuussa, asetelmat olisivat hyvin toisenlaiset verrattuna siihen, että Clintonia vastassa olisi Cruz tai Trump.

Rubio on kuubalaisten siirtolaisten poika ja ensimmäisen kauden senaattori Floridasta. Ensin mainittu tarkoittaa, että Rubiolla on mahdollisuudet perinteisesti demokraatteja tukevan, kasvavan latinoäänestäjäkunnan keskuudessa, ja jälkimmäinen tarkoittaa, että hänellä on etulyöntiasema tärkeässä niin sanotussa vaa’ankieliosavaltiossa. Floridassa on ennenkin ratkottu Yhdysvaltain presidenttikisaa.

Kun republikaanien esivaalikisa etenee, äänestäjien laskelmointi lisääntyy, ja tällaisilla asioilla on merkitystä. Rubio voi nousta viehättämään republikaaneja ja laajempiakin äänestäjäkuntia, koska hän vastustaa Yhdysvaltain nykymenoa yhtä paljon kuin Cruz tai Trump, mutta häneltä puuttuu kulmikkain riidanhalu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    2. 2

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    3. 3

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    4. 4

      Hamilton löi selvästi Bottaksen – Ferrarin vauhti piilossa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Helsinkiläisestä kukkakaupasta löytynyt valaisin myytiin Ruotsiin 159 016 eurolla

    7. 7

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    8. 8

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    9. 9

      Trumpille paha takaisku – republikaanit peruivat äänestyksen terveydenhuoltouudistuksesta

    10. 10

      Lähes 50 vuotta vanha murhamysteeri ratkeamassa – Australian poliisi pidätti Cherylin, 3, sieppauksesta epäillyn miehen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    3. 3

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    4. 4

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    7. 7

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    8. 8

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    9. 9

      Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

    10. 10

      Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    8. 8

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    9. 9

      Prinssi Williamin uudenlainen käytös huolestuttaa kehonkielen asiantuntijaa – jännittyneet välit Catherinen kanssa: ”Kuin temppujaan katuva koira”

    10. 10

      Nuori mies teki virheen uutta kotia ostaessaan – seurauksena vuosien painajainen ja 80 000 euron lasku

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    2. 2

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    3. 3

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    4. 4

      Hamilton löi selvästi Bottaksen – Ferrarin vauhti piilossa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. Näytä lisää