Mauno, Maunu

Ulkomaat

Turkki julkaisi äänitteen – kuuluvatko tässä varoitukset venäläiskoneelle?

Julkaistu:

Turkin armeija julkisti keskiviikkona äänitteen, joka sen mukaan kertoo turkkilaisten varoittaneen venäläistä sotilaskonetta ennen kuin se ammuttiin alas Syyrian rajan lähellä.
Nauhalla olevan äänen voi kuulla sanovan "muuttakaa suuntaa".

Tiistaina alas ammutun koneen elossa selvinnyt perämies Konstantin Murahtin puolestaan sanoi aiemmin keskiviikkona, ettei Turkki varoittanut konetta radiolla tai näkyvin keinoin.

– Jos he olisivat halunneet varoittaa meitä, ne (turkkilaiskoneet) olisivat voineet ilmaista itsensä ottamalla rinnakkaisen kurssin. Mutta mitään ei tapahtunut. Ohjus iskeytyi yhtäkkiä koneen pyrstöön. Emme nähneet sitä ajoissa tehdäksemme väistöliikkeen, Murahtin sanoi venäläisten uutistoimistojen mukaan.

Loukkaantunut Murahtin on hoidossa Latakian tukikohdassa. Presidentti Vladimir Putin on ilmoittanut, että perämiehelle, hänen pelastamiseensa osallistuneille sekä kapinallisten surmaamalle koneen lentäjälle myönnetään kunniamerkki. Lentäjän pelastusoperaatiossa kuoli lisäksi yksi sotilas.

Turkki on sanonut venäläiskoneen loukanneen sen ilmatilaa, kun taas Venäjän mukaan se pysyi koko ajan Syyrian puolella.

Kerry kehotti rauhallisuuteen

Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigu ilmoitti keskiviikkona, että Venäjä lähettää S-400-ilmatorjuntajärjestelmän lentotukikohtaansa Syyriassa. Lisäksi venäläinen ohjusristeilijä Moskva pysyy paikoillaan lähellä satamakaupunki Latakiaa.

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov ja Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry keskustelivat keskiviikkona puhelimitse venäläisen sotilaskoneen pudottamisesta.

Lavrovin kerrotaan kuvailleen Turkin teon "loukkaavan törkeästi" Venäjän ja Yhdysvaltain Syyrian ilmatilan turvallisuutta koskevaa sopimusta. Sekä Venäjä että Yhdysvallat tekevät toisista riippumattomia ilma-iskuja Syyriassa.

John Kerry puolestaan kehotti osapuolia rauhallisuuteen sekä painotti vuoropuhelun tärkeyttä Venäjän ja Turkin välillä.

– (Kerry) painotti myös sitä, ettei tapahtuman annettaisi kiristää jännitteitä Venäjän ja Turkin välillä tai Syyriassa, Yhdysvaltain ulkoministeriö sanoi tiedotteessaan.

EU:n ulkoministeri Federica Mogherini puolestaan sanoi Venäjän ja Euroopan olevan sama mieltä siitä, että Syyrian tilanteeseen pitää etsiä diplomaattinen ratkaisu. Mogherini kävi keskiviikkona puhelinkeskustelun Sergei Lavrovin kanssa.

– (Mogherini) myös korosti yhteisten voimakeinojen ja niiden koordinoinnin tärkeyttä taistelussa Isisiä vastaan, todettiin Mogherinin toimiston tiedotteessa.

Kananmunat lentelivät Moskovassa

Putin kehotti keskiviikkona venäläisiä olemaan matkustamatta Turkkiin. Hänen mukaansa venäläisen sotilaskoneen tarpeeton tuhoaminen ja venäläislentäjän kuolema vaativat vastatoimia. Ensimmäisten joukossa venäläinen matkanjärjestäjä Brisco ehättikin ilmoittamaan Turkin-matkojen perumisesta.

Putin sanoi Tass-uutistoimiston mukaan myös, että Turkin nykyinen johto on tukenut maan muuttumista entistä islamilaisemmaksi jo vuosia.

Moskovassa sadat mielenosoittajat ottivat keskiviikkona hyökkäyksen kohteeksi Turkin-suurlähetystön. Mielenosoittajat heittelivät rakennusta kivillä ja kananmunilla ja heiluttelivat Turkin vastaisia julisteita.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi Virolahden suuroperaatiosta: Liittyy vakavaan väkivaltarikokseen, epäillyt karkuteillä

    2. 2

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    3. 3

      Virolahdella käynnissä suuri poliisioperaatio – kaksi vakavasta väkivaltarikoksesta epäiltyä karkuteillä

    4. 4

      Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

    5. 5

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    6. 6

      Tutkija: Turun epäilty terroriteko on konkreettinen esimerkki jihadistisen aktivismin voimistumisesta Suomessa

    7. 7

      IS SEURAA: Turussa meneillään mielenilmaus solidaarisuuden puolesta

    8. 8

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    9. 9

      Valvottuja öitä ja huippuluokan illallisia – Samu Haber paljasti, millaista Vain elämää -kulisseissa oikeasti oli

    10. 10

      Eturivin terrorismitutkija Turun sarjapuukotuksesta: Kenelläkään ei ole varaa sanoa, että isku olisi tullut yllätyksenä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    2. 2

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    6. 6

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    7. 7

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    8. 8

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    9. 9

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    10. 10

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi Virolahden suuroperaatiosta: Liittyy vakavaan väkivaltarikokseen, epäillyt karkuteillä

    2. 2

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    3. 3

      Virolahdella käynnissä suuri poliisioperaatio – kaksi vakavasta väkivaltarikoksesta epäiltyä karkuteillä

    4. 4

      Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

    5. 5

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    6. Näytä lisää