Marko, Markus, Markku

Ulkomaat

Valikko

Brysselin ratsioissa pidätetty 16 henkilöä – Salah Abdeslam yhä vapaalla jalalla

Belgia
Belgialaissyyttäjän mukaan yhteensä 16 henkilöä on pidätetty ratsioiden yhteydessä Brysselissä.
Suur-Brysselin alueella tehtiin etsintöjä 19 talossa ja Charleroissa kolmessa talossa. Pariisin terroriepäilty Salah Abdeslam ei ole pidätettyjen joukossa.

Syyttäjä kertoi, että Molenbeekissä poliisi ampui laukauksia ajoneuvoa kohti. On vielä epäselvää, kuuluivatko sisällä olleet henkilöt etsittyihin.

– Voimme painottaa, ettei aseita tai räjähteitä löytynyt, syyttäjä Eric Van Der Sypt totesi tiedotustilaisuudessa.

– 16 ihmistä pidätettiin. Tuomari päättää huomenna, pidetäänkö heitä pidempään kiinniotettuina.

Belgialaismedian mukaan Abdeslam olisi nähty BMW-merkkisessä autossa Saksaan johtavalla tiellä. Viranomaiset eivät kommentoineet tietoa tiedotustilaisuudessa, eikä media saanut esittää kysymyksiä.

Poliisi pyysi aiemmin viestimiä vaikenemaan operaatioiden kulusta. Useita operaatioita oli käynnissä yhtä aikaa eri puolilla Brysseliä ja myös muualla Belgiassa.

Brysselin uhka-arvio pysyi korkeimmalla tasolla operaatioiden päättymisen jälkeen. Mahdollisista uusista operaatioista ei annettu tietoa.

Belgian pääministeri Charles Michel kertoi sunnuntaina iltapäivällä, että Brysselissä on yhä syytä pelätä samankaltaisia iskuja kuin Pariisiin tehtiin reilu viikko sitten.

Brysselissä koulut ovat maanantaina kiinni ja metro pysyy suljettuna.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

  3. 3

    Nainen tunnusti Uskon 22 vuotta vanhan surman – oikeus ei enää uskonut

  4. 4

    Video: 15-vuotias yritti poliisia karkuun kevytmoottoripyörällä – sinkoutui pyörän yli ojan pohjalle

  5. 5

    Hurjat kuvat: Harjoituslenkillä olleita pyöräilijöitä pahoinpideltiin pesäpallomailoin ja teräasein – ”Olen järkyttynyt”

  6. 6

    Jere Karalahti vihjaili muutolla Thaimaahan – maksanut vanhoja velkojaan kymppitonneilla

  7. 7

    Muista kaksi asiaa, niin lohestasi tulee aina täydellistä

  8. 8

    56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

  9. 9

    Kommentti: Vaalitappio oli karmea herätys keskustalle – kulisseissa mietitään jo Sipilän seuraajaa

  10. 10

    Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  2. 2

    Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

  3. 3

    Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

  4. 4

    Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

  5. 5

    Osaatko ratkaista puusepän pulman?

  6. 6

    Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

  7. 7

    56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

  8. 8

    Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

  9. 9

    Syyllistytkö johonkin näistä? Suomalaisten 3 sietämättömintä saunatapaa

  10. 10

    Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  3. 3

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  4. 4

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  7. 7

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  8. 8

    Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

  9. 9

    Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

  10. 10

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

  3. 3

    Nainen tunnusti Uskon 22 vuotta vanhan surman – oikeus ei enää uskonut

  4. 4

    Video: 15-vuotias yritti poliisia karkuun kevytmoottoripyörällä – sinkoutui pyörän yli ojan pohjalle

  5. 5

    Hurjat kuvat: Harjoituslenkillä olleita pyöräilijöitä pahoinpideltiin pesäpallomailoin ja teräasein – ”Olen järkyttynyt”

  6. Näytä lisää