Jaakko, Jimi

Ulkomaat

Valikko

Malin hotellihyökkäyksessä kuoli kuusi venäläisen lentoyhtiön työntekijää

Julkaistu:

Malissa etsitään ainakin kolmea ihmistä, joilla epäillään olevan yhteyksiä eilen hotelliin tehtyyn terrori-iskuun, kertovat turvallisuuslähteet lauantaina.
Malin perjantaisessa terrori-iskussa kuoli ainakin 21 ihmistä, mukaan lukien kaksi hyökkääjää. Maahan julistettiin iskun vuoksi kymmenen päivän hätätila.

Venäjän ulkoministeriön mukaan uhrien joukossa oli kuusi venäläisen lentorahtiyrityksen työntekijää. Yhteensä hotellissa oli 12 yhtiön työntekijää, mutta kuusi pelastettiin.

Venäläisten lisäksi uhrien joukossa oli ainakin kiinalaisia, belgialaisia ja yksi amerikkalainen. Iskun tuomitsivat Venäjän presidentti Vladimir Putin, Kiinan presidentti Xi Jinping ja Yhdysvaltain presidentti Barack Obama.

Terroristien hyökkäsivät Radisson Blu -hotelliin Malin pääkaupungissa Bamakossa perjantaina. Ääri-islamilainen al-Mourabitoun -ryhmä on ilmoittanut tehneensä iskun yhteistyössä terroristiverkosto al-Qaidan Pohjois-Afrikan osaston kanssa.

Yllä näkyvä video kertoo tapahtumista Malin Bamakossa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

  2. 2

    Suomalaisen radiojuontajan luksusloma sai dramaattisen käänteen – käsittämätön moka aiheutti karvaan pettymyksen

  3. 3

    Suomalainen suosikkibloggaaja avautuu alastomuuden hyödyistä – sensuelli kuva sykähdyttää: joogaa ilkosillaan ällistyttävässä asennossa

  4. 4

    Mike Tysonilta suorat sanat nyrkkeilyn megaottelusta – ”McGregor kuolee kehässä”

  5. 5

    Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

  6. 6

    Valtiovierailu ylihuomenna: Lörtsykauppias Sirkalla on jo valmiina tiukat terveiset Putinille

  7. 7

    Instagram-videota kuvannut teini ajoi kolarin Kaliforniassa – kyydissä ollut 14-vuotias pikkusisko kuoli

  8. 8

    Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

  9. 9

    Torstaina kolkutellaan jopa 27 astetta? Meteorologi: ”Pienestä kiinni, meneekö tämän vuoden lämpöennätys rikki”

  10. 10

    Köyhä lapsi ei käy kesällä edes jäätelöllä – pitääkö siitä vielä kertoa koulussa?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  2. 2

    Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

  3. 3

    Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

  4. 4

    Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

  5. 5

    Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

  6. 6

    Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

  7. 7

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  8. 8

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  9. 9

    Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

  10. 10

    Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  6. 6

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

  2. 2

    Suomalaisen radiojuontajan luksusloma sai dramaattisen käänteen – käsittämätön moka aiheutti karvaan pettymyksen

  3. 3

    Suomalainen suosikkibloggaaja avautuu alastomuuden hyödyistä – sensuelli kuva sykähdyttää: joogaa ilkosillaan ällistyttävässä asennossa

  4. 4

    Mike Tysonilta suorat sanat nyrkkeilyn megaottelusta – ”McGregor kuolee kehässä”

  5. 5

    Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

  6. Näytä lisää