Ritva

Ulkomaat

Valikko

Kuvat: Neljä surun osoitetta saivat sadat hiljentymään

Julkaistu:

Ilta-Sanomien toimittaja Timo Myllyniemi ja valokuvaaja Tuomas Selänne kävelivät läpi Pariisin kuolemanreitin – kohteet, joissa kuoli yhteensä 129 ihmistä.
Pariisin 11. kaupunginosassa on synkkä kävelyreitti. Neljässä eri osoitteessa kuoli perjantaina illalla 129 ihmistä. Surmapaikat vaihtelivat isosta konserttiklubista paikallisiin kortteliravintoloihin ja jopa yhteen pesulaan.

Mitään erityisesti yhteistä ei näillä terroristien kohteilla ole. Yhteistä oli ainoastaan se, että niissä kaikissa oli perjantai-iltana runsaasti ihmisiä. Aivan tavallisia pariisilaisia ja turisteja.

Boulevard Voltaire

Pahin verilöyly tapahtui osoitteessa 50 Boulevard Voltaire. Täyteen myydyllä Bataclan-konserttiklubilla soitti amerikkalainen rockbändi, kun sisään rynni neljä aseistautunutta terroristia alkaen teurastaa ihmisiä aseillaan. Ainakin 80 kuoli.

Sunnuntaina klubin kortteli oli yhä poliisinauhojen eristämä, eikä klubia päässyt noin 50:tä metriä lähemmäs. Rakennuksen ikkunat oli peitetty harmailla pressuilla rikospaikkatutkijoiden jatkaessa verilöylyn selvittämistä.

Lauantaina vain yhteen läheisen puiston nurkkaukseen oli tuotu pienehkö kasa kukkia ja kynttilöitä. Eilen määrä oli moninkertaistunut. Alkuillasta paikalle vaelsi tuhansittain ihmisiä, useilla kukka kädessään.

Lauantaina vain yhteen läheisen puiston nurkkaukseen oli tuotu pienehkö kasa kukkia ja kynttilöitä. Eilen määrä oli moninkertaistunut.

Rue de la Fontaine

Puolisen kilometriä Bataclanin luota ihmisjoukko tihenee jälleen. Ison puistokadun sivuristeyksessä seisoo sadoittain väkeä. Kaikki ovat hiljaa, osalla kyyneleet valuvat silmäkulmasta. Äiti halaa itkevää tytärtään.

La Bonne Biere -kuppilan terassin ikkunalasit ovat luotien puhkomat. Yksi luodinrei’istä on aivan terassipöydän tuolin yläpuolella. Pöydällä on yhä puoliksi juotu oluttuoppi. Toisessa pöydässä viinilasit muistuttavat niiden ääressä perjantaita istuneista ihmisistä.

Heti terassin vieressä on Lavatronik-itsepalvelupesula. Valot loistavat sisällä kuin se olisi avoinna. Lasiovi on pirstoutunut luotien voimasta sisään. Yksi pesukoneista on vinossa – kuin joku olisi voimalla paiskautunut sitä päin. Rikkonaisesta ovesta on heitetty sisään kukkia.

Niitä ei tarvitse kaukaa hakea, sillä seuraava liike on La Fontaine Fleurie -kukkakauppa, jossa näyttää pitävän juuri nyt kiirettä.

Kukkakauppaa vastapäätä on ankein näky: Casa Nostra -pitseria. Sen edustalla on ollut iso ulkoterassi tuoleineen.

Nyt tuolit ovat yhtä lukuun ottamatta poissa.

Asfaltille on levitetty hiekkaa imemään pois laajat verilammikot. Ihmiset jättävät kukkansa varovaisesti kauas hiekoituksesta.

Jäljelle jätetyn tuolin eteen on asetettu iso kyltti, jossa lukee neljällä kielellä ”Miksi?”.

Rue Alibert

Casa Nostrasta vain korttelin kävelymatkan päässä Rue Alibertilla ovat vastakkain Le Carillon - ja Le Petit Cambodge -ravintolat.

Jälleen sadoittain hiljaa seisovia ihmisiä, kukkia ravintoloiden edessä. Kadulla lojuvat ensihoitajilta jääneet siniset kumiset suojahanskat.

Rue de Charonne

Pari kilometriä etelään, vilkkaan Boulevard Voltairen sivukadulla Rue de Charonnella on neljäs etappi. Jälleen tuiki tavallisia pariisilaisia kortteliravintoloita. Kuin sadat ja tuhannet muutkin kaikilla kaduilla.

Nyt viimeistään huomaa terroristien sairaiden suunnitelmien loogisuuden: Kaikki surmapaikat, paitsi rockklubi sijaitsevat vähintään kolmen–neljän kadun risteyksessä.

Surmaajien on tarvinnut vain pysäyttää autonsa risteykseen, avata tuli lähimpiin kohteisiin ja paeta vähiten ruuhkaisinta katua seuraavaan iskupaikkaan.

Nyt seuraavassa isossa risteyksessä on puolenkymmentä poliisia varustautuneena järein rynnäkkökiväärein.

Surmaajien on tarvinnut vain pysäyttää autonsa risteykseen, avata tuli lähimpiin kohteisiin ja paeta vähiten ruuhkaisinta katua seuraavaan iskupaikkaan.

Rue de Charonnen Le Belle Equipe -baari sijaitsee ehkä 1950–60 luvulla rakennetun kerrostalon päädyssä. Se on niin pieni paikka, että on vaikea uskoa, miten siellä onnistuttiin tappamaan ainakin 19 ihmistä. Seinänaapurina olevan japanilaisen Sushi Maki -ravintolan ikkunoissa on luodinreikiä. Lasiovi on pirstoutunut sisään.

Molempien ravintoloiden edessä oli jo lauantaina iltapäivällä runsaasti kukkia. Myöhään eilen illalla niitä oli pieni vuori. Kukkameri oli laajentunut moninkertaiseksi vuorokaudessa. Ihmiset liimasivat pieniä keltaisia muistilappuja seiniin ja ikkunoihin.

Kadunkulmauksessa, heti satojen ihmisten selkien takana on pienen korttelileipomon ikkuna. Sen sälekaihdin repsottaa kahden vierekkäisen luodin iskeydyttyä ikkunaan.

Joku on käynyt vetämässä valkoisella maalilla luodinreikien alle päistään alaspäin kaartuvan viivan.

Luodinreiät ovat ”silmät”, joiden kasvoilla suu on vetäytynyt surusta alas.

  • Pariisin iskut
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

  2. 2

    Varikolla riehaannuttiin Räikkösen paalupaikasta – Kimiltä viileä vastaus

  3. 3

    Vaarallinen kohtaaminen tallentui Esan kameraan – kukaan ei tiedä, mitä sen jälkeen tapahtui

  4. 4

    Kimi Räikkönen sensaatiomaisesti paalupaikalle! Uskomaton aika-ajo Monacossa

  5. 5

    Tuomaristo nuhteli Vetteliä – niukka tappio Räikköselle kismitti saksalaista

  6. 6

    Poliisi: Mies pakeni varastetulla pyöräkuormaajalla Lahdessa – 20 tonnin työkone syöksyi sillalta asfalttiin

  7. 7

    Lämmin ilma vyöryy Suomeen – Lounaisosissa lähestytään sunnuntaina hellerajaa

  8. 8

    Hurmaava kertomus Roger Mooren vastauksesta pikkupojalle leviää verkossa – jälleennäkeminen nostatti riemun 23 vuoden jälkeen

  9. 9

    Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

  10. 10

    Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  2. 2

    Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

  3. 3

    Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

  4. 4

    Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

  5. 5

    Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

  6. 6

    Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

  7. 7

    Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

  8. 8

    Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

  9. 9

    Eurojackpotissa yksi täysosuma: Tänne meni 50,2 miljoonaa euroa – Suomeen kuusinumeroisia voittoja

  10. 10

    Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  4. 4

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  5. 5

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  6. 6

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  7. 7

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  8. 8

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  9. 9

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  10. 10

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

  2. 2

    Varikolla riehaannuttiin Räikkösen paalupaikasta – Kimiltä viileä vastaus

  3. 3

    Vaarallinen kohtaaminen tallentui Esan kameraan – kukaan ei tiedä, mitä sen jälkeen tapahtui

  4. 4

    Kimi Räikkönen sensaatiomaisesti paalupaikalle! Uskomaton aika-ajo Monacossa

  5. 5

    Tuomaristo nuhteli Vetteliä – niukka tappio Räikköselle kismitti saksalaista

  6. Näytä lisää