Oliver, Olivia, Oiva

Ulkomaat

Valikko

Oregonin koulumurhaaja kirjoitti manifestin – poliisi vaitonainen sisällöstä

Julkaistu:

Oregonin koulusurman selviytyjien vanhemmat sanovat medialle, että asemies jätti oppilaita henkiin välittääkseen viestin poliisille. Viranomaiset vahvistavat, että ampuja kirjoitti jonkinlaisen viestin tai manifestin.
26-vuotias Christopher Harper-Mercer tappoi torstaina kahdeksan opiskelijaa ja yhden opettajan Umpqua Community Collegessa, Yhdysvaltain Oregonissa. Hän opiskeli koulussa, jossa veriteot tapahtuivat. 26-vuotias oli viranomaisten mukaan kärsinyt mielenterveysongelmista.

Useiden ammuskelusta selviytyneiden opiskelijoiden vanhemmat kertoivat viikonloppuna medialle, että ampuja olisi säästänyt yhden tai useamman oppilaan ja kehottanut häntä tai näitä viemään viestin viranomaisille. Vanhempien kertomukset poikkeavat hieman toisistaan.

Yhden haavoittuneen opiskelijan äiti Stacy Boylan kertoi viikonloppuna CNN:lle, että ampuja olisi antanut yhdelle henkiin jättämistään ihmisistä laatikon. Nainen sanoi tyttärensä kertoneen, että mies kehotti henkiinjäänyttä välittämään laatikon eteenpäin.

Myös uutistoimisto AP viittaa brittilehti Telegraphin mukaan siihen, että ampuja halusi välittää viestin poliisille. Haavoittuneen 16-vuotiaan tytön äiti Bonnie Schaan kertoo, että asemies olisi antanut yhdelle oppilaalle kirjekuoren. Schaanin mukaan ampuja olisi käskenyt oppilasta menemään nurkkaan ja kuvaillut tätä ”onnekkaaksi”, koska tämä jäisi henkiin.

Kolmannen selviytyjän vanhempi kuvailee niin ikään Independent-lehdelle, että ampuja olisi rauhoitellut yhtä oppilasta ja sanonut, että tämä jäisi henkiin. Pastori Randy Scrogginsin kertomuksen mukaan ampuja olisi sanonut, että ”tiedot” löytyisivät hänen reppunsa sisältä.

Jätti manifestin viranomaisille

Kertomuksia laatikosta tai kirjekuoresta ei ole vahvistettu. Viranomaislähteet vahvistavat kuitenkin CNN:lle, että asemies antoi yhdelle selviytyneelle kirjoituksiaan ja kehotti häntä välittämään ne poliisille. Myös AP:n viranomaislähteen mukaan ampuja jätti viranomaisille jonkinlaisen manifestin.

Viranomaiset eivät ole paljastaneet paljoa siitä, mitä surmaajan viestissä luki. Kirjoituksia tutkineet viranomaiset sanovat CNN:lle, että ampuja oli perehtynyt aikaisempiin massamurhiin ja samastui muun muassa asemieheen, joka tappoi kuusi ihmistä viime vuonna Kaliforniassa.

Uutistoimisto Reutersin tietojen mukaan myös uskonto näytti kiinnostavan ampujaa ja hänellä vaikuttaisi olleen rasistisia ajatuksia. Silminnäkijät ovat aiemmin kertoneet, että ampuja kyseli uhreiltaan heidän uskontoaan. Aiemmin kerrottiin, että hän olisi valinnut uhreikseen kristittyjä.

Ampuja teki surmien jälkeen itsemurhan. Aiemmin viranomaiset tiedottivat, että hän olisi kuollut laukaustenvaihdossa poliisin kanssa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

  2. 2

    Nainen talutti tiikerin häkkiin eläintarhassa – kissapeto kävi kiinni ja tappoi

  3. 3

    Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

  4. 4

    Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

  5. 5

    Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

  6. 6

    Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

  7. 7

    Mieskolmikko muilutti, ryösti ja virtsasi päälle – uhri jäi alasti öiselle hiekkamontulle 16 asteen pakkaseen

  8. 8

    Dramaattiset yksityiskohdat prinsessa Dianan hautajaisista vuotivat julkisuuteen – väliaikainen ruumishuone, tapahtuma salattiin prinsseiltä

  9. 9

    Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

  10. 10

    Teemu ja Sirpa Selänne Monacon FI-radan kuuluisassa tunnelissa keskellä yötä: käytössä erikoinen kulkuneuvo – ”Aika hyvä, vähän hidas...”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  2. 2

    Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

  3. 3

    Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

  4. 4

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  5. 5

    Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

  6. 6

    Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

  7. 7

    Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

  8. 8

    Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

  9. 9

    Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

  10. 10

    Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  4. 4

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  5. 5

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  6. 6

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  7. 7

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  8. 8

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  9. 9

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  10. 10

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

  2. 2

    Nainen talutti tiikerin häkkiin eläintarhassa – kissapeto kävi kiinni ja tappoi

  3. 3

    Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

  4. 4

    Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

  5. 5

    Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

  6. Näytä lisää