Akseli

Ulkomaat

Valikko

Nyt puhuu maailmaa järkyttäneet kuvat Aylanista, 3, ottanut nainen: ”Hiljaisen ruumiin huuto”

Valokuvaaja Nilufer Demir ylitti rantaa Turkin Bodrumissa keskiviikkoaamuna, kun hän näki sen, mikä sai ihmiset ympäri maailman ajattelemaan kurjistunutta pakolaistilannetta. Varoitus: Artikkelin kuvat voivat järkyttää.
Pieni poika makasi hiekalla kasvot alaspäin. Pojalla oli punainen t-paita, siniset housut ja mustat kengät. Aallot liplattivat pojan elottomille kasvoille.

Valokuvaaja Nilufer Demir jähmettyi paikoilleen.

– Ei ollut enää mitään tehtävissä, että hän olisi herännyt henkiin, 29-vuotias Demir kertoo CNN Turkin sisarkanavalle.

Niinpä Turkin Doganin uutistoimiston kirjeenvaihtaja ja valokuvaaja teki ainoan asian, mitä hän pystyi. Hän otti kameransa esiin ja alkoi kuvata.

– Ei ollut muuta tehtävissä, paitsi ottaa hänestä kuva… ja se on täsmälleen, mitä tein. Ajattelin, että tämä on ainoa tapa ilmaista hänen hiljaisen ruumiin huuto, Demir kertoo.

Nyt tämä hiljainen huuto on välittynyt miljoonien ihmisten verkkokalvoille ympäri maailman. Demirin ottamat kuvat ovat päätyneet useiden lehtien etusivuille. Kuvat ovat levinneet myös sosiaalisessa mediassa. Kuvat symbolisoivat pakolaistilanteen kurjuutta: pakolaiset taistelevat hengestään joka päivä, mutta monen matka tulee tiensä päähän liian aikaisin.

Äiti löytyi toiselta rannalta

Rannalta löytynyt poika oli kolmevuotias Aylan, joka oli matkalla yhdessä isänsä, isoveljensä ja äitinsä kanssa Turkin Bodrumista Kreikan Kosin saarelle. Viisivuotias Galip-veli ja 35-vuotias Rehan-äiti hukkuivat myös, kun pakolaisia kuljettanut vene kaatui.

Perheen isä Abdullah säilyi hengissä. Kurdiperhe oli lähtenyt Syyrian Kobanen kaupungista pakoon äärijärjestö Isisin toimia.

Demir löysi Aylanin ensimmäisenä yhdessä kollegoidensa kanssa. Pian Aylanin löydön jälkeen he näkivät lähettyvillä myös Aylanin veljen Galipin ruumiin.

– Hän makasi rannalla samalla tavalla. Hänellä oli myös paita, housut ja kengät päällä. Heillä ei ollut mitään (turvanaan) – ei pelastusliiviä, ei käsivarsikellukkeita, ei pelastusrenkaita. Tämä todella paljasti, kuinka traaginen hetki se oli, Demir kertoo.

Kauempaa rannasta Demir löysi myös 11-vuotiaan pojan ruumiin. Hänelläkään ei ollut pelastusliiviä. Demir sai myöhemmin kuulla, että poikien äidin Rehanin ruumis löytyi toiselta rannalta lähes 250 kilometrin päästä.

Hän ei olisi kuitenkaan uskonut, että hänen ottamansa kuvat olisivat herättäneet niin kovasti huomiota.

– Ajattelin, että ainoa asia, mitä voin tehdä, oli ottaa heidän kuvansa ja tehdä varmaksi sen, että Turkki ja koko maailma näkee tämän, kuvaaja sanoi.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

  2. 2

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  3. 3

    Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

  4. 4

    Matkustajakoneen ohjaamoon sammunut lentokapteeni myönsi olleensa humalassa: ”Olen erittäin häpeissäni”

  5. 5

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

  6. 6

    Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

  7. 7

    Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

  8. 8

    CNN: FBI:lla viitteitä Trumpin kampanjan yhteyksistä Venäjään

  9. 9

    Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

  10. 10

    Jatkoaika: Raimo Summanen menetti malttinsa ja haukkui vastustajan valmentajaa pedofiiliksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

  2. 2

    5,7 miljoonan potti aiheutti akaalaismiehelle kolmen viikon ”painajaisen” – Eurojackpot-voittaja avautuu Veikkauksen haastattelussa

  3. 3

    Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

  4. 4

    Äitiä ja kaksosvauvoja oltiin heittämässä pois lennolta – tuntematon auttoi sydäntä lämmittävällä tavalla

  5. 5

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  6. 6

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  7. 7

    Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

  8. 8

    Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

  9. 9

    Puukotus yöjunan ravintolavaunussa – matkustaja kertoo: nuori lääkäri ryhtyi heti auttamaan uhria

  10. 10

    Jelena Välbe antoi naishiihtäjille säälimätöntä palautetta: ”Hänen painollaan on mahdotonta hiihtää”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

  3. 3

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  4. 4

    Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

  5. 5

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  6. 6

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

  9. 9

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

  10. 10

    Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

  2. 2

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  3. 3

    Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

  4. 4

    Matkustajakoneen ohjaamoon sammunut lentokapteeni myönsi olleensa humalassa: ”Olen erittäin häpeissäni”

  5. 5

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

  6. Näytä lisää