Minna, Vilma, Miina

Ulkomaat

Valikko

Bangkokin pommi-iskusta epäillään ainakin kymmentä ihmistä – ”Tuskin kansainvälistä terrorismia”

Julkaistu:

Pommi-isku
Thaimaan poliisin mukaan pommi-isku pääkaupungin keskeisimmälle paikalle vaati hyvin valmisteltua ryhmätyötä.
Thaimaan poliisi epäilee ainakin kymmenen ihmisen olleen mukana Bangkokin maanantaisen pommi-iskun toteuttamisessa. Maan poliisipäällikön mukaan osa heistä valmisteli pommin, osa tapahtumapaikan ja osa tiesi pakoreitin.

– On epätodennäköistä, että tapahtunut olisi kansainvälisen terroristiryhmän tekosia, kommentoi kenraali Winthai Suvaree.

Aikaisemmin poliisi on uskonut iskuun liittyneen ainakin kolme ihmistä, joista yhden epäillään olevan ulkomaalainen. Tapahtuneesta oli ehditty jo syytellä muun muassa Kiinan uiguureja. Tämän huhun Suvaree tyrmäsi.

– Ei näytä siltä, että isku olisi suunnattu Kiinan kansalaisia vastaan.

Kuva julkaistu epäillystä

Thaimaan poliisiviranomaiset antoivat eilen pidätysmääräyksen "tuntemattomasta ulkomaalaisesta", jota epäillään muun muassa harkitusta murhasta. Poliisi julkaisi aiemmin valvontakameran kuviin perustuvan piirroksen miehestä, joka jätti repun Erawanin pyhäkköön hieman ennen räjähdystä. Kuvassa näkyy silmälasipäinen nuori mies, jolla on vaaleahko iho, risuparta ja keskipitkät mustat hiukset.

Ruuhka-aikaan Erawanin pyhäkössä Bangkokin ydinkeskustassa räjähtänyt pommi surmasi parikymmentä ihmistä ja haavoitti toista sataa. Thaimaan viranomaisilla ei ole toistaiseksi tietoa siitä, kuka tai ketkä olivat iskun takana.

Poliisin mukaan iskun tekotapa ei vastannut minkään tällä hetkellä sotilashallitusta vastustavien ryhmittymien taktiikoita.

Guardianin mukaan Thaimaa on pyytänyt syyllisten löytämiseksi apua poliisijärjestö Interpolilta ja Australian poliisilta.
  • Thaimaa

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    2. 2

      Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

    3. 3

      Aamuöinen pelastustehtävä Saaristomerellä – henkilö putosi matkustajalaivasta mereen

    4. 4

      Moottoripyöräilijä ja kyydissä ollut paiskautuivat tiehen – autoilijat reagoivat esimerkillisesti

    5. 5

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    6. 6

      Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

    7. 7

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    8. 8

      Kommentti: Stanley Cupin finaaleissa tehdään suomalaista kiekkohistoriaa

    9. 9

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    10. 10

      Säätilassa tapahtuu viikonloppuna kaksi selvästi havaittavaa käännettä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    2. 2

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    3. 3

      Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    6. 6

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    7. 7

      ISTV:n lähetys Mauno Koiviston hautajaisista

    8. 8

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    9. 9

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    10. 10

      Lepää rauhassa, presidentti Koivisto – päivän koskettavin kuvasarja otettiin Hietaniemen hautausmaalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    2. 2

      Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

    3. 3

      Aamuöinen pelastustehtävä Saaristomerellä – henkilö putosi matkustajalaivasta mereen

    4. 4

      Moottoripyöräilijä ja kyydissä ollut paiskautuivat tiehen – autoilijat reagoivat esimerkillisesti

    5. 5

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    6. Näytä lisää