Heidi

Ulkomaat

Sky News paljastaa Isisin uuden toimintatavan: Kehottaa ”yksinäisiä susia” jäämään kotimaihinsa

Julkaistu:

Isis
Brittiläinen Sky News -kanava on saanut uutta tietoa ääri-islamistisen Isis-järjestön toiminnasta Syyrian ja Irakin ulkopuolella. Nyt järjestö kehottaa Britanniassa asuvia ”mahdollisia taisteluun lähtijöitä” pysymään kotimaassaan ja tekemään iskuja.
Sky News -kanavan freelance-toimittaja loi internetiin kaksi tekaistua profiilia, naisen ja miehen, joiden kautta kanava pyrki saamaan tietoa Isisin toimintatavoista. Profiilien henkilöt olivat omistautuneita jihadille ja niiden kautta kirjoitettiin erilaisiin keskustelufoorumeihin ja Twitteriin.

Sky sai selville muun muassa, että Britanniassa asuu useita potentiaalisia henkilöitä, jotka olisivat valmiita lähtemään Isisin riveihin Syyriaan ja Irakiin. Isis on kuitenkin Skyn hankkimien tietojen perusteella kehottanut Britanniassa asuvia ”yksinäisiä susia” tekemään iskuja, kuten räjäyttämään pommeja, Britannian sisällä.

Osa potentiaalisista iskujen tekijöistä on ollut jo Syyriassa kouluttautumassa, mutta päässyt palaamaan takaisin Britanniaan.

Sky kirjoittaa, että kyse on uudesta Isisin taktiikasta, sillä aiemmin ääri-islamistinen järjestö on kehottanut taistelijoita saapumaan Syyriaan.

Järjestö lähetti Skyn tekaistuille henkilöille tarkkoja ohjekirjoja, miten pommituksia tehdään. Toinen fiktiivinen henkilö, 18-vuotias nuori nainen, sai kaksi vaihtoehtoa, mitä tehdä Britanniassa: katkaista pää tai räjäyttää pommi. Häntä ohjeisti Kentin kaupungista Syyriaan lähtenyt nainen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    2. 2

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    3. 3

      Niinistö heitti Putinille vastaväitteen pakotteista: ”En ole aivan samaa mieltä”

    4. 4

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putin ja Niinistö juhla-aterialla Olavinlinnassa

    5. 5

      Tarja, 50, näki hymyilevän Putinin vilkuttavan – ”Jäätävät silmät sieltä katsoivat”

    6. 6

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    7. 7

      Hurja vaaratilanne Superpesiksessä: Pelaaja sai pallosta päähän – ambulanssi ajettiin kentälle

    8. 8

      JVG sai avoautonsa takapenkille legendaariset vieraat – Matti ja Teppo yllättävät hulvattomassa yhteiskuvassa: ”Nyt on asiaa!”

    9. 9

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    10. 10

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    3. 3

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    4. 4

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    5. 5

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putin ja Niinistö juhla-aterialla Olavinlinnassa

    6. 6

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    7. 7

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    8. 8

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    9. 9

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    10. 10

      Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    2. 2

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    3. 3

      Niinistö heitti Putinille vastaväitteen pakotteista: ”En ole aivan samaa mieltä”

    4. 4

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putin ja Niinistö juhla-aterialla Olavinlinnassa

    5. 5

      Tarja, 50, näki hymyilevän Putinin vilkuttavan – ”Jäätävät silmät sieltä katsoivat”

    6. Näytä lisää