Mauno, Maunu

Ulkomaat

Ei sittenkään yhden naisen show? Joe Bidenin lähtö mukaan presidenttikisaan USA:ssa näyttää yhä todennäköisemmältä

Julkaistu:

USA:n presidentinvaalit
Yhdysvaltain nykyisen varapresidentin Joe Bidenin odotetaan ilmoittavan, lähteekö hän kilpailemaan demokraattien presidenttiehdokkaan paikasta vai ei.
New York Daily News -kanavan mukaan Joe Bidenia lähellä oleva taho on sanonut, että mahdollisuus Bidenin lähdölle kisaan on todella suuri.

– Sanoisin, että 90 prosentin mahdollisuus. Bidenin leirissä on puhuttu varainkeruusta ja poliittisen komitean perustamisesta, lähde sanoi kanavalle.

Biden itse ei ole kommentoinut puheita millään tavalla. On kuitenkin todennäköistä, että mikäli Biden halajaa mukaan kilpailuun, hän ilmoittaa siitä pian. Tällä hetkellä selvän ykkösehdokkaan aseman on napannut itselleen Hillary Clintonin, entinen ulkoministeri ja entisen presidentin Bill Clintonin puoliso.

On hyvin poikkeuksellista, että varteenotettava demokraatti lähtee haastamaan laajaa suosiota nauttivan ehdokkaan. Tämän kuitenkin odotettaisiin tuovan kisaan mukaan selkeää tehoa, kun Clintonilla olisi yksi selvästi haastamaan pystyvä ehdokas.

Demokraattipuolue odottaa Bidenin ilmoitusta innoissaan. Puolueen johdon mukaan kisaan mahtuu mainiosti kokenut poliitikko ja maan varapresidentti.

Vaikka Clintonin asema ehdokassuosikkina onkin vahva, luottamus naiseen on jonkun verran laskusuunnassa. Bideniin puolestaan uskotaan ja luotetaan. Biden on kuitenkin kaukana Clintonin kannatusluvuista.

Republikaanien puolella käydään tällä viikolla ensimmäinen televisioväittely, johon pääsee kymmenen suosituinta ehdokasta. Odotettavissa on, että yksi väittelijöistä on kiinteistömoguli ja miljardööri Donald Trump.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi Virolahden suuroperaatiosta: Liittyy vakavaan väkivaltarikokseen, epäillyt karkuteillä

    2. 2

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    3. 3

      Virolahdella käynnissä suuri poliisioperaatio – kaksi vakavasta väkivaltarikoksesta epäiltyä karkuteillä

    4. 4

      Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

    5. 5

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    6. 6

      Tutkija: Turun epäilty terroriteko on konkreettinen esimerkki jihadistisen aktivismin voimistumisesta Suomessa

    7. 7

      IS SEURAA: Turussa meneillään mielenilmaus solidaarisuuden puolesta

    8. 8

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    9. 9

      Valvottuja öitä ja huippuluokan illallisia – Samu Haber paljasti, millaista Vain elämää -kulisseissa oikeasti oli

    10. 10

      Eturivin terrorismitutkija Turun sarjapuukotuksesta: Kenelläkään ei ole varaa sanoa, että isku olisi tullut yllätyksenä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    2. 2

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    6. 6

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    7. 7

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    8. 8

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    9. 9

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    10. 10

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi Virolahden suuroperaatiosta: Liittyy vakavaan väkivaltarikokseen, epäillyt karkuteillä

    2. 2

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    3. 3

      Virolahdella käynnissä suuri poliisioperaatio – kaksi vakavasta väkivaltarikoksesta epäiltyä karkuteillä

    4. 4

      Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

    5. 5

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    6. Näytä lisää