Hanna, Johanna, Jenni

Ulkomaat

Valikko

Clintoneiden jättitulot: Summasta suurin osa satoja tuhansia dollareita maksavista puheista

Julkaistu:

Tulot
Hillary ja Billl Clinton tienasivat kahdeksassa vuodessa 140 miljoonaa dollaria eli reilut 127 miljoonaa euroa.
Summa käy ilmi Clintoneiden julkaisemista liittovaltion verotiedoista vuosilta 2007-2014. Demokraattien ensi vuoden presidenttiehdokkaaksi pyrkivä ja kannatustilastoja johtava Hillary Clinton julkaisi tietoja perjantaina.

Clintoneiden valtava omaisuus on noussut merkittäväksi kysymykseksi reilu vuosi ennen varsinaista presidentinvaalia. Vaalien yhdeksi suurimmaksi aiheeksi on nousemassa Yhdysvaltojen suuret tuloerot, joiden pienentämisen puolesta Clinton on kampanjoinut. Perheen jättitulot ja Clintonin ylivoimaisesti suurin kampanjabudjetti ovat kuitenkin nostaneet esiin kriittisiä puheenvuoroja Hillary Clintonin totuudenmukaisuudesta ja avoimuudesta. Quinnipiacin yliopiston vasta tehdyssä tutkimuksessa peräti 57 prosenttia äänestysikäisistä yhdysvaltalaisista pitää Clintonia epärehellisenä ja epäluotettavana.

Hillary Clintonin ja Yhdysvaltojen entisen presidentin Bill Clintonin tulot koostuvat suurimmaksi osaksi puhujapalkkioista. Esimerkiksi vuonna 2013 kaksikko tienasi puheillaan lähes 23 miljoonaa dollaria. Hillary Clintonin puheista saamat palkkiot ovat keskimäärin 225 000 dollaria puheelta. Bill Clintonin puheet puolestaan maksavat 125 000 dollarista 750 000 dollariin.

Hillary Clintonin mukaan perhe maksoi osavaltion veroja kahdeksan vuoden aikana 43,9 miljoonaa dollaria. Hyväntekeväisyyteen puolestaan perhe antoi 15 miljoonaa dollaria. Clintoneiden liittovaltion veroprosentti oli ilmoituksen mukaan 35,7.

– Olemme tulleet kauaksi niistä ajoista, kun kiersin ovelta ovelle ja keräsin rahalahjoituksia Children’s Defense Fund -rahastoon ja tienasin 16 450 dollaria nuorena valtiotieteen professorina Arkansasissa. Ja tästä saamme kiittää Yhdysvaltojen tarjoamia mahdollisuuksia, Hillary Clinton sanoi tiedotteessaan.

– Korkeimmalla olevien on osallistuttava reilulla siivulla, Clinton sanoi.

Clinton on kampanjoinut voimakkaasti verotuksessa olevien porsaanreikien tukkimiseksi. Clintonin mukaan niitä käyttävät rikkaat, jotka keplottelevat itselleen alhaisemmat veroprosentit kuin mitä heidän tosiasiassa pitäisi maksaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    2. 2

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    3. 3

      Maanjäristys ravisteli Kosin lomasaarta – ainakin kaksi kuollut, useita loukkaantunut

    4. 4

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    5. 5

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    6. 6

      Putin ei jää Suomeen yöksi, mutta rajan takana odottavat luksushuvilat – IS esittelee Putinin datsat

    7. 7

      Suomi on ollut jo puoli vuotta ilman USA:n suurlähettilästä – asiantuntija: ”Jos tulee kriisi, ollaan hukassa”

    8. 8

      Tommi Mäkinen oli tärkeä tuki masennuksesta kärsineelle Jari-Matti Latvalalle – näin vaikeudet käännettiin menestykseksi

    9. 9

      Lemmikkipapukaija toistaa kylmäävää lausetta: ”Älä v**ussa ammu!” – vaimo sai tuomion miehensä murhasta

    10. 10

      Linkin Parkin Mike Shinoda shokissa kollegansa yllättävästä kuolemasta – näin hän kommentoi suru-uutista, myös Chris Cornellin vaimolta sydäntä särkevä twiitti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    2. 2

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    3. 3

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    4. 4

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    5. 5

      Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

    6. 6

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    7. 7

      Apu: Jethro Rostedt aikoo jäädä eläkkeelle 5 vuoden sisällä – kerskailee omaisuudellaan: ”Kyllä se miljoonissa lasketaan”

    8. 8

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    9. 9

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    10. 10

      Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    10. 10

      Räikkösellä musertava keskustelu tallin kanssa – ”En tiedä, mitä sanoa...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    2. 2

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    3. 3

      Maanjäristys ravisteli Kosin lomasaarta – ainakin kaksi kuollut, useita loukkaantunut

    4. 4

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    5. 5

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    6. Näytä lisää