Kaapo, Gabriel

Ulkomaat

Valikko

Pohjois-Korea äänesti ”poikkeuksellisella innolla” – äänestysprosentti 99,97

Pohjois-Korean äänestysprosentti oli peräti 99,97.
Pohjoiskorealaiset ovat innokkaita äänestäjiä. Valtio uutistoimiston KCNA:n mukaan paikallisvaalien äänestysprosentti oli 99,97.

Vaaleissa valittiin aluehallinnon johtohahmoja. Jokaiseen paikkaan oli vain yksi ehdokas, jonka hyväksyi diktaattori Kim Jong-unin valtapuolue.

Pohjois-Korean äänestysinnokkuus on ollut perinteisesti huippukorkea. Yhtä perinteisesti äänestäjän äänestivät asetettujen ehdokkaiden puolesta. ”Väärin äänestäminen” voidaan tulkita maanpetturuudeksi.

– Kaikki osallistujat ottivat vaaleihin osaa poikkeuksellisella innokkuudella sementoidakseen paikallishallinnon vallankumouksellisen voiman vaalien välityksellä, KCNA tiedotti.

Vain he, jotka eivät olleet maassa, eivät pystyneet äänestämään. Vanhukset ja sairaat saivat äänestää ”mobiiliuurnien” avulla.

Pohjois-Korean paikallisvaalit olivat ensimmäiset, jotka käytiin Kim Jong-unin hallintoaikana. Hän peri vallan isältään Kim Jong-ililtä joulukuussa vuonna 2011. Edelliset vaalit käytiin vuoden 2011 heinäkuussa. Silloin yksikään ihminen ei äänestänyt ehdokkaita vastaan.

Viime vuonna Pohjois-Koreassa äänestettiin parlamenttivaaleissa. Äänestysprosentti oli silloinkin 99,97. Vaaleilla ei ole juurikaan merkitystä maassa, jossa vallitsee käytännössä yksipuoluejärjestelmä. Niissä kuitenkin näkee, jos joku arvovaltainen ihminen on jättänyt äänestämättä.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

  2. 2

    Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

  3. 3

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  4. 4

    Kokonainen kylä myynnissä Yhdysvalloissa – hintakaan ei päätä huimaa

  5. 5

    Trumpille paha takaisku – republikaanit peruivat äänestyksen terveydenhuoltouudistuksesta

  6. 6

    Lähes 50 vuotta vanha murhamysteeri ratkeamassa – Australian poliisi pidätti Cherylin, 3, sieppauksesta epäillyn miehen

  7. 7

    Helsinkiläisestä kukkakaupasta löytynyt valaisin myytiin Ruotsiin 159 016 eurolla

  8. 8

    Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

  9. 9

    Erdogan haluaa eroon läppärikiellosta mahdollisimman pian

  10. 10

    Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  2. 2

    Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

  3. 3

    Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

  4. 4

    Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

  5. 5

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  6. 6

    Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

  7. 7

    Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

  8. 8

    Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

  9. 9

    Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

  10. 10

    Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  3. 3

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  6. 6

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  7. 7

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  8. 8

    Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

  9. 9

    Prinssi Williamin uudenlainen käytös huolestuttaa kehonkielen asiantuntijaa – jännittyneet välit Catherinen kanssa: ”Kuin temppujaan katuva koira”

  10. 10

    Nuori mies teki virheen uutta kotia ostaessaan – seurauksena vuosien painajainen ja 80 000 euron lasku

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

  2. 2

    Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

  3. 3

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  4. 4

    Kokonainen kylä myynnissä Yhdysvalloissa – hintakaan ei päätä huimaa

  5. 5

    Trumpille paha takaisku – republikaanit peruivat äänestyksen terveydenhuoltouudistuksesta

  6. Näytä lisää