Sami, Samuli

Ulkomaat

Hillary Clinton löi Obaman rahankeruuennätyksen

Julkaistu:

Yhdysvaltain demokraattien presidenttiehdokkuutta tavoittelevan Clintonin laariin satoi kampanjan mukaan erityisesti pieniä lahjoituksia.
Hillary Clinton on kerännyt kampanjarahaa Yhdysvaltain presidenttikisaa varten jo 45 miljoonaa dollaria sen jälkeen kun hän ilmoittautui mukaan huhtikuussa. Euroissa summa on keskiviikon kurssilla noin 40,7 miljoonaa.

Kyseessä on ennätys joka pieksee presidentti Barack Obaman aiemman ennätyksen vuodelta 2011, kun Obama oli ilmoittanut tavoittelevansa jatkokautta. Obama keräsi tuolloin ensimmäisellä ”kvartaalilla” 42 miljoonaa dollaria.

Clintonin summa enteilee sitä, että vaalikampanjoista on jälleen tulossa ennätyskalliit Yhdysvalloissa.

Clintonin kampanja ei paljastanut lahjoittajien määrää, keskimääräistä lahjoitussummaa tai sitä, kuinka monta henkilöä on jo lahjoittanut sallitun enimmäissumman.

Kampanja kuitenkin kommentoi, että 91 prosenttia lahjoituksista oli suuruudeltaan sata dollaria tai alle. Tämä kertoo kampanjan mukaan siitä, että Clintonin takana ovat laajat kansalaispiirit ja niin sanotut ”ruohonjuuritason” äänestäjät.

Clinton on ensimmäinen vuoden 2016 vaalien pääehdokkaista, joka on kertonut tietoja varainkeruustaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      Poliisi julkisti uutta tietoa Turun tapauksesta – lisää kotietsintöjä Runosmäessä, epäiltyä ei ole päästy kuulemaan

    3. 3

      Tosi-tv-tähti Tia Kiuru avoimena blogissaan – vaihtoi avioliiton useampaan poikaystävään

    4. 4

      Poliisi epäilee: 21-vuotias nainen raiskattiin Torniossa – 26-vuotias mies otettu kiinni

    5. 5

      Katsojat hämmästyivät lauantai-illan lottolähetyksestä – sama Jokerin voittorivi näytettiin kahdesti

    6. 6

      Turun puukotuksesta epäilty makaa sairaalassa eristettynä ja vartioituna

    7. 7

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    8. 8

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    9. 9

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    10. 10

      Netflix kertoi lopettavansa suosikkisarjansa – pornosivusto lupautui tekemään seuraavan kauden

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    4. 4

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    5. 5

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    6. 6

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    7. 7

      Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

    8. 8

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    9. 9

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    10. 10

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    8. 8

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    9. 9

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    10. 10

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      Poliisi julkisti uutta tietoa Turun tapauksesta – lisää kotietsintöjä Runosmäessä, epäiltyä ei ole päästy kuulemaan

    3. 3

      Tosi-tv-tähti Tia Kiuru avoimena blogissaan – vaihtoi avioliiton useampaan poikaystävään

    4. 4

      Poliisi epäilee: 21-vuotias nainen raiskattiin Torniossa – 26-vuotias mies otettu kiinni

    5. 5

      Katsojat hämmästyivät lauantai-illan lottolähetyksestä – sama Jokerin voittorivi näytettiin kahdesti

    6. Näytä lisää