Alma

Ulkomaat

Valikko

Venäjä jatkaa vastapakotteita – huhuja uusista tuontikielloista

Julkaistu: , Päivitetty:

Venäjä
Venäjän presidentti Vladimir Putin sanoo, että Venäjä jatkaa länsimaisten elintarvikkeiden tuontikieltoa vuodella.
Presidentti Putin kertoi hallituksen kokouksessa, että hän on allekirjoittanut tarvittavat määräykset tuontikiellon jatkamiseksi. Venäjän odotettiin jatkavan elintarvikkeiden tuontikieltoa vain puolella vuodella. EU:n ulkoministerit hyväksyivät maanantaina Venäjän-vastaisten pakotteiden jatkamisen puolella vuodella.

Venäläisministerin mukaan Venäjä harkitsee myös uusia talouspakotteita länsimaisille tuotteille.

Venäjä määräsi vastapakotteet viime kesänä sen jälkeen, kun EU ja eräät länsimaat olivat määränneet Venäjälle erilaisia sanktioita Krimin miehityksen vuoksi. Tuontikieltoon joutui muun muassa erilaisia elintarvikkeita - myös Suomesta.

Vahvistettujen tuontikieltojen lisäksi Venäjän mediassa huhutaan uusista kielloista ja tiukennuksista laktoosittomiin maitotuotteisiin. Venäjän median mukaan maatalousministeriö on luovuttanut maan hallitukselle esityksen vastatoimista Euroopan unionin päätökselle jatkaa talouspakotteita tammikuuhun 2016.

Esityksen on spekuloitu lisäävän kiellettyjen tuontituotteiden listalle muun muassa leipomotuotteet, kalasäilykkeet ja kukkatuotteet. Kirjolohen poikasten tuontikiellon sen sijaan arvellaan poistuvan.

IS:n Suomen viranomaisilta keskiviikkona iltapäivällä saaman tiedon mukaan jonkinlainen esitys vastapakotteista on jo tehty. Esityksen sisältö on kuitenkin vielä pelkkää arvuuttelua, sillä mitään virallista ei ollut ilmoitettu.

Laktoosittomat terveystuotteiksi?

Erään huhun mukaan laktoosittomat maitotuotteet tulisi jatkossa rekisteröidä terveystuotteiksi. Laktoosittomat maitotuotteet olivat ensimmäisiä pakotelistalta poistettuja tuotteita.

Venäjän mediassa olleiden tietojen mukaan laktoosittomia tuotteita saisi tuoda Venäjälle vain sertifikaatilla, jonka saamiseksi olisi tehtävä ilmoitus tuotteista Venäjän kuluttajansuojavirastolle ja läpäistävä tarkastusprosessi. Taustalla arvellaan olevan venäläisten virkamiesten ja maidontuottajien väite, jonka mukaan laktoosittomien tuotteiden varjolla Venäjälle on ollut mahdollista tuoda myös kiellettyjä tuotteita.

Venäläisen RBK-kanavan mukaan Venäjän hallituksen varapuhemies Arkadi Dvorkovitsh oli maininnut laktoosittomien maitotuotteiden mahdollisesta luvanvaraisuudesta takahuoneessa Pietarin talousfoorumissa viime viikolla.

Tiukennukset laktoosittomien maitotuotteiden tuontiin olisivat huono uutinen Venäjän laktoosi-intolerantikoille.

Newsru.com-sivuston mukaan Venäjällä ei valmisteta käytännössä lainkaan laktoosittomia tuotteita, vaikka laktoosi-intoleranssia tavataan 16–18 prosentilla väestöstä. Ongelma koskee etenkin lapsia, sillä he kuluttavat eniten maitotuotteita. Joidenkin yhtiöiden kerrotaan avanneen tuotantolinjoja laktoosittomille tuotteille, mutta sulkeneen ne kannattamattomina kysynnän puutteen vuoksi.

Kirjolohen poikaset vielä kieltolistalla

Kalanpoikasten tuonnin helpotukset koskisivat kirjolohen ja ostereiden poikasia ja olisivat jatkoa viime vuoden elokuussa tehdyille lievennyksille merilohen ja taimenen poikasten kohdalla. Kirjolohi jäi tuolloin vielä kieltolistalle.

Leipomotuotteiden kiellolle antaa selkänojaa Venäjän oma leipomoala.

– Esitämme muun muassa leipomotuotteiden tuonnin kieltoa maahamme, koska meillä on erittäin vahva leipomoteollisuus, Venäjän maatalousministeri Aleksandr Tkatshjov ilmoitti Rossija24-kanavalla.
  • Venäjä

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies kuoli moottoripyörän ulosajossa Espoossa

    2. 2

      Rock-tähti Gregg Allman on kuollut

    3. 3

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    4. 4

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    5. 5

      Atte Jääskeläinen HS:lle: Yle voisi irtautua Julkisen sanan neuvostosta

    6. 6

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    7. 7

      Tässä on Loton oikea rivi – suuri summa 6+1 -tuloksesta

    8. 8

      Poliisi julkaisi turvakamerakuvat Manchesterin terroristista illalta, jolloin tappava isku tapahtui

    9. 9

      HS-gallup: Keskustan kannatus vajonnut lähes lähtökuoppaan – vihreiden suosio ennätyslukemiin

    10. 10

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    2. 2

      Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

    3. 3

      Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    4. 4

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    5. 5

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    6. 6

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    7. 7

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    8. 8

      Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

    9. 9

      Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

    10. 10

      Parisuhdebloggaaja Sami Minkkinen paljastaa yksityiskohtia uudesta rakkaastaan – kohuerolla karut seuraukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies kuoli moottoripyörän ulosajossa Espoossa

    2. 2

      Rock-tähti Gregg Allman on kuollut

    3. 3

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    4. 4

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    5. 5

      Atte Jääskeläinen HS:lle: Yle voisi irtautua Julkisen sanan neuvostosta

    6. Näytä lisää