Marko, Markus, Markku

Ulkomaat

Valikko

Malmön ammuskelun taustalla rikollisjengien välienselvittely? ”Meitä odottaa iso työ”

Tulitaistelu
Ruotsissa Malmössä käytiin yöllä raju laukaustenvaihto, jonka seurauksena poliisi otti kiinni 27 ihmistä.
Ruotsin Malmössä myöhään eilen illalla käydyssä tulitaistelussa oli kyse kahden rikollisjengin välienselvittelystä, kertoo sanomalehti Sydsvenskan.

Raju laukaustenvaihto käytiin kello 23 aikaan Rosengårdin kaupunginosassa. Tapahtumat saivat alkunsa, kun useat henkilöt alkoivat ampua kohti asuintaloa. Kerrostalon sisältä vastattiin laukauksiin.

Kukaan ei tiettävästi haavoittunut. Poliisi on ottanut kiinni 27 ihmistä, joita epäillään murhan yrityksestä ja aserikoksista.

– Meitä odottaa iso työ, kun kuulustelemme kaikkia kiinni otettuaj, Skånen poliisin edustaja Jimmy Modin sanoi lehdelle.

Kiinniotettujen joukossa on eri-ikäisiä ihmisiä, mutta suurin osa on syntynyt 1980- ja 1990-luvuilla. Heistä monet ovat poliisille tuttuja.

– Ensin kuulin neljä laukausta ja sitten heti perään neljä lisää. Tämä ei tunnu yhtään hyvältä, täällä ei ole turvallista, eräs kadun asukas kertoi Sydsvenskanille.

Poliisi ei halua arvioida tulitaistelun mahdollista syytä. Yön aikana alueella tehtiin etsintöjä useisiin asuntoihin sekä autoihin. Poliisi oli vaitonainen etsintöjen mahdollisista tuloksista sekä siitä, epäilläänkö tapauksen olevan yhteydessä toiseen ampumiseen samalla kadulla sunnuntai-iltana.

Sydsvenskanin mukaan sunnuntain ampumisen kohteena oli poliisin lähteenä toiminut mies, joka oli saanut tappouhkauksia. Kukaan ei haavoittunut välikohtauksessa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    2. 2

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    3. 3

      Miley Cyrusin pikkusiskon ulkonäkö muuttui merkittävästi vain parissa viikossa – uudet kuvat hämmentävät: ”Mitä hänelle tapahtui?”

    4. 4

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    5. 5

      Pornoelokuvafestivaali Helsingissä – ohjelmistossa myös suomalainen kulttiklassikko vuodelta 1971

    6. 6

      Trumpin muurihanke uhkaa sulkea Yhdysvallat loppuviikosta

    7. 7

      Samassa kerrostalossa taas tulipalo Espoon Viherlaaksossa – ”Tarkoituksella sytytetty”

    8. 8

      Elton John sairastui vakavasti kiertueella

    9. 9

      Le Peniltä yllättävä ilmoitus: luopuu Kansallisen rintaman puheenjohtajuudesta

    10. 10

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    2. 2

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    3. 3

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    4. 4

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    5. 5

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    6. 6

      Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

    7. 7

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    8. 8

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    9. 9

      Kuvat vain viikkoja ennen kuolemaa järkyttivät – 38-kiloiseksi kuihtunut snookerlegenda muistetaan myös hurjasta Suomen-vierailustaan

    10. 10

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    8. 8

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    9. 9

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    2. 2

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    3. 3

      Miley Cyrusin pikkusiskon ulkonäkö muuttui merkittävästi vain parissa viikossa – uudet kuvat hämmentävät: ”Mitä hänelle tapahtui?”

    4. 4

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    5. 5

      Pornoelokuvafestivaali Helsingissä – ohjelmistossa myös suomalainen kulttiklassikko vuodelta 1971

    6. Näytä lisää