Irma, Irmeli

Ulkomaat

Valikko

Tuoreet kuvat herättävät kysymyksiä: Mitä Putinin kasvoille tapahtui?

Asiantuntijat ovat jo pitkään epäilleet, että Venäjän presidentti Vladimir Putin turvautuu kauneuskirurgiaan.
Venäjän presidentti Vladimir Putin astui tv-kameroiden eteen torstaina, kun hän piti jokavuotisen kyselytuntinsa.

Tv-ruudussa ja tuoreissa valokuvissa Putinin, 62, kasvot näyttivät rypyttömiltä, ruskettuneilta ja aiempaa nuoremmilta. Samantien heräsivätkin spekulaatiot siitä, onko Putin mahdollisesti turvautunut kauneuskirurgian apuun. Asiasta kertoi muun muassa Daily Mail.

Edellisen kerran Putinin kasvot kiinnittivät huomiota maaliskuussa, kun presidentti oli poissa julkisuudesta kymmenen päivää. Kun Putin palasi takaisin median eteen, hänen kasvonsa näyttivät huomattavan turvonneilta. Tuolloin Putinin avustajat kielsivät huhut, että presidentti olisi sairastunut tai käynyt leikkauksessa.

Putinin silinneet posket herättivät huomiota myös muun muassa vuonna 2011, jolloin Yhtenäinen Venäjä -puolueen syyskuisessa kokouksessa median eteen asteli lyhyessä ajassa muuttunut pääministeri. Tilaisuudessa Putin julistettiin presidenttiehdokkaaksi. Vallan kahvaan pyrkivän Putinin otsa oli muuttunut huomattavan sileäksi, silmänaluset rypyttömiksi ja posket korkeiksi.

Tuolloin monet aasiantuntijat epäilivät, että Putin oli saattanut turvautua plastiikkakirurgiaan. Daily Mailille puhuneet kauneuskirurgit sanoivat, että botox-pistokset, kasvojenkohotus, poskien täytteet, kulmakarvojen kohotus ja silmäpussien poisto olivat mahdollisesti olleet apuna nuorekkaiden kasvojen säilytyksessä. Putinin avustajat kiistivät asian.

Katso itse oheisista kuvista, miten Putin on muuttunut vuosien varrella.

Oheinen video on kuvattu torstaina Putinin kyselytunnilta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Entisen teini-idolin haastattelu aamu-tv:ssä meni täysin pieleen – katsojat kiemurtelivat kotisohvilla: ”Uskomattoman kiusallista”

  2. 2

    Kai marssi aamulla olohuonee­seen ja yllättyi: ”Kuin haulikolla ammuttu tämä meidän torppa”

  3. 3

    Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

  4. 4

    Saamahousut ja 5 muuta alusvaatetta, joista naiset vaikenevat

  5. 5

    Trumpin ex-neuvonantaja valmis todistamaan syytesuojaa vastaan – ”Flynnillä on todellakin tarina kerrottavanaan”

  6. 6

    Henri Kontinen teki suomalaista urheiluhistoriaa – nousee tenniksessä maailmanlistan ykköseksi!

  7. 7

    Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

  8. 8

    7-vuotias Senni pelasti 2-vuotiaan Hilla-siskon tukehtumiselta: ”Hillan kasvot olivat jo ihan harmaat”

  9. 9

    Tuomas Enbuske kohtasi Au pair -Vanessan suorassa lähetyksessä: ”Ei aavistustakaan kuka hän on”

  10. 10

    20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

  2. 2

    ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

  3. 3

    Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

  4. 4

    Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

  5. 5

    Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

  6. 6

    Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

  7. 7

    Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

  8. 8

    Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

  9. 9

    20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

  10. 10

    Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  5. 5

    Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

  6. 6

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  7. 7

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  8. 8

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  9. 9

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  10. 10

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Entisen teini-idolin haastattelu aamu-tv:ssä meni täysin pieleen – katsojat kiemurtelivat kotisohvilla: ”Uskomattoman kiusallista”

  2. 2

    Kai marssi aamulla olohuonee­seen ja yllättyi: ”Kuin haulikolla ammuttu tämä meidän torppa”

  3. 3

    Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

  4. 4

    Saamahousut ja 5 muuta alusvaatetta, joista naiset vaikenevat

  5. 5

    Trumpin ex-neuvonantaja valmis todistamaan syytesuojaa vastaan – ”Flynnillä on todellakin tarina kerrottavanaan”

  6. Näytä lisää