Kullervo

Ulkomaat

Lähes 150 kuollut yliopistohyökkäyksessä Keniassa - ”tämä on todella surullinen päivä”

Julkaistu: , Päivitetty:

Lähes 150 ihmistä kuoli torstaina Keniassa, kun terroristijärjestö al-Shabaabin naamioidut asemiehet iskivät yliopistoon. Lisäksi noin 80 ihmistä haavoittui iskussa.
Kranaatein ja tuliasein varustautuneet asemiehet hyökkäsivät yliopiston kampukselle opiskelijoiden vielä nukkuessa. Silminnäkijöiden mukaan asemiehet ampuivat yliopiston porteilla olleet vartijat ja rynnäköivät yliopistoalueelle.

Poliisin mukaan miehet ampuivat yliopistorakennuksessa silmittömästi ympärilleen kiinnittämättä huomiota keihin osuivat. Ammuttuaan kymmeniä opiskelijoita kuoliaaksi hyökkääjät päästivät muslimit vapaiksi ja vangitsivat muut.

– Olimme nukkumassa, kun kuulimme voimakkaan räjähdyksen, jonka jälkeen tuli laukauksia. Kaikki rupesivat juoksemaan turvaan, opiskelija Japhet Mwala sanoi AFP:lle.

– Oli myös niitä, jotka eivät pystyneet lähtemään asuntolasta, jonne asemiehet tulivat ja alkoivat ampumaan. Olen onnekas, kun olen elossa, sillä hyppäsin aidan läpi muiden opiskelijoiden kanssa, Mwala jatkoi.

Kenian armeijan joukot lopettivat panttivankidraaman hyökkäämällä juuri ennen pimeän laskeutumista opiskelija-asuntoon, johon terroristit olivat linnoittautuneet. Hallituksen katastrofivirasto julisti tilanteen päättyneeksi 16 tuntia sen alkamisen jälkeen. Viraston mukaan kaikki neljä hyökkääjää oli tapettu.

Armeija jatkoi tämän jälkeen vielä kampuksen tutkimista siltä varalta, että alueella olisi vielä lisää asemiehiä.

Garissan yliopistokaupunki sijaitsee Kenian koillisosassa. Al-Shabaab on tehnyt kaupunkiin iskuja aiemminkin. CNN:n mukaan kampuksella opiskeli noin 800 opiskelijaa.

Al-Shabaab oli syyllinen myös toissavuotiseen ostoskeskusiskuun Nairobissa. Silloin terroristit tappoivat ainakin 67 ihmistä nelipäiväisen operaation aikana.

”Jumalan siunausta”

Kenian sisäministeri Joseph Nkaissery luonnehti päivää synkäksi.

– Tämä on todella surullinen päivä Kenialle. On äärimmäisen valitettavaa, että terroristit kykenivät tappamaan hyviä, nuoria kansalaisia. Menetimme 147 henkeä. Haluan lähettää osanottoni menehtyneiden perheille ja niille, jotka menettivät rakkaitaan. Haavoittuneille toivon pikaista paranemista. Jumalan siunausta, Kenian sisäministeri Nkaissery sanoi.

Monet eri tahot ovat ehtineet tuomita iskun. Esimerkiksi YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon vaati syyllisiä välittömästi oikeuden eteen. Myös Yhdysvallat tuomitsi iskun.

Yliopistohyökkäys oli Kenian pahin terrori-isku sitten vuoden 1998, jolloin terroristiverkosto al-Qaidan pommi-iskussa Yhdysvaltain Nairobin-suurlähetystöön kuoli 213 ihmistä.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

  2. 2

    Nuorukainen loukkaantui vakavasti – jäi asfalttijyrän alle Nurmijärvellä

  3. 3

    Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

  4. 4

    Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

  5. 5

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  6. 6

    Suomalaisartistien luottokitaristi kertoo, millaista on työskennellä tähtien kanssa – eräs laulaja kyvyiltään poikkeuksellinen: ”Jotain uskomatonta”

  7. 7

    Sini Ariell julkaisi pysäyttävän kuvan – äärimmäisen vaikea raskaus riudutti pin up -kaunottaren: paino nousi vain alle 5 kiloa

  8. 8

    Sankarivahtimestari taltutti kirkkoampujan Nashvillessä – ”Hän on henkilö, joka pysäytti tämän hulluuden”

  9. 9

    Jari Sillanpään kohtalotoverit kertovat kivuliaasta sairaudesta – ”Olen pelännyt, että kuolen tähän”

  10. 10

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  2. 2

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  3. 3

    Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

  4. 4

    Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

  5. 5

    Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

  6. 6

    Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

  7. 7

    Kulkukoiralauma yllätti turistin Kreikassa: Soitti hädissään perheelleen – löytyi seuraavana aamuna raadeltuna

  8. 8

    15-vuotiaana yksin laivalla New Yorkiin lähtenyt Irja, 83, ei aio palata enää koskaan Suomeen: ”Siitä on tullut liian moderni”

  9. 9

    Trump suuttui NBA:n tähtipelaajalle, epäsi Valkoisen talon kutsun koko joukkueelta – seuralta viileä kuitti presidentille

  10. 10

    Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  4. 4

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  5. 5

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  6. 6

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  7. 7

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  8. 8

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  9. 9

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  10. 10

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

  2. 2

    Nuorukainen loukkaantui vakavasti – jäi asfalttijyrän alle Nurmijärvellä

  3. 3

    Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

  4. 4

    Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

  5. 5

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  6. Näytä lisää