Perttu

Ulkomaat

Järjestöt: Syyrian sisällissodan uhrien auttaminen ”poikkeuksellisen vaikeaa”

Julkaistu:

Syyrian sota
Syyrian sodassa hätää kärsii jopa 5,6 miljoonaa lasta.
Raa’an sisällissodan uhrien auttaminen on muuttunut avustustyöntekijöiden mukaan poikkeuksellisen vaikeaksi Syyriassa. 21 ihmisoikeus- ja humanitaarisen avun järjestöä julkaisivat loppuviikosta raporttinsa Failing Syria, jossa ne jakavat sisällissodan katastrofin pala palalta numeroiksi.

Raportin nimen voisi vapaasti kääntää suomeksi esimerkiksi ”Syyriaa pettämässä” tai ”epäonnistumassa Syyriassa”. Järjestöt ilmaisevat siinä kuinka epätoivoiseksi niiden toiminta on valtavan kärsimyksen keskellä käynyt. Muun muassa Lääkärit ilman rajoja -järjestö valittaa, että sen työntekijöitä vainoavat maassa sekä Syyrian hallinto että äärijärjestö Isis.

– Vertailun vuoksi työ Somaliassa ja Afganistanissa näyttää (Syyrian rinnalla) yksinkertaiselta. Syyrian tilanteen monimutkaisuus ja vaarallisuus ovat aivan omalla tasollaan, kuvaili järjestöön liittyvän humanitaarisen avun ajatushautomon edustaja Jean-Herve Bradol AFP:lle.

Myös ongelmien kokoluokka on lähes ennennäkemätön. Avustusjärjestöt arvioivat, että lähes Suomen asukasmäärän verran syyrialaisia, 4,8 miljoonaa, asuu alueilla, joille on vaikea päästä. Tilanne muuttuu koko ajan vain huonommaksi. Määrä on lähes kaksinkertaistunut viime vuodesta.

Syyrian konfliktin lasketaan alkaneen tasan neljä vuotta sitten eikä sille näy loppua. Sodassa on kuollut neljän vuoden aikana jo 220 000 ihmistä. Heistä kolmasosa on saanut surmansa viimeisen vuoden aikana.

Lapset erityisen haavoittuvia

Erityisen surulliseksi tilanteen tekee se, että Syyrian sodassa hätää kärsii jopa 5,6 miljoonaa lasta. Lukumäärä on lisääntynyt vuodessa hälyttävästi 31 prosentilla. Ne, jotka eivät ole kuolemanvaarassa, ovat vaarassa menettää tulevaisuutensa jo ennen kuin elämä on päässyt kunnolla alkuun.

– Ympäri Syyriaa lapset ovat menettäneet mahdollisuutensa käydä koulua, koska me emme pääse sitä järjestämään, koska koulut on tuhottu ja koska vanhempia pelottaa liikaa lähettää lapsensa kouluun sen pelossa, että kouluun hyökätään, kommentoi Pelastakaa lasten aluejohtaja Roger Hearn raportin tiedotteen mukaan.

Ongelmien kasvaessa niiden korjaamiseen tarvittava rahoitus on vähentynyt. Syyrian naapurimaat puolestaan kamppailevat yhä kasvavan pakolaisongelman kanssa.

Järjestöjen mukaan YK:n jäsenvaltiot ja turvallisuusneuvosto ovat epäonnistuneet Syyriassa täydellisesti.

– Turvallisuusneuvoston sanat kumisevat tyhjää. Viime vuonna nähtiin vain vähän konkreettisia toimia konfliktin osapuolilta ja vaikutusvaltaisten valtioiden hallituksilta. Kuinka paljon tyhjät ja noudattamatta jätetyt päätökset auttavat sitä syyrialaisäitiä, jonka koti on pommitettu ja lapset nääntyvät nälkään, kysyi Oxfamin Syyria-operaation johtaja Andy Baker.

  • Syyrian sota

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

    2. 2

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    3. 3

      Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

    4. 4

      Norjassa pohditaan, onko Johaugin tuomio ”kateellisten ruotsalaisten ja suomalaisten” syytä – Jauhojärveltä viiltävä vastaus

    5. 5

      Tällä punttisalilla Turun terroristiepäilty harjoitteli: ”Ei erottunut mitenkään joukosta”

    6. 6

      Saksalaislehti julkaisi hätkähdyttävän Trump-kannen – ele ankarasti kielletty kotimaassa

    7. 7

      Kommentti: Lukion ensimmäisen viikon kulut 860 euroa – onko koulutus enää kaikille mahdollista?

    8. 8

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    9. 9

      Kaikkien aikojen ökypidot? Venäläinen oligarkki nai mallin – tältä näyttivät hääkuvat

    10. 10

      Lentofarssi Samokseen jatkuu: kaksi päivää hukattu, lomailijoita hotelleissa Lahdessa ja Salossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    2. 2

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    3. 3

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    4. 4

      Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

    5. 5

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    6. 6

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    7. 7

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    8. 8

      190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

    9. 9

      Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

    10. 10

      Latinokaunotar Jennifer Lopezin, 48, kimaltava esiintymisasu lumoaa – kerää ylistystä: ”Täydellinen vartalo”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

    2. 2

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    3. 3

      Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

    4. 4

      Norjassa pohditaan, onko Johaugin tuomio ”kateellisten ruotsalaisten ja suomalaisten” syytä – Jauhojärveltä viiltävä vastaus

    5. 5

      Tällä punttisalilla Turun terroristiepäilty harjoitteli: ”Ei erottunut mitenkään joukosta”

    6. Näytä lisää