Merja

Ulkomaat

Valikko

Hintavassa ravintolassa levisi kurja tuliainen – kolmelle tuhkarokkotartunta Las Vegasissa

Las Vegasissa on tällä viikolla ilmennyt tuhkarokkotapauksia.
Taudin leviämispaikka oli merellinen ravintola, jonka hintatason kuvaillaan olleen kalliimmasta päästä. Ravintola sijaitsee MGM:n hotelli-kasinon yhteydessä.

Tartunnan saaneista kaksi oli ravintolan työntekijöitä ja yksi asiakas. Tautia levitti ilmeisesti työntekijä, joka oli saanut viruksen pieneltä lapselta, jota ei vielä ollut ehditty rokottaa. Kukaan sairastuneista ei ole joutunut sairaalaan.

Clarkin piirikunnassa on tänä vuonna todettu yhteensä yhdeksän tuhkarokkotapausta. Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta neljään vuoteen, kun tautia on todettu Etelä-Nevadan alueella.

Koko Yhdysvalloissa tuhkarokkotapauksia oli helmikuun 20. päivään mennessä tilastoitu 154 kappaletta. Viime vuonna tilastoitiin 644 tautitapausta, mikä on suurin lukema 2000-luvun aikana.

Terveysviranomaisten mukaan tuhkarokko saatiin muutamia vuosia sitten jo hävitettyä Yhdysvalloista, mutta nyt uusi epidemia nostaa selvästi päätään.

Las Vegasin tapausten ei kuitenkaan uskota liittyvän aiemmin Disneylandissa havaittuihin tartuntoihin.

Tuhkarokko on ollut tällä viikolla otsikoissa myös Euroopassa, kun puolitoistavuotiaan pojan uutisoitiin noin viikko sitten kuolleen tautiin Berliinissä.

Lähteet: Reuters, CNN
Näitä luetaan!
  1. 1

    Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

  2. 2

    Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

  3. 3

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  4. 4

    AFP: 30 kiloa lähti, jalka kuhisi matoja – Nepalissa kadonnut trekkaaja löytyi hengissä 47 päivän jälkeen

  5. 5

    Salama osui meteorologiin kesken lähetyksen – karmiva onnettomuus tallentui videolle

  6. 6

    Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

  7. 7

    Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

  8. 8

    Helsinkiin viritelty keihäänheiton Timanttiliigan kisa torpattiin – Hjallis Harkimo: ”En kerta kaikkiaan tajua”

  9. 9

    Hymynkare, pistoolin piipun suunta... Nämä seikat viittaavat siihen, että juhlarahan teloituskuva lavastettiin

  10. 10

    Maratoonari vilautti tietämättään – nettihitiksi nousseen kuvan naiselta yllättävä paljastus

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  2. 2

    Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

  3. 3

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  4. 4

    Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

  5. 5

    Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

  6. 6

    Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

  7. 7

    Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

  8. 8

    Järkyttävä perhesurma hiljensi Hirvensalmen: kuolleen pojan lakkiaisia juhlittiin viime vuonna

  9. 9

    Brittilehti paljastaa: Todellinen syy, miksi herttuatar Catherine ei koskaan ratsasta hevosella, vaikka muut kuninkaalliset ratsastavat

  10. 10

    Suomi-sateliitin kuvat paljastivat hätkähdyttävän muutoksen Intiasta – vertaa kuvia vuosilta 2012 ja 2016

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  3. 3

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  4. 4

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

  2. 2

    Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

  3. 3

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  4. 4

    AFP: 30 kiloa lähti, jalka kuhisi matoja – Nepalissa kadonnut trekkaaja löytyi hengissä 47 päivän jälkeen

  5. 5

    Salama osui meteorologiin kesken lähetyksen – karmiva onnettomuus tallentui videolle

  6. Näytä lisää