Kullervo

Ulkomaat

Maanpetoksesta epäilty venäläisäiti pääseekin tutkintavankeudesta

Julkaistu:

Venäjä Vjazmassa asuva 37-vuotias suurperheen äiti Svetlana Davidova pidätettiin tammikuussa maanpetoksesta.
Davidovan uskotaan soittaneen Ukrainan Moskovan suurlähetystöön viime keväänä ja kertoneen, että hänen kotinsa läheisyydessä sijaitseva tukikohta olisi tyhjentynyt. Davidovan epäillään varoittaneen siitä, että sotilaat aiottaisiin mahdollisesti lähettää Ukrainaan.

Yhdeksän kuukautta tämän jälkeen Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n mies saapui pidättämään äitiyslomalla olleen Davidovan.

– He eivät pyytäneet lupaa, he vain hyökkäsivät kimppuuni ja kiiruhtivat asuntoon huutaen ”Hiljaa!”, Davidovan aviomies Anatoli Gorlov kertoi uutistoimisto Reutersille.

– Siviilivaatteisiin pukeutunut mies kertoi olevansa FSB:n tutkija. Hän kysyi Svetalta ”Oletko sinä Davidova? Viemme sinut mukanamme nyt heti!”

Davidovan tapaus on nostattanut kohua Venäjällä. Hänellä on seitsemän lasta, joista nuorin oli pidätyksen aikaan vain kahden ja puolen kuukauden ikäinen ja vielä rintaruokinnassa.

Davidovaa pidettiin tutkintavankeudessa moskovalaisessa Lefortonin vankilassa, mutta hänen asianajajansa kertoi tänään, että venäjän viranomaiset suostuvat vapauttamaan hänet odottamaan oikeuskäsittelyä. Jos Davidova tuomitaan oikeudessa, odottaa häntä jopa 12-20 vuoden vankeus.

Davidovan oikeuskäsittelylle ei ole asetettu vielä päivämäärää.

– Hän varmaan ajatteli, että soittamalla Ukrainan suurlähetystöön, vähemmän ihmisiä kuolisi, Gorlov sanoi.

– Tiedän, että hänen tarkoituksensa ei ollut satuttaa ketään.

Jopa 50 000 venäläistä on jo allekirjoittanut Venäjän presidentti Vladimir Putinille suunnatun avoimen kirjeen, jossa he ilmaisevat huolensa Davidovan ja tämän perheen puolesta.

Kirjeessä vedotaan Putiniin, jotta Davidova saisi mahdollisimman avoimen ja lainmukaisen tutkinnan ja mahdollisen oikeudenkäynnin. Allekirjoittaneiden joukossa on useita tunnettuja venäläisiä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    2. 2

      Nuorukainen loukkaantui vakavasti – jäi asfalttijyrän alle Nurmijärvellä

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

    4. 4

      Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

    5. 5

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    6. 6

      Suomalaisartistien luottokitaristi kertoo, millaista on työskennellä tähtien kanssa – eräs laulaja kyvyiltään poikkeuksellinen: ”Jotain uskomatonta”

    7. 7

      Sankarivahtimestari taltutti kirkkoampujan Nashvillessä – ”Hän on henkilö, joka pysäytti tämän hulluuden”

    8. 8

      Sini Ariell julkaisi pysäyttävän kuvan – äärimmäisen vaikea raskaus riudutti pin up -kaunottaren: paino nousi vain alle 5 kiloa

    9. 9

      Jari Sillanpään kohtalotoverit kertovat kivuliaasta sairaudesta – ”Olen pelännyt, että kuolen tähän”

    10. 10

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    2. 2

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    3. 3

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    4. 4

      Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

    5. 5

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    6. 6

      Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

    7. 7

      Kulkukoiralauma yllätti turistin Kreikassa: Soitti hädissään perheelleen – löytyi seuraavana aamuna raadeltuna

    8. 8

      15-vuotiaana yksin laivalla New Yorkiin lähtenyt Irja, 83, ei aio palata enää koskaan Suomeen: ”Siitä on tullut liian moderni”

    9. 9

      Trump suuttui NBA:n tähtipelaajalle, epäsi Valkoisen talon kutsun koko joukkueelta – seuralta viileä kuitti presidentille

    10. 10

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    6. 6

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    9. 9

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    10. 10

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    2. 2

      Nuorukainen loukkaantui vakavasti – jäi asfalttijyrän alle Nurmijärvellä

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

    4. 4

      Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

    5. 5

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    6. Näytä lisää