Miia, Mira, Mirva

Ulkomaat

Valikko

Ilmaista sähköä ja joulubonukset takaisin - Nämä 10 asiaa Syriza aikoo muuttaa Kreikassa

IS listasi lupauksia, joita Kreikan vaalien voittajaksi veikattu vasemmistopuolue Syriza on tehnyt äänestäjilleen.
Puolue julkisti syyskuussa 2014 Thessaloniki-ohjelman nimellä kulkevan paperin, johon on koottu uudistuksia ja muutoksia joita puheenjohtaja Alexis Tsipras aikoo toteuttaa pääministeriksi päästessään.

Puolueen mukana lähtökohtana on inhimillisyyden palauttaminen ja ulkomaisten lainoittajien ikeestä pääseminen. Arvostelijat pitävät ohjelmaa epärealistisena, ja pelkäävät talouskurista luopumisen syöksevän Kreikan kaaokseen.

1. Kreikan velkojen osittainen pyyhkiminen

Kreikalla on velkaa noin 320 miljardia euroa, josta 220 miljardia on euromaiden ja Kansainvälisen valuuttarahaston pitkäaikaisia tukiluottoja. Syriza tavoittelee velkojen uudelleenjärjestelyä ja osittaista anteeksiantoa sekä Kreikassa että muissa kriisimaissa.

– Näin tehtiin Saksassa vuonna 1953, joten niin voi tehdä myös Kreikassa ja Etelä-Euroopassa, puolue perustelee.

2. Irti Vapaus- ja kasvusopimuksesta

Euromaat ovat sopimuksella sitoutuneet pitämään budjettinsa tulot ja menot tasapainossa. Syrizan tavoite on ”vapauttaa julkiset investoinnit vakaus- ja kasvusopimuksen rajoituksista”.

3. Ilmainen sähkö sadoilletuhansille

Syriza aikoo tarjota ilmaisen kotitaloussähkön 300 000 köyhyysrajan alapuolella elävälle taloudelle. Ilmainen sähkö rajattaisiin 300 kWh/perhe kuukaudessa.

4. Ilmaista ruokaa köyhille

Suunnitelmaan kuuluu ateriatukiohjelma, jonka piirissä olisi 300 000 tulotonta perhettä. Ruoan jakaminen tapahtuisi yhteistyössä paikallisten viranomaisten, kirkon ja kansalaisjärjestöjen kanssa.

5. Lisää asuntoja ja tukea vuokranmaksuun

Asuntotakuuohjelman tavoitteena on hankkia kymmeniätuhansia asuntoja kreikkalaisille vuokratuen avulla. Tuen suuruudeksi on suunniteltu kolmea euroa asuinneliötä kohden.

6. Ilmainen terveydenhuolto työttömille

Puolue aikoo tarjota ilmaisen terveydenhuollon ja lääkkeet työttömille, joilla ei ole sairausvakuutusta.

7. Joulubonukset takaisin

Kreikan julkisen sektorin työntekijät joutuivat luopumaan joulubonuksistaan osana hätälainojen ehdoiksi asetettuja leikkaustoimia. Syriza lupaa palauttaa bonuksen yli 1,2 miljoonalle kreikkalaiselle eläkeläiselle.

8. Rikkaille enemmän veroja

Syriza aikoo ensi töikseen poistaa nykyisin käytössä olevan yhtenäisen varallisuusveron ja korvata sen suuromaisuuden verottamisella. Veronkiertoon aiotaan puuttua entistä ankarammin.

9. Lisää työpaikkoja

Suunnitelmaan kuuluu Kreikan julkisen sektorin viime vuosina vähentyneiden työpaikkojen osittainen palauttaminen. Töitä halutaan järjestää sadoilletuhansille nuorille ja pitkäaikaistyöttömälle. Syriza haluaa myös vähentää vuokratyövoiman käyttöä ja lomautuksia.

10. Minimipalkkaan korotus

Syriza aikoo korottaa kreikkalaisten nykyisen minimipalkan alle 600 eurosta noin 750 euroon.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    2. 2

      Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

    3. 3

      Kadunvaltaus käynnissä Tampereella – poliisi: ”Suosittelemme, ettei sinne tarvitsisi ehdoin tahdoin tulla”

    4. 4

      F1-legenda ylisti Bottasta: ”Hänen ajamisensa oli täydellistä”

    5. 5

      Kuvat: Helsingin keskustassa valtava määrä ihmisiä – ”Mantan lakitukseen tuli viime hetkellä useita tuhansia juhlijoita”

    6. 6

      Valtteri Bottas ajoi upeaan voittoon Venäjän GP:ssä – myös Räikkönen palkintopallille!

    7. 7

      Tuleva ministeri lyttäsi kauppojen omat merkit – Elintarvikeala hiiltyi: Pirkat ja Rainbow't eivät ole markkinahäirikköjä!

    8. 8

      Neuvokkaat nuoret seurasivat kengänjälkiä ja pitivät varasta paikallaan – poliisilla helppo työ napata epäilty

    9. 9

      Matti Nykänen sanoo suorat sanat vankila-ajoistaan: ”Se oli kuin loistohotelli”

    10. 10

      Kisainsinööriltä hurja voitonhuuto, Valtteri Bottas reagoi ensimmäiseen voittoonsa voimasanalla – ”Oli se sen arvoista!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    2. 2

      Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

    3. 3

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    4. 4

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    5. 5

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    6. 6

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    7. 7

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    8. 8

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    9. 9

      Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

    10. 10

      Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    2. 2

      Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

    3. 3

      Kadunvaltaus käynnissä Tampereella – poliisi: ”Suosittelemme, ettei sinne tarvitsisi ehdoin tahdoin tulla”

    4. 4

      F1-legenda ylisti Bottasta: ”Hänen ajamisensa oli täydellistä”

    5. 5

      Kuvat: Helsingin keskustassa valtava määrä ihmisiä – ”Mantan lakitukseen tuli viime hetkellä useita tuhansia juhlijoita”

    6. Näytä lisää