Teijo

Ulkomaat

Valikko

Liettualaisille tehtiin sotaopas - toimi näin, jos maa miehitetään

Liettuan puolustusministeriö on julkaissut oppaan kansalaisille. Liettualaisille neuvotaan, mitä pitää tehdä, jos maahan hyökätään.
Liettuassa julkaistusta ohjekirjasta kertoo uutistoimisto Reuters. Uutisen mukaan Liettuassa on huolestuttu Venäjän toimista Ukrainan tapahtumien valossa. Kansalaisten sotamanuaalissa ei kuitenkaan osoiteta sormella suoraan mitään yksittäistä maata.

Ohjeet ovat yleispäteviä, tulipa kadulla kuuluva tulitus mistä suunnasta hyvänsä.

– Pysy rauhallisena, älä mene paniikkiin, ajattele selkeästi, ohjeistus kuuluu.

Ohjeiden mukaan miehityksen sattuessa liettualaisten olisi ryhdyttävä passiiviseen vastarintaan. Kyseeseen tulisivat Reutersin mukaan mielenosoituksen ja lakot. Työpaikoilla suositellaan töiden tekemistä mahdollisimman huonosti.

Opasta jaetaan kirjastoihin. Sitä saa myös Liettuan armeijan tapahtumissa.

Manuaalissa annetaan myös someohjeita. Miehitetyssä maassa kansalaisten tulisi organisoitua Twitterissä ja Facebookissa. Kyberhyökkäyksiä miehittäjää vastaan suositellaan.

Liettua on Naton jäsenmaa, ja sotilasliitto on sijoittanut maahan hävittäjiä. Baltian maissa olevat Naton maajoukot ovat pienet, mutta Nato on kasvattanut hieman niiden kokoa Ukrainan kriisin alkamisen jälkeen.

Tällä viikolla Venäjä puolestaan ilmoitti, että se varustaa joukkojaan erityisesti Krimillä, arktisella alueella ja Kaliningradissa, joka sijaitsee Liettuan ja Puolan välissä. Myös Puola on Naton jäsen. Venäjä järjesti viime vuonna Kaliningradin alueella isot sotaharjoitukset.

Liettuan armeija on lisännyt rekrytointeja Ukrainan kriisin alkamisen jälkeen. Maan hallitus on myös suunnitellut, että tulevaisuudessa rakennusmääräyksissä pitäisi ottaa huomioon väestönsuojien rakentaminen.
  • Liettua
  • Venäjä
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

  2. 2

    Mauri Pekkarinen närkästyi vahvojen limuviinojen tulosta kauppoihin: ”En tule kuuna päivänä hyväksymään”

  3. 3

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  4. 4

    Lotta Näkyvä julkaisi poikkeuksellisen rohkean vappukuvan – kiusoittelee niukassa uimapuvussa: ”Housut eivät ole välttämättömät”

  5. 5

    19-vuotias opiskelija tienaa tuhansia euroja deittailemalla vanhempia miehiä – tarjoaa seuraansa nettisivustolla: ”Nautin esillä olosta”

  6. 6

    Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

  7. 7

    Kerrostalon parvekkeella syttyi tulipalo Helsingissä – savusukeltajat pelastivat loukkaantuneet asukkaat

  8. 8

    Kaisa Mäkäräinen julkaisi kuvia rantalomaltaan – sukelteli haiden kanssa

  9. 9

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  10. 10

    Suomalaisnainen kuvasi kummallisen vessan Madridissa: Miten tänne pääsee?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  4. 4

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  5. 5

    Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

  6. 6

    Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

  7. 7

    Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

  8. 8

    Hyvän mielen lappu porraskäytävässä nosti taloyhtiön tunnelmaa: näyttelijä ilmoitti 90-vuotisjuhlistaan – ”voi kuulua meteliä”

  9. 9

    Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

  10. 10

    Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  3. 3

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  4. 4

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  5. 5

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  6. 6

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  7. 7

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  8. 8

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  9. 9

    Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

  10. 10

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

  2. 2

    Mauri Pekkarinen närkästyi vahvojen limuviinojen tulosta kauppoihin: ”En tule kuuna päivänä hyväksymään”

  3. 3

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  4. 4

    Lotta Näkyvä julkaisi poikkeuksellisen rohkean vappukuvan – kiusoittelee niukassa uimapuvussa: ”Housut eivät ole välttämättömät”

  5. 5

    19-vuotias opiskelija tienaa tuhansia euroja deittailemalla vanhempia miehiä – tarjoaa seuraansa nettisivustolla: ”Nautin esillä olosta”

  6. Näytä lisää