Petri, Pekka, Petra

Ulkomaat

Valikko

Terrorijahti jatkuu Ranskassa - yhdeksän pidätystä tehty

Julkaistu:

Satiirilehti Charlie Hebdo kertoi torstaina vastaavansa lehden toimitukseen tehtyyn terrori-iskuun julkaisemalla lehdestä miljoonapainoksen ensi viikolla.
Tavallisessa aikataulussa ilmestyvä painos on kymmenkertainen verrattuna normaaliin.

Iskusta epäiltyjen veljesten jäljitys jatkui pitkin päivää, ja illalla ranskalaismediat kertoivat poliisin paikallistaneen miehet Crepy-en-Valois'n pikkukaupunkiin maan koillisosassa. Epäiltyjen pakoauto löytyi aiemmin Villers-Cotterets'n kaupungista ja lähistöllä sijaitsevan huoltoaseman työntekijä tunnisti epäillyt huoltoaseman ryöstäjiksi.

BBC:n mukaan poliisi oli torstaihin mennessä pidättänyt yhdeksän ihmistä, joita epäillään yhteydestä iskuun.

Terrori-iskun uhreja muistettiin niin Ranskassa kuin ulkomaillakin. Esimerkiksi Brysselissä EU:n parlamentin jäsenet pitivät hiljaisen hetken, ja unionin liput liehuivat puolitangossa.

Ranska puolestaan hiljentyi kokonaan hetkeksi muistamaan uhreja. Muistohetkiä järjestettiin muun muassa Notre Damen luona. STT:n Pariisissa olevan toimittajan mukaan Tasavallanaukiolle kokoontui jälleen illalla tuhansia ihmisiä vaatimaan sananvapautta.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

  2. 2

    Miss Gay Finland 2017 on pyhäkoulunopettaja Noora Kalpio, 24

  3. 3

    Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

  4. 4

    Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

  5. 5

    AFP: Pohjois-Korealta harvinainen julkilausuma YK:n turvallisuusneuvostossa – ”Olisi kohtalokas virhearviointi...”

  6. 6

    Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

  7. 7

    Nyt puhuu Lontoon terrori-iskun sankaripoliisi – taisteli kolmea veitsimiestä vastaan vastaan pelkällä pampulla

  8. 8

    Oletko mennyt liian pitkälle? 9 merkkiä, jotka kertovat henkisestä pettämisestä

  9. 9

    Vakavasti palanut Juhani Palmu herätettiin nukutuksesta – yhdeksän varvasta amputoitu

  10. 10

    AL: Poliisiauto varastettiin aseella uhaten Pirkkalassa – poliisit ampuivat omaa autoaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  2. 2

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  3. 3

    17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

  4. 4

    Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

  5. 5

    Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

  6. 6

    ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

  7. 7

    Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

  8. 8

    Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

  9. 9

    Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

  10. 10

    ”Legioonalainen Peters” on poissa: Kyösti Pietiläisen uskomaton elämä – merimiehestä palkkasoturiksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  5. 5

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  6. 6

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  7. 7

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  8. 8

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  9. 9

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  10. 10

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

  2. 2

    Miss Gay Finland 2017 on pyhäkoulunopettaja Noora Kalpio, 24

  3. 3

    Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

  4. 4

    Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

  5. 5

    AFP: Pohjois-Korealta harvinainen julkilausuma YK:n turvallisuusneuvostossa – ”Olisi kohtalokas virhearviointi...”

  6. Näytä lisää