Tiina, Kirsi, Krista

Ulkomaat

Valikko

Vuoden 1998 ruplakriisi oli vaarallinen jopa maailmantaloudelle

Julkaistu:

Syksyllä 1998 Venäjällä elettiin paniikin aikaa: talous oli luhistua, ja liittovaltio ajautui maksukyvyttömyyteen.

Tapahtumat alkoivat vyöryä, kun Aasiaan iski talouskriisi edellisenä vuonna. Raakaöljyn ja metallien hinnat laskivat kysynnän hiivuttua. Raaka-aineiden viennistä riippuvaisen Venäjän valuuttavaranto alkoi huveta nopeasti.

Ruplakriisin pääsyy oli kuitenkin jo pitkään jatkunut federaation budjetin alijäämäisyys. Se johti valtion nopeaan velkaantumiseen. Liikkeelle lasketut lyhytaikaiset valtion velkakirjat tekivät Venäjän talouden alttiiksi kansainvälisille muutoksille. Federaatio enää pystynyt rahoittamaan budjettialijäämäänsä.

Ruplamääräisten velkakirjojen markkina-arvo romahti. Se johti hysteeriseen talletuspakoon ruplatileiltä, ja ruplan arvo laski peräti 70 prosenttia suhteessa Yhdysvaltain dollariin.

Ruplan devalvoituminen johti noin 25 prosentin laskuun venäläisten reaalituloissa. Neuvostoliiton romahduksen jälkeistä talousmyllerrystä jo lähes vuosikymmenen kestänyt kansa köyhtyi entisestään.

Venäjä eli eriskummallisessa tilassa. Kansalaiset hamstrasivat dollareita ja palasivat ikivanhaan vaihdantatalouteen: tavarakauppaan. Maassa olleiden dollarien arvo oli jopa suurempi kuin ruplien, ja tavaroilla maksettiin myös veroja. Se vaikeutti federaation budjetin hoitoa entisestään.

Kriisi ja sen välilliset seuraukset johtivat suuren Long-Term Capital Management -vipurahaston kaatumiseen. Se taas uhkasi pahimmillaan koko maailman rahoitusjärjestelmän vakautta. Pörssikurssit huojuivat ympäri maapallon.

Helsingin pörssi ei sekään jäänyt tunnottomaksi. Kun rupla romahti syyskuussa, kaikkien osakkeiden arvo laski. Erityisesti tämä koski suomalaisia yhtiöitä, joilla oli runsaasti liiketoimintaa tai hankkeita Venäjällä.

Vasta maaliskuussa 1998 virkaansa nimitetty pääministeri Sergei Kirijenko sai syyskuussa potkut presidentti Boris Jeltsiniltä. Uudeksi pääministeriksi nimitettiin ulkoministeri Jevgeni Primakov.

Putinin Venäjällä alkoi kasvun vuosikymmen

Kaikeksi onneksi kriisi saatiin laantumaan, ja Venäjän talous kääntyi 2000-luvulla nopeaan kasvuun. Presidentiksi noussut Vladimir Putin toi Venäjälle kauan kaivattua poliittista vakautta ja pääsi nauttimaan talouskasvun tuomasta vankasta suosiosta koko vuosikymmenen.

– Pankkikriisin kokonaistaloudelliset vaikutukset jäivät odotettua pienemmiksi. Ensinnäkin, pankkikriisin myötä syntyneet ongelmat maksujärjestelmässä jäivät onneksi lyhytaikaisiksi, kirjoitti Suomen Pankin siirtymätalouksien tutkimuslaitoksen asiantuntija Tuomas Komulainen.

Maksujärjestelmä toimi kriisistä huolimatta, sillä suurella Sberbankilla oli jo tuolloin kattava konttoriverkko. Muutamat muut venäläiset liikepankit ja ulkomaiset pankit auttoivat nekin maksujärjestelmää toimimaan.

Komulaisen mukaan pankkisektorin rooli yritysten investointien rahoittajana oli jo ennen vuoden 1998 kriisiä pieni. Siksi lainahanojen tyrehtymisellä ei ollut suurta vaikutusta kansantaloudelle.

– Ainoana merkittävänä pankkikriisin hoitotoimena viranomaiset siirsivät kuuden liikepankin talletukset Sberbankiin sekä takasivat sen talletukset. Tällöin talletuspako pankeista tyrehtyi.
  • Venäjä
  • rupla

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    3. 3

      Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

    4. 4

      Megatähti Justin Bieber perui yllättäen vuoden kaikki loput keikkansa – ”Päätös ei syntynyt yhdessä yössä”

    5. 5

      11-kuukautisen Charlien elintoimintojen ylläpito lopetetaan – vanhemmat myöntyivät sairaalan vaatimuksiin

    6. 6

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    7. 7

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    8. 8

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    9. 9

      Hauki puri Joonasta, 28, ahnaasti jalkaan: ”Myöhemmin tuntui kuin olisi puukolla vetänyt viillon”

    10. 10

      Paljon kertova potretti: Aku Hirviniemen sisko jakoi yllättävän lapsuuskuvan näyttelijästä – ”Outo sotahullu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    4. 4

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    5. 5

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    6. 6

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    7. 7

      Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

    8. 8

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    9. 9

      Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

    10. 10

      Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    6. 6

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    7. 7

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    8. 8

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    9. 9

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    10. 10

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    3. 3

      Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

    4. 4

      Megatähti Justin Bieber perui yllättäen vuoden kaikki loput keikkansa – ”Päätös ei syntynyt yhdessä yössä”

    5. 5

      11-kuukautisen Charlien elintoimintojen ylläpito lopetetaan – vanhemmat myöntyivät sairaalan vaatimuksiin

    6. Näytä lisää